— Äitini oli illalla, jatkaa hän hetken päästä, käskenyt, suorastaan ajanut, hänet pois talosta. Mari, joka oli ollut sulaa kyyneleihin, olisi lähtenytkin, mutta sisareni rukouksista oli luvannut olla vielä seuraavaan päivään. Yöllä oli hän sitten etsinyt koskesta lievitystä tuskilleen. Ruumiin oli virta painanut ränniin. Kihlasormus oli hänellä sormessa, ketjut kaulassa ja niiden toisessa päässä hänen povellaan lahjoittamani kantasormus.
Niin oli mennyt hän, minä olin jäänyt. Tilani on helpompi ajatella kuin kertoa.
Sisareni toimitti vainajan kunnialliseen hautaan ja on huolellisesti hoitanut hautaa tähän asti. Pieni risti on siinä. Sen löydätte helposti hautausmaalta, jos haluatte.
Tähän lopettaa vanha mies ja katselee, tähystelee etteikö jo koi ala vaalentaa taivaan rantaa.
— Entäs äitinne? utelen minä.
— Häntä en tapauksen perästä nähnyt kuukausiin, jatkaa hän hyväntahtoisesti. Hän oli joutunut surkeihin sekä sielun että ruumiin tuskiin. Näin hän kituen eli viisi vuotta, riutui ja kuoli. Hän oli kauheissa tuskissa ennen kuolemaansa. Minä istuin hänen vuoteensa vieressä ja koetin lohduttaa niinkuin voin. Hän huusi ja voivotteli, kuinka hän oli häväissyt kunniallisen tytön maineen, levittämällä törkeitä juoruja ja valheita hänestä, kuinka hän oli vainonnut ja herjannut tyttöparkaa, että tämän oli täytynyt hypätä koskeen, kuinka ei Mari eikä poikansa eikä Jumalakaan anna anteeksi hänen suuria syntejään. Oikein oli surkeata nähdä ja kuulla häntä. Provasti apulaisineen oli häntä lohduttamassa ja puhuttelemassa ja saivatkin viimein vakuutetuksi ja rauhoitetuksi niin, että hän tyytyväisenä jätti tämän ajallisen elämän…
Kapsetta ja kolinata alkaa kuulua rannalta, pitää meidänkin joutua.
Valo ja pimeys ovat jo jonkun aikaa taistelleet keskenänsä ja valo voittaa.
Aamu valkenee, kirkas ja kaunis, ja raikas tuuli puhaltaa… kaakkostuuli, niinkuin hän oli ennustanut.
Meidän apajamme on tyyni ja innolla käymme koettamaan kala-onneamme. Ensi kerralla saamme jo runsaasti. "Kastelemme" vielä pari kertaa, s.o. vedämme pari apajata. Saalis on runsas, mutta siihen se sitten loppuukin. Päivä on ehtinyt jo korkealle ja muikut ulkonevat selälle. Saamme lähteä kotia, jonka tyytyväisinä teemmekin.