Mies, jonka Suppo tapasi, ei ollut ylioppilas, vaan viihtyi ja oleskeli ylioppilasten parissa, ja usein hän sanoikin senlainen olevansa… sanoi seuroissa senlaisissa, joissa ei luullut sitä tiedettävän. Niitä tavataan usein tuonlaisia "ylioppilaita". Ne ovat joko entisiä koululaisia tahi pelkältään vaan jonkun käsityöläisammattilaisen entisiä oppipoikia: mikä on alunpitäin pyrkinyt suutariksi, mikä räätäliksi, mikä ollut kultasepän opissa, mikä taas on aikonut kellosepän ammatilla henkensä elättää, mutta jostakin syystä ovat horjahtaneet ja eksyneet alkuperäisistä pyrinnöistään. Ylioppilasseuroihin ovat he päässeet jonkun tuttavan avulla tahi ovat itse tuttavuuksiin hierautuneet pikku kapakoissa. Entisistä toimistaan eivät tietysti virka mitään, vaan sitä enemmän kehuskelevat nykyisistä aikeistaan. Ja onhan niitä aloja, mille yrittää. Mikä niistä pyrkii hammaslääkäriksi, mikä on insinööri, mikä käypi kirjanpitokurssia, mikä praktiseeraa rautatiellä, mikä on ekstrana lääninkansliassa, mikä on asianajaja, mikä kirjailija tahi toimittaja… Mutta kaikkea muuta ne hommaavat paitse noita kehumiaan. Muuten ovat he ensimmäisiä juomaseuroissa ja pidoissa ja verrattomia korttipöydässä ja biljardin ääressä. Ylioppilastalossa ovat ne kuin kotonaan sekä lukusalissa että "paremmalla puolen"…
Se "hyvä toveri", jonka Suppo nyt tapasi, oli entinen suutarinoppilas, nykyään hammaslääkäri tahi ainakin siksi pyrkivä…
Monta kertaa oli Suppo muistuttanut miestä hotellissa, että alahan jo mennä, että jatketaan sitten.
Mutta toveri oli vilkassut kelloon, ajan kultaisen kulkua ja sanonut:
— Ei täti ole vielä kotona.
Hotellissa olivat he ensin ottaneet "aamuraapuskat", sitten syöneet hienon aamiaisen, ottaneet olutta ja portteria ja sen perästä kahvia ja konjakkia. Kolmas panos oli tätä tavarata lopuillaan, kun toveri nousi ja sanoi:
— Nyt on aika lähteä. Istu tässä ja odota se aikaa, korkeintaan minä viivyn puolituntia, mutta hyvässä lykyssä vaan kymmenen minuuttia.
Suppo jäi odottamaan. Ensin otti hän ja silmäili päivän sanomia sen verran kuin silmä kykeni enää seuraamaan. Mutta kun ei niistä mitään luettavata löytänyt, niin täytyi ne työntää syrjään. Sitten meni hän toiseen huoneeseen katsomaan biljardinpelaajia. Ei sekään miellyttänyt pitkälti. Häh kun ei ollut mikään pelaaja, niin ei voinut tarjoutua mukaan peliin, eikä sitä katseleminenkaan huvittanut.
Niissä hommissa oli kuitenkin kulunut viisitoista minuuttia.
— Varmankaan ei ollut täti vielä kotona, koskapahan ei miestä kuulu, arveli Suppo ja tilasi konjakkia, kun kahvia vielä oli.