Hän teki uudet kupit ja sytytti uuden sikarin… Tuonlaisissa tiloissa polttavat herrat sikaritupakkaa. Sitten istui hän pää käden nojassa, löyhäytteli hyvänhajuisia savuja ilmaan ja maisteli vähin erin kupistaan. Hyvinvoinnin ja kylläisyyden suloinen tunne hiveli hänen mieltään, täytti koko hänen olentonsa. Ei mitkään sisäiset soraäänet häirinneet hänen rauhaansa ja hän tunsi olevansa sovinnollisella ja suosiollisella mielellä koko maailmaa kohtaan.
Keppien räiske ja pallojen pauke kuului viereisestä huoneesta ja niitä säistävä iloinen nauru, ihastushuudahtukset ja epätoivoisen kiroukset sekä markköörin yksitoikkoinen, väsyttävä ääni: Valkonen pallo!… Punanen pallo!… Valkonen pallo!… Punanen pallo!…
Samassa sekoitti tämän raikas naurunpajakka ja hyvähuudot. Joku oli "tehnyt onnistuneen pallon".
Tästä säpsähti Suppo ja katsoi kelloa. Hän oli jo odottanut lähes tunnin eikä miestä vielä kuulunut.
— Kummallista! Kovin merkillistä.
Hän nousi ja alkoi astua kahakäteen huoneessa.
— Kun nuokin ilkiävät kuluttaa aikaansa tuonlaisessa joutavassa kuin biljardinpeluussa, miehiset miehet!
Ja samassa oli hyvänvoinnin tunne ja suloinen sopusointuisuus kuin siivellä pyyhkäistyt miehestä ja outo kouristus tuntui sydänalassa.
— Kukapas tässä rupesi kuivin suin odottamaan! Tottapahan tulee kun joutuu, lohdutteli Suppo Saikkonen itseään ja tilasi yhä kahvia ja konjakkia.
Mutta kuohuvata mieltä ei uusi panoskaan viihdyttänyt.