Tuus totus
Poku.
Se oli kirjeen sisällys.
— Hädässä ystävä tutaan, oli ainoa, mitä Suppo sai sanotuksi, kujeen luettuansa, vaikka monikin olisi luullut hänen kirota karskauttelevan.
— Auta itseäsi! sen neuvon sitä osaa toiselle antaa mikä nokka hyvänsä, mutta todellista apua ei kukaan tahdo kellekään tehdä.
Näin puhuen naukki hän juomain tähteet suuhunsa, otti lakkinsa ja lähti.
Puhvetissa selitti hän aivan luonnollisesti, ett'ei hänellä nyt ole rahaa, millä maksaa otoksensa, että toverit ovat häntä narrinaan pitäneet ja jättäneet hänet pulaan, vaan pyysi saada käydä vasta maksamassa.
Siitäkös mellakka nousi! Tuonlaista puhetta ei puhvettineiti ottanut kuulevaan korvaansa, vaan alkoi sättiä ja parjata. Hätään joutui isäntä raivoissaan ja vieraat kiertyivät Supon ympärille. Kuuli hän siinä nimensä puolelta ja toiselta, nimi otettiin kirjaan ja uhattiin sillä ja sillä, jos ei hetimiten käy maksamassa.
— Tulla ravintolaan syömään ja juomaan eikä ole rahaa penniäkään taskussa! Hyi, hemmetti, senlaisia herroja! huusi puhvettineiti ja sillä hän luuli sanoneensa kaiken pahan, mitä tuonlaisesta miehestä sanoa saattoi.
Ja rähisten ja meluten saatettiin Suppo Saikkonen ulos.