Isäntä istua tollotti ihmeissään, tarkastellen vuoroin vierasta, toisin kädessään olevia rahoja.
— Ettekö te minullekin…? Isäntä ei lopettanut kysymystään.
— Miksikäpäs en, jos niikseen tässä tulee. Sehän on minun elinkeinoni.
— Teillä kai on tarpeita.
— Ainakin tuhat kuutisen, mutta puuttuu tärkeimpiä.
— No?
— Rahankaavoja.
— Mitäh? Kaavoja? Rahankaavoja!
— Niin. Ettekö ymmärrä?
— En totta tosiaan.