— Kyllä sekin kelpaa… painetaan kahdesti. Pienempiä onkin muuten helpompi tehdä ja käyttää.
— Saatanhan tässä, jatkoi vieras hetken päästä, niiden tekotavankin selittää. Kostutetaan rahaksi kelpaava paperi ja asetetaan setelien väliin niin, että toisesta on toinen, toisesta toinen puoli välistä paperia vastaan. Näiden päälle pannaan kuiva paperi ja ruuvataan painoon niin tiukkaan kuin voidaan. Kun paino jonkun ajan kuluttua avataan, on raha jo hahmossaan, ett'ei tarvitse muuta kuin hieman maalia pensselillä sipsiä. Kuivaa se sitten, purista kokoon ja pane kukkaroosi, niin et totta tosiaan tiedä sitä, sieltä otettuasi, ruunun myntistä erottaa.
Isäntä oli korvana kaikki vieraan selitystä tehdessä. Kun tämä oli setelit tarkastanut ja hyväksynyt, puristi hän ne painimeen oikiamaan, silenemään. Ja olihan siinä mitä oikoa: oli viisi paria viis- ja yhtä paljo kymmenmarkkasia, pari paria viidenkymmenen seteleitä, sama luku satasia ja yksi viissatanen.
Niiden oijetessa oli aikaa syödä päivällistä.
— Ja nyt, isäntä hyvä, nyt pyydän minä saada olla aivan rauhassa iltaan asti, saadakseni paperit painoon.
— Jopa niin, jopa niin… Väki lähti heinän korjuuseen alankoon, minä menen itsekin sinne.
— Illan suussa, tuolla kello 7 maissa, voipi isäntä tulla katsomaan; silloin ovat jo kaikki järjestyksessä. Yksi on vaan aina muistettava, hyvä isäntä, ja se on se, ett'ei kukaan saa vähintäkään tietää näistä meidän hommistamme täällä, muuten olemme hukassa.
— Tietty se, tietty se… Mutta en ehdi iltaan tänne. Paljo on heiniä hajallaan… paljo. Yöhön siellä menee, jopa yöhön.
— Silloin minä siis jo nukun herran rauhassa, kun olen matkasta väsynyt. Tulkaa sitten huomisaamuna tuossa seitsemän seutuun, niin silloin saan jo lukea käteenne valmista mynttiä.
Tyytyväisenä lähti isäntä, eikä vieraskaan tainnut tyytymättömäksi jäädä.