Persialaisista eroavat Parsialaiset, joita siellä täällä asuu. Nämä ovat vanhain Persialaisten kunniallisia ja hyviä jälkeläisiä, jotka rehellisesti maanviljelyksellä ja puutarhan hoidolla itsensä elättävät, taikka taiteita ja käsitöitä harjoittavat. Persialaiset ovat tulen palvelijoita, s.o. he palvelevat tulta jumalanansa, eivätkä sentähden käsitöitä harjoita, koska tulta siinä tarvittaisiin. He eivät koskaan sammuta mitään valkeata, ei edes kynttilätäkään.
Persialaisten tavat ovat tosin itämaisia; mutta eroavat paljon Turkkilaisten tavoista. Ylhäisillä Persialaisilla on usein monta vaimoa, joskus 50-60. He asuvat, niinkuin Turkinmaallakin, sisimmäisissä huoneissa, haremissa. Sitä, jolla on poika, sanotaan kunniarouvaksi ja pitääkin hän itseänsä muita parempana. Näillä vaimo-paroilla ei ole mitään muuta tekemistä, kuin itsensä vaatettaminen ja koristeleminen. Pojat pysyvät äiteinsä luona kahdeksan vuotisiksi; sitten isä ottaa poikansa luokseen ja harjoittaa häntä toiminnoissaan. Jos mies kuolee, suletaan hänen vaimonsa ikuiseen yksinäisyyteen.
Vaimojen täytyy miehiänsä pitää herroinaan, itsensä heidän orjinaan. Miehen tullessa heidän luokseen, menevät he hänen vastaansa, suutelevat hänen käsiään ja riisuvat häneltä päällysnutun. Poikain täytyy samoin kunnioittaa isiänsä. Heidän läsnäollessaan täytyy poikain seistä, ja niin kuunnella isäinsä käskyjä. Ruokapöydässä heidän täytyy vaan palvella.
"Persialaisten huoneet," sanoo eräs matkustaja, "ovat helpot rakentaa ja sisältävät ainoastaan muutamia erityisiä suojia, jotka tavallisesti ovat pohjaispuolelta avonaisia eli monenmoisiksi painetuilla akkunanlaseilla varustetut öillä, vaan jotka päiviksi pois otetaan. Laattia on kivestä, jota rikkailla kalliit matot peittävät. Huoneissa ei ole lavitsoita, pöytiä, kuvastimia eli muita huonekaluja. Persialaiset istuvat ristissä jaloin matoillansa eli pienillä tyynyillänsä; lipposensa he asettavat oven pieleen. Jos herra tahtoo maata, viedään hänelle pyöreä päänaluinen, ja siinä, jossa hän söi ja istui, makaa hän myös. Huvimatkoja he pitävät naurettavina ja turhamaisina."
Pidot erään ylhäisen Persialaisen luona.
Heti kun olimme istuneet, tarjottiin kulleki "kalliouta" ja sitte asetettiin jokaisen eteen pieni pöytä, täynnä scherbet-astioita[57] ja makeisia. Mutta kun ensinmainittu oli lampaan rasvalla sekoitettua, emme me saaneet palaakaan sitä alas. Sitte tuli joukko palvelijoita, kantaen valkoisia pöytäliinoja, joita kukat kaunistelivat. Liinoin nurkkiin oli painettu sananlaskuja, esim. "kaikki mitä teille tarjotaan, on hyvää ja annettu hyvästä sydämestä." Ja todella annettiinkin hyvästä sydämestä niin paljon, että tuhannen henkeä kylliksi sai. Minun ja syömätoverieni edessä ainoastaan jo oli seuraavat ruokalajit: ensin oli iso leivos, joka koko pöydän peitti ja vielä ulettui puoli kyynärää sen laitoja ulommakin. Tämä on Persialaisten leipää. Sitte meillä oli puoli lammasta, härän reisi, kaksi monenlaisella paistilla täytettyä kuppia, viisi höysteliha-kuppia, kaksi riisikuppia, kaksi keitetyllä kananlihalla, kaksi paistetulla hanhen lihalla, kaksi kaloilla, kaksi piimällä, kaksi scherbetillä täytettyä kuppia ja neljä viinipottua. Mutta ei yhtään veistä, ei yhtään kahvelia eikä lusikkaa. Yksi lasi asetettiin kätevästi toisen päälle, niin että me istuimme semmoisen ruokarovion takana, ett'emme muuta nähneetkään. Suurien kuppien ja isojen ruokakappalten välisistä koloista me ainoastaan näimme vastapäätä istuvaiset kumppanimme.
Minä koetin eräästä kolosta tirkistäen seurata isäntämme liikkeitä. Vasemmalla kädellään väkipuukkoon nojaten — Persialaiset eivät koskaan syödessään käytä sitä kättä — pisti hän oikean kätensä riisikuppiin, litisti kolmella sormellaan aika riisimytyn ja survasi sen totutusti suuhunsa; partaan kuitenkin jäi selvä todistus mitä "veräjästä" kuletettiin. Jonkun kerran tuon tempun tehtyään, repäisi hän palan jättiläisleivästä, kuivasi siihen hyppisensä ja nielasi senkin yhtä nopeasti. Senjälkeen käytti hän kättään useimmissa kupeissa ja kertoi sitte samaa liikettä. Lopuksi otti hän aika kiekauksen scherbet-astiasta ja vilkasi sitte ystävällisesti Euroopalaisiin kumppaneihinsa. Vaikka tuskin kukaan meistä maistoikaan mitään — sillä eihän niihin ruokarovioihin tohtinut koskeakaan, ett'eivät ne olisi päälle vieryneet — annettiin kuitenkin kuppien poisviemiseen merkki, ja palvelijat sekä ulkopuolella seisovaiset kateelliset herrat pitivät meitä varmaan erittäin ylhäisinä; sillä Persian isoiset syövät suurissa pidoissa sitä vähemmän, jota ylhäisempiä he ovat. Ruoan korjuussa tuli taas aika melu ja kohina, sillä höysteliha-astiat eivät happaneesta maidosta tahtoneet hevillä erota; voi oli käynyt erittäin lujaan liittoon pannukakun kanssa, ja kalat eivät millään ehdolla tahtoneet luopua paistetusta kanasta. Armahtamattomat kädet ne kuitenkin viimein eroittivat, jonka jälkeen ne syöstiin ulkona oleviin astioihin. Persiassa on nimittäin tapana loput antaa palkkioksi palvelijoille, eli niitä kärkkyvälle rahvaalle. Sentähden ylhäiset keittävätkin päivittäin kolme vertaa enemmän, kuin he itse syövät.
Nyt vasta voitiin hengittää. Palvelijat toivat pesuvettä, mutta ei pyyheitä; Persialaiset antavat ilman kuivata pesuveden, mutta me sen kuivasimme nenäliinoihimme. Tuskin saimme tämän työn tehdyksi, ennenkuin hämmästykseksemme taas tuotiin peloittavat kupit. Mutta tällä kertaa me onnistuimme paremmin; sillä ne sisälsivät hedelmiä ja makeisia, ja kullekin annettiin eri kuppinsa. Tällä oli myös hyvä syynsä, sillä muuten emme olisi saaneet nähdä niitä hyppelijöitä, joita niiden jälkeen sisään tuli. Musiikkia toimitti kitarri, viulu ja kaksi tambours-de-basque'ta sekä eräs laulaja, joka peloittavasti irvistellen ja täydellä kurkulla karjui. Musiikki ei tosin kaivannut tahtia, mutta oli muuten täydellisesti kissain kirkumisen kaltaista. Täysillä korvilla, mutta tyhjin mahoin jätimme me kemut ja menimme kotiimme päivällistä syömään.
Arabia.
Arabia on noin kuusi kertaa Ruotsin kokoinen, mutta on hyvin harvaan asuttu. Niemimaan länsi- ja etelärannikot ovat kapeita, kuumia, mutta jotenki hedelmällisiä. Rannikkojen sisäpuolella leviää ylhäinen erämaa, joka paikka paikoin muuttuu kosteikoiksi ja renkaan tavoin sisämaan piirittää; sisämaata sanotaan Nedjid'iksi, joka suurimmaksi osaksi on hedelmällistä ja vuorista. Rannikko on leveämpi. Tänne laskee maan suurin virta, Aftan. Muuten täällä on vaan sadevirtoja, jotka kesällä kuivavat. Sadeaikana peittää raitis viheriä maan, mutta kuumat auringonsäteet sen taas pian polttavat. Luoteisessa osassa on vuori, eli oikeimmin vuoristo, sillä se on hyvin avara ja monihuippuinen. Sitä sanotaan Jumalan vuoreksi eli Horeb'iksi. Siellä Sinain'kin vuori kohoutuu noin 8,000:n jalan korkeuteen. Siinä, jossa Mooses Jumalan kasvoja lähestyi, kasvaa sypressi, ja siihen, jossa Elias rukoili, on rakennettu huone. Kallioilla ja niiden välillä tavataan useita kirkkoja ja moskeita; eräässä rotkossa on kuuluisa Katariinan luostari. Tahtoisitko käväistä siellä? Tottahan! Mutta sinne pääset ainoastaan, jos olet Konstantinopolin patriarkalta saanut lupakirjeen. Huuda ainoastaan vartijalle, joka muurilla seisoo; hän laskee nuoran alas ja nostaa sillä kirjeesi muurille. Jos se oikeaksi havaitaan, lasketaan nuora alas. Sen mutkassa olevalle laudalle täytyy sinun istuutua ylösvedettäväksi. Eikö tämä ole ihmeellistä? Mutta mitä semmoinen varovaisuus hyödyttää? Se on todellakin hyvin hyödyllistä; sillä ympäristöllä asuu ainoastaan köyhiä arabialaisia, jotka usein kerjäävät munkeilta leipää, usein riistävät heidän puutarhansa ja epäilemättä menisivät vieläki etemmäksi, jos eivät luostarin muurit olisi liian korkeat ja sen portti aina sulettu. — Sinain likehdällä on lähteitä ja maa hedelmällistä; mutta etempänä ei nähdä muuta kuin erämaata, sitä samaa, jossa Jumala Israelin lapsia ruokki mannalla 40 vuotta.