Cuban saari, Länsi-Indian helmi, on kuusi kertaa Würtembergin kokoinen, mutta sittenkin on sen pienin osa vaan viljelemätöntä; sen suurin osa on metsämaata; on siellä myös isonlaisia hedelmättömiäkin seutuja: istutukset ovat pääelinkeinona. Tärkeimpinä istutuksina ovat sokuri, tupakki ja kahvi. Sitä paitsi viljellään vielä riisiä, piisankia, kaakkaota ja kaikellaisia hedelmäpuita. Kahvipaikkaa piirittävät muhkeat palmu- ja piilirivit. — Karjanhoito ei ole vähäpätöinen; hevosten hyvyys on mainittu.
Metsät ovat enimmästi yhteen kierrotuita, melkein lävitse pääsemättömiä viidakoita; ainoastaan kaakkosilla vuorilla kasvaa suuria mahonki- ja eepenholzipuita, joilla on jättiläissuuruus.
Talvi on ihanin vuodenaika; silloin ei nähdä jäätä eikä lunta. Oikeastaan täällä vaan onkin yksi vuodenaika, alituinen kesä, joka Elo- ja syyskuussa on niin kuuma, että katujen polttavaiset kivet kärventävät kävelijäin kenkiä. Ainoastaan eteläisillä, ihastuttavilla vuoriseuduilla nautitaan kuumimpanakin vuodenaikana raitista ilmaa; alangoilla sitä vastaan raivoaa vaarallinen keltarutto ja korjaa vuosittain uhrinsa.
Etelä-Amerikan Llanos.[79] Orinoco.
Orinocon ja Coquetan välinen Llanos-niminen deltamaa muodostaa kolmanneksen Etelä-Amerikan alatasangoista ja on enempää, kuin 15,000 neliöp. leveä. Se on niin alhaista, että jos meri nousisi 300 jalkaa, peittyisi siitä 5-600 peninkulman avaruus. Suuria aloja on aivan vaakasuorassa. Jos joskus joitakin korotuksia kohottautuu, sanotaan niitä joko penkeiksi, ja ovat muodostuneet kalkki- eli hietakivikerroksista tasaisiksi pinnoiksi, eli pöydiksi, jotka ovat vähitellen kohonevia, mykeviä korotuksia. Nämä tasangot ovat oikeita aavoja. Vaikka sadeaikoina ne näyttävätkin kauniin vihannalta, muuttuvat ne kovalla poudalla julmaksi erämaaksi. Kasvit korsiksi kuivavat, maa kuivuudesta halkeilee ja pakahtelee. Ainoastaan luomain rannat ja lätäkköjen reunat kasvavat muutamia mauritia-pensaita,[80] joiden auringon varjostimen muotoiset lehdet eivät koskaan kadota välkkyvää vihannuuttaan. Joulukuusta aina Helmikuuhun asti peittää pilvetön taivas silmänkantamattomia tasangoita. Maaliskuun alussa muuttuu sininen taivas yhä kirkkaammaksi ja ilma kosteammaksi. Vienot satamat ja tiimoja kestävä länsituuli ilmoittavat sadeajan tuloa. Huhtikuun lopussa peittää viheriä väri sinisen taivaan, ja lämpö yhä kiihkenee. Kirkuvaiset apinat metsää karjuttavat paljoa ennen päivän koittoa. Nyt säännöttömät myrskyt rankkasateineen riehuvat, ja pian kuivanut aro muuttaa muotonsa. Maanpinta tuskin kerkiää kostumaan, ennenkuin aavan monenmoiset ruoholajit ja tuoksuavaiset yrtit jo peittävät. Vesikasvit aukaisevat himoavaisina janoavaiset kukkansa. Lintujen laulu helisee. Hevoset ja sarvikarjat taas laitumelle lasketaan ja iloiten siellä eloansa nauttivat; korkeasen ruohistoon kätkeytyy kauniskirjainen jaguari ja tähtää sieltä sivuitsensa kulkevia eläimiä. Pehminneestä tammista jättiläismäiset vesikäärmeet, krokodiilit ja muut mateliat, jotka ovat pouta-ajan viettäneet kuivan mutakerroksen alla, taas maalle matelevat. Virrat laitainsa ylitse vierivät ja peittävät sadoin peninkulmin maata. Niin pian kuin vesi taas katoaa, peittää näitä veden tuoman mudan lannoittavia lakeuksia mehevä vihanta ja anani- sekä maurit-palmustot; mimoosit[81] reunustavat virtain rantoja. Mutta kuu tämän virkistämän sateen seuraukset taas ovat haihtuneet, ja luotisuoraan lankeavaisten auringon säteiden polttama ruohopeitto taas on kuihtunut pölyksi, silloin kovettunut maa taas alkaa halkeilla, ja pölypilvet suppilomaisina pyörteinä, miten Saharan erämaassa, korkeuteen kohoutuvat. Tämä kuuma pöly, joka sumun tavoin ilmassa leijuelee, lisää vielä ilman tukehduttavaa kuumuutta, ja viileyden sijaan itätuuli tuo uutta hellettä kuumentuneelta maalta. Paksuun pölypilveen käärittyinä, nälissään ja janoissaan nautakarjat kiertelevät ja hevoset pystyssä päin päristelevät ja ilmavirtaa vaistoellen etsivät kuivamattomia lätäköitä. Yön viileydessäkään ei niillä ole mitään lepoa, sillä suuret yölepakot imevät niiden verta ja saattavat niihin pahoja haavoja, joihin hyttyset ja muut pistäväiset hyönteiset tukkiutuvat. Jos joku tulen kipinä vahingossa sattuu tälle kuivalle tasangolle putoamaan, leviää silloin virrasta virtaan tulipalo, joka hävittää jok'ainoan eläimen ja jättää jälkeensä tiilikiven tavalla poltetun maan, joka vasta vuosikausien perästä hedelmöittyy.
Pienet kirjavat hirvet, vyötiäiset, laiskat virtahevoset, kauniisti välkkyväiset siipetti-eläimet, jotka ilkeällä hajullaan ilman myrkyttävät, suuret harjattomat jalopeurat, kirjavat jaguarit, jotka voivat nuoria kuolleita härkiä kuletella, ja monet muut eläinten lajit näillä puuttomilla tasangoilla harhailevat. Aina Amerikan löytämisestä asti on Llanos'illa lukuisia nauta- ja hevoslaumoja asunut ja jopa ihmisetkin sinne ovat rakennelleet majojansa, jotka kuitenkin ovat päiväin matkoilla toisistaan. Sinne tänne on sen virtain rannoille kaupungeitakin rakettu. Guyanan ja rannikon yhteyttä ylläpitämään. Llanos'in eleläsivulla virtaa enempää kuin 200 peninkulman pituudella purjehdittava Cerra de la Parime Orinocon poikki. Sen ylä-juoksu on mainio suurista putouksistaan, joista Aturesin viereinen muodostaa koko saariston, jonka lävitse virta risteilee. Välistä vesi syöksee patojen ylitse; välistä putoaa se kumealla pauhulla niihin, ja usein on koko virran pohja aivan kuivana, kun virta on kuivautunut maanalaisiin reikiinsä. Jyrkän, paljaan graniitiseinän edustalle virran tällä rannalla leviää ääretön ruohotasanko, joka päättyy pilvihin kohoutuvaan vuoreen. Läheisyydessä on kaikki ahdasta ja jylhää; syvässä laaksossa ainoastaan gamit liitelevät. Tiheä lehtimetsä peittää kalliolaakson takaosan.
Mitä erilaisimpain seutujen lävitse virtaa Orinoco edelleen. Virtoja, jopa Tonavaakin suurempia yhdistyy siihen, ja sen pinta-ala on koko Saksanmaata avarampi. Viimein leviää tämä ääretön vedenpaljous silmäkannon levyiseksi mereksi ihmetteleväisen matkustajan eteen. Kuohuavaiset aallot taistelevat tuulen työntäminä virtaa vastaan. Flamingot ja lusikkahanhet, jotka pitkissä riveissä reunalta toiselle lentävät, eivät enää täällä anna karjuvan äänensä kuulua. Joskus nähdään yksinäisiä, suuria krokodiilejä kuohuvain aaltojen välissä sukeltelevan. Ne melovat viistoisella pyrstöllänsä tätä rauhatonta vettä. Metsä rajoittaa täällä taivaanrannan, mutta se ei missään uletu virran rannoille saakka. Leveä, aina auringon polttama ranta, on autio ja hedelmätön, ja näyttää kaukaa katsovalle tyyneltä vedeltä.
Näin laskee peninkulman levyinen Orinoco, tämä yksi maailman mahtavimmista virroista, Atlantin mereen. Sen pääluonteena on yksinkertaisuus ja suuruus.
Brasilialaisten tavat ja elämänlaatu.
Brasilialaisten suurin loisto nähdään pyhä- ja juhlapäivinä. Varhain aamusilla alkaa jo jokainen perheen jäsen pukeumaan ja kaunistaumaan; sillä tavallisesti kaikki menevät kirkkoon. Ensin menevät miehet valkoisiin housuihin, sinisiin liinamekkoihin ja kauneisin kenkiin puettuina ja kultanuppinen keppi kädessä; sen jälkeen menevät nokkoispalttinasta tehdyllä hameella, valkoisilla kengillä ja sukilla puetetut rouvat, kukilla, kirjavilla kovakuoriaisilla ja kiiltokivillä kaunistetuin hiuksin sekä valkoinen auringon varjo kädessä. Näiden perässä seuraavat pojat ja tytöt; sitte se Mulattilainen, valkea kenkäinen ja sukkainen kamarineitsyt, joka on rouvan suosikas, sekä pari kolme muuta Mulattilaista tyttöä. Heidän perässään astuu hovimestari, päässään komea hattu, polvet ja kengät solilla kaunistettuna; häntä seuraa joukko Neekerejä ja heidän vaimojaan, osaksi avojaloin ja osaksi kengässä, mutta kaikki sukitta; kaksi eli kolme mustaa, melkein alastonta poikaa lopettaa seurueen. Näin juhlallisena menee seurue kirkkoon.