Tällöin oli böhmiläisillä valittavana joko tehdä kapina tai alistua vanhaan sortoon. He valitsivat edellisen.
Jo Hussin käräjäkäynnin aikana olivat muutamat hänen uskaliaimmat kannattajansa sanoneet itsensä julkisesti irti kirkon yhteydestä. He vaativat, kuten mainitut pari Hussin edeltäjää jo olivat tehneet, että myöskin kansan, eikä vain pappien, piti saada ehtoollisessa molempia aineksia, leipää ja viiniä. Katolisessa kirkossa oli nimittäin tullut tavaksi antaa maallikoille ainoastaan leipää ja jättää kalkin nauttiminen pappien oikeudeksi. Sopikin täydellisesti oppiin, joka tahtoi poistaa papiston etuoikeudet, että se vastusti pappien etuisuuksien ulkonaisiakin merkkejä. Kalkki, maallikkokalkki, tuli tästä ajasta alkaen hussilaisten symboliksi. Yleinen perinnäinen helppotajuinen historiankuvaus tahtoo uskotella, ettei hussilaissodan koko valtava taistelu koskenutkaan pääasiallisesti mitään muuta kuin sitä, pitikö ehtoollisessa nautittaman molempia aineksia vaiko ainoastaan toista. Ja muutamat "valistuneet" eivät laiminlyö tässä yhteydessä mielihyvällä huomauttamasta, kuinka typeriä sen ajan ihmiset kuitenkin olivat meidän omiin vapaa-ajattelijoihimme verrattuina.
Mutta tämä esitys hussilaisliikkeestä on kuitenkin melkein yhtä viisas ja hyvin perusteltu kuin jos joku tulevan ajan historiankirjottaja selittäisi meidän vuosisatamme vallankumoustaisteluja siten, että 1800-luvulla ihmiset olivat vielä niin tietämättömiä, että antoivat määrätyille väreille taikauskoisen merkityksen, niin että silloin mitä verisimpiä sotia käytiin esim. siitä, oliko Ranskan väri yksistään valkea vaiko sini-valko-punainen tai ainoastaan punainen, että taasen Saksassa pitkän ajan kuluessa jokainen, joka kantoi mustanpuna-kultaista nauhaa, tuomittiin pitkälliseen vankeuteen j.n.e.
Mitä eri liput nykyaikana ovat eri kansoille ja puolueille, sitä oli kalkki hussilaisille. Kalkki oli heidän sotamerkkinsä, jonka ympärille he kokoontuivat, jonka puolesta he taistelivat viimeiseen asti, mutta siitä ei sotaa käyty.
Aivan sama oli niiden herranehtoollisen eri muotojen laita, jotka esiintyivät uskonpuhdistuksen aikana 1500-luvulla ja jotka silloin niin jyrkästi erottivat katolilaiset, luterilaiset ja reformeratut kolmeen eri leiriin.
Hussin mestauksen jälkeen tuli riita katolisen kirkon kanssa Böhmissä yleiseksi ja maallikkokalkki kaikkialla vapautumisen merkiksi. Jää oli murtunut, eikä pian enään vitkasteltu ryhtymästä erkaantumisen käytännöllisiä johtopäätöksiä toteuttamaan, jotka olivat äärimmäisinä syinä koko riitaan. Pragissa tapahtui ajottain metelejä, jotka eivät aina jääneet mielenosotuksiksi, vaan jotka useinkin päättyivät niin, että pappeja ja munkkeja karkotettiin ja kirkkoja ja luostareita ryöstettiin. Aatelisto käytti kuitenkin parhaiten asemaa hyväkseen. Aatelismiehet eivät turhan vuoksi muuttuneet innokkaimmiksi hussilaisiksi. Kostaakseen Hussin kuoleman lähettivät he — luonnollisesti pelkästä uskoninnosta — piispoille ja luostareille kiistakirjeitä ja anastivat kirkon omaisuutta aimo tavalla, missä vain voivat.
Wenzel pysyi voimattomana tämän myrskyn suhteen. Turhaan paavi ja Sigismund koettivat yllyttää häntä käyttämään voimakkaita keinoja kapinoitsijoita vastaan. Wenzel piti viisaimpana olla näkemättä mitään. Vihdoin tuli asia kuitenkin niin pitkälle, että Sigismund uhkasi veljeään sodalla, jos tämä edelleenkin pysyisi toimettomana hussilaisten vallattomuuden suhteen. Uhkaus auttoi. Wenzel kääntyi hussilaisia vastaan ja koetti saada Pragista karkotetut papit uudestaan virkoihinsa. Tästä syntyi Pragissa mellakka, joka päättyi niin, että Pragin alempi kansa vallotti kaupungin 30 p:nä heinäk. 1419. Heitä johti ensimäisenä voittoon muuan Johan Zizka.[28]
Kun Wenzel, joka oli paennut uhkaavaa myrskyä linnaansa Wenzelsteiniin, sai kuulla, mitä oli tapahtunut, tuli hän niin vimmoihinsa, että sai halpauksen. Muutamia päiviä senjälkeen hän kuoli.
Böhmi oli kuninkaattomana alttiina hussilaiselle kerettiläisyydelle.
IV. Hussilaisliikkeen eri puolueet.