Täten kommunismin jyrkempi suunta oli täydellisesti muserrettu. Ne sotavoimat, jotka sen tuhosivat, osottavat, ettei se ollut varsin laajalti levinnyt. Itse asiassa ainoastaan harvat tavattoman rohkeat — tai tavattoman yksipuolisesti kommunismiin innostuneet saattoivat mennä niin pitkälle aikansa rajojen ulkopuolelle. He ovat mieltäkiinnittäviä kommunistisen ajatuksen historialle, mutta mitään historiallista merkitystä he eivät konsanaan ole saavuttaneet.
Aatamilaiset oli voitettu ja tuomittu voimattomuuteen, mutta Zizkan, joka erikoisesti vihaten heitä vainosi, ei ollut onnistunut hävittää heitä täydelliseen sukupuuttoon. Lahkon jäännökset viettivät riutuvaa elämää taborilaisten parissa. 15:nnen vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä sukeltautuvat he taasen esiin ja yrittävät sulautua Böhmin veljiin, joista myöhemmin johdumme puhumaan.
Kun aatamilaiset oli lyöty, ei koetettu enään voimakkaammin toteuttaa kommunismia sen ankarammissa muodoissa. Lievempi muoto — joka kumminkin oli suuremmassa määrin tarkotukseen kuin todellisuuteen nähden kommunismia — pysyi sitä vastoin Taborissa lähes miespolven ajan.
Mutta mihinkä käytettiin yhteisen rahaston tulot tai oikeammin sanoen yhteisen varastohuoneen varat, sillä maksut rahastoon suoritettiin parhaasta päästä luonnontuotteissa?
Ensimäisissä kristillisissä seurakunnissa oli toisten liikoja varoja käytetty toisten puutteen poistamiseksi. Mitään sellaista ei tarvinnut Taborissa tehdä. Kaikki seurakunnan jäsenet olivat elämisen ehtojen puolesta yhdenarvoiset, varsinkin kun ensin kirkon ja sitten vihollisten kaupunkien ja aatelisherrojen omaisuuden ryöstäminen riitti täydellisesti tekemään kullekin toimeentulon mahdolliseksi.[29]
Vaivaishoitoon ei taborilaisten tarvinnut uhrata mitään, mutta heidän täytyi pitää yllä pappinsa. Heillä ei ollut mitään papillista ylimyskuntaa omine kirkkotiloineen, vaan seurakunta valitsi papiksi kenen henkilön vain tahtoi, ja nämä taasen vuorostaan toimittivat piispojen vaalin. Taloudellisesti he jäivät riippuvaisiksi seurakunnasta, joka heidät ylläpiti.
Näiden pappien tehtävänä oli, kuten keskiajan papiston yleensä, kaiken kaikkiaan ne toimet, jotka meidän päivinämme kuuluvat valtion ja kunnan virkamiehille sekä opettajille. He olivat tuomareita, hoitivat kunnallisia toimia ja välittivät kuntien keskinäistä yhteyttä ja niiden suhdetta ulkomaailmaan. Pääasia heidän toimessaan oli lasten opettaminen. Taborilaiset panivat tavattoman paljon arvoa yleiseen hyvään kansansivistykseen. Tämä oli ilmiö, joka heissä ilmenevänä herätti erikoista huomiota, eikä sellaista siihen aikaan tavata missään muussa kansakunnassa. Korkeintaan "yhteisen elämän veljiä" voi tässä kohden verrata heihin, mutta näiden katolilaiset munkkitaipumukset antoivat heidän vaikutukselleen kokonaan toisen leiman. Luonnollisesti täytyy taborilaisten sivistystä mitata aikansa mittapuulla — se oli pääasiassa jumaluusopillista laatua. Vanhaa ja uutta testamenttia he varsinaisesti lukivat, mutta ne tunsivatkin he, naisetkin, hyvin. Eneas Sylvius huomauttaa, että "tällä häijyllä sukukunnalla oli vain yksi hyvä puoli, sivistyksen harrastus".
Voi näyttää siltä, että tämä kansansivistyksen harrastaminen on ristiriidassa heidän vastenmielisyytensä kanssa tieteisiin, mikä m.m. esiintyy heidän vaatimuksessaan, että oppineitten henkilöiden, jotka heihin liittyivät, piti opetteleman jotain käsityötä. Tämä ristiriita on kuitenkin vain näennäinen. Taborilaiset vihasivat ainoastaan sitä tiedettä, joka oli erkaantunut alemmasta kansasta, asettunut tätä vastaan ja oli nyt sortajien aseena ja ylempien luokkien yksinoikeutena. Tuotannon silloisella kannalla ei tiede sopinutkaan yhdenvertaisuuden periaatteisiin. Pikkutalonpoikais- ja käsityöläismäinen tuotanto vaatii näet niin täydellisesti työskentelijöiden ajan ja voimat, että näiden on mahdotonta päästä mihinkään mainittavaan tulokseen tiedontiellä joutumatta pois luokastaan. Sitä vastoin juuri yhdenvertaisuus vaati, että kaikkien piti saada se osa sivistyksestä, joka vaan voitiin tehdä kaikkien saatavaksi.
Taborilaisten viha tiedettä kohtaan johtui heidän aikakautensa taloudellisessa suhteessa takapajulla olevasta kehityksestä. Heidän kansansivistämisintonsa johtui heidän kommunismistansa. Eikä suinkaan ole pelkkä sattuma, että uuden ajan koulukasvatusopin isä, tuo niin ylistetty Comenius, oli Böhmin veljien, taborilaisten jälkeläisten, piispa.
Mutta vielä tärkeämmäksi kuin koululaitos, tuli taborilaisille sotalaitos. Tämä pieni yhteiskunta, joka niin rohkeasti ryhtyi sotaan koko vallitsevaa yhteiskuntaa vastaan, saattoi pysyä pystyssä vain niinkauan, kuin pysyi sodassa voittamattomana, ja rauhaa ei ollut ajattelemistakaan, eipä edes aselepoa. Taborin yhteiskunta oli näet liiaksi vastakkainen hallitsevien voimien eduille. Mutta mitään ratkaisevaa voittoa eivät he myöskään voineet saavuttaa, sillä vihollisen voiman juuret olivat itse vallitsevissa tuotantosuhteissa. Taborilainen kommunismi oli näihin suhteisiin keinotekoisesti ympätty kasvi, se ei voinut tulla aikansa yleiseksi yhteiskuntamuodoksi.