Samalla tavalla osasivat hurskaat veljet avata tien valtiovallan osallisuuteen. Ei pidä vapaasta tahdosta ruveta tuomarin virkaan eikä sotapalvelukseen tai muuhun valtiontoimeen, mutta jollei voinut päästä vapaaksi hartailla rukouksilla tai muulla tavoin, niin piti alistuman, sanottiin nyt. Eikä siinä kyllin että veljet saivat ottaa osaa valtion pakottamaan toimeen, heillä oli myöskin lupa itse käyttää tätä pakkovaltaa, saivatpa he harjottaa riistämistä, ravintolanpitoa ja kauppaa — luonnollisesti vain hätätilassa.
Ankarampi suunta oli vimmoissaan näistä päätöksistä ja heidän onnistui saada puolelleen myöskin piispa Mathias. Uusi synoodi peruutti Brandeisin päätökset. Mutta ilo oli varsin lyhyt. Uusi päätös oli vain äkillisen agitatsionin tulos. Jo v. 1494 maltillisemmat olivat taasen enemmistönä, ja ero tuli välttämättömäksi.
Ankarampi suunta oli pienempi luvultaan, siihen kuului vain sivistymättömiä talonpoikia ja käsityöläisiä, ja sen periaatteet olivat yhteiskunnallisen kehityksen vaatimuksia vastaan. Se kutistui yhä enemmän kokoon. Muutamia sen jäseniä poltettiin v. 1527 Pragissa. Jyrkempi suunta näyttäytyi silloin viimeisen kerran julkisuudessa.
Maltillinen suunta taasen alkoi äkisti kukoistaa, vahvistunut kun oli rikkaiden ja mahtavien henkilöiden siihen liittymisestä ja vapaa käyttämään hyväkseen valtion apukeinoja ja kun sillä oli oivallinen järjestysmuoto, joka vastasi yhteiskunnallisen kehityksen vaatimuksia. Heillä oli jo v. 1500 noin 200 kirkkoa, ja seuraavina aikoina he saivat tärkeän valtiollisen vaikutuksen Böhmissä. Kuinka suuresti aatelisto oli edustettuna heidän joukossaan, käy m.m. selville eräästä anomuskirjasta, jonka veljeskunnan aateliset jäsenet v. 1575 lähettivät keisarille. Sen oli allekirjottanut 17 vapaaherraa ja 141 aatelismiestä.
Sellaisten olosuhteitten vallitessa hävisivät kaikki laitokset, jotka saattoivat muistuttaa kommunistisesta alkuperästä, vieläpä heidän kirjallisuudestaan pyhittiin huolellisesti pois kaikki kommunistiset muistot. "Böhmin puritaneista", kirjottaa Gindely, "Böhmin haaveksijoista, jotka pitivät enempi Pietari Chelcickystä kuin Hussista, jotka Paavalin opin mukaisesti pitivät naimattomuutta parempana kuin avioliittoa, jotka eivät vannoneet, eivätkä hoitaneet mitään virkaa, eivät suvainneet mitään ylellisyyttä eikä rikkautta, eivät lainanneet mitään korkoa vastaan ja kammoivat sotaa, heistä oli tullut tavallisia hyvinvoipia kapitalisteja, vallan kunnioitettavia aviomiehiä, vallan taitavia ammattilaisia, tottuneita pormestareita ja tuomareita, kelpo kenraaleita ja valtiomiehiä."
Aina kolmenkymmenenvuotiseen sotaan asti kesti Böhmin veljien kukoistusaika. Valkeavuoren tappelu lähellä Pragia v. 1620 ratkaisi vihdoin Böhmin aateliston ja habsburgilaisten keisarien yksinvallan välisen taistelun. Böhmin aateliston täydellinen häviö ja sen omaisuuden ottaminen takavarikkoon vei myöskin mukanaan perikatoon Böhmin veljet. Ainoastaan muutamia hajanaisia jätteitä vietti siellä täällä vaivalloista elämää, kunnes he v. 1722 saivat turvapaikan pietistisen kreivin Zinzendorfin omistamalla Herrnhut-nimisellä tilalla.
Mutta herrnhutilaisissa ei ollut enään ankaramman suunnan kommunistista innostusta, eikä maltillisemman suunnan maailmanviisautta. He olivat köyhiä, surkastuneita talonpoikia tai käsityöläisiä, jotka olivat välttäneet vainot vain senkautta, että elivät kaukaisimmissa takapajulla olevissa kolkissa; ja veljesyhteisön olemuksesta ovat he osanneet säilyttää sangen vähän.
Böhmin veljet kadottivat 1500-luvulla kaiken merkityksen sosialismin historialle. 1600-luvulla hävisivät he myöskin yleisen historian näyttämöltä.
VIII LUKU.
Saksan uskonpuhdistus ja Tuomas Münzer.