Olemme jotenkin laajasti kertoneet nämä paikat. Se ei kuitenkaan tapahtunut vain Lutherin luonteenkuvauksen vuoksi. Juuri nyt, aikana, jolloin lutherilaisten kirkkojen johtomiehet joka paikassa mitä äänekkäimmin kirkuvat sosialistisen kiihotuksen määrätöntä räikeyttä ja raakuutta ja huutavat pakkolakia sosialisteille, näyttää meistä olevan paikallaan, viitata siihen, mitä kieltä se mies rankaisematta käytti, jonka oppi on nyt tullut yhteiskunnan tukipylvääksi. Täydellä syyllä tunnustaakin muuan vallan vanhoillinen, protestanttinen uskovainen kirjailija, Karl Jentsch, etteivät "Lutherin sanat eivätkä Lutherin työt olisi olleet mahdollisia missään nykyaikaisten tapaisessa suuressa poliisivaltiossa".
Mutta vaikka Luther käyttikin sellaista kieltä, varoi hän kuitenkin tarkkaan seuraamasta toiminnassa sanojaan. Huolimatta kaikista vallankumouksellisista puheistaan ei hän milloinkaan mennyt niin pitkälle, ettei olisi säilyttänyt herransa ja suojelijansa Saksin vaaliruhtinaan Fredrikin suosiota. Kun uskonpuhdistus oli edistynyt pitemmälle, kun Saksassa samoin kuin ennen Englannissa ja Böhmissä luokkien edut ja ristiriidat astuivat esiin Roomaa vastaan käydyn kansallisen taistelun vallitessa, kun oli tulemassa sisäinen sota, jossa oli kysymys lopullisesta voitosta toiselle tai toiselle puolelle — silloin Luther ei suinkaan osottautunut miksikään taipumattomaksi Katoksi. Niin kauan kuin mahdollista koetti hän suosia kumpaakin, mutta sitten hän liittyi voittajaan. Vuosina 1517-22 Luther otti vastaan apua kaikilta kansanvaltaisvallankumouksellisilta aineksilta ja viekasteli näitä kaikkia. Vuosina 1523-25, jätti hän heidät, toisen ryhmän toisensa jälkeen, oman onnensa nojaan, ensin aateliston, joka taisteli Sickingenin ja Hüttenin johdolla, ja senjälkeen talonpoikaispikkuporvarillisen vastustuspuolueen suuren talonpoikaissodan aikana.
On kuitenkin liikaa syyttää Lutheria siitä, että hän olisi kavalluksellaan saanut aikaan toisen tai toisen puolueen tappion. Ei kukaan yksityinen, olkoonpa hän sitten kuinkakin mahtava, voi mielensä mukaan muodostaa yhteiskuntaluokkien keskinäisiä valtasuhteita. Samallaiset ainekset, jotka kuuluivat kansanvaltaiseen puolueeseen, jotka Lutherin aikana joutuivat häviölle Saksassa, eivät olleet voineet sataa vuotta aikaisemmin, huolimatta kaikista sotaisista voitoistaan, pysyttää asemaansa Böhmissä. Ne olivat 1500-luvulla melkein kaikkialla Europassa häviämässä.
Luther ei saattanut ruhtinasten asiaa voittoon rupeamalla heidän puolelleen. Asian laita, on oikeammin niin, että kun hän astui voittavien ruhtinaitten puolelle, hän itse näytti voittajalta ja sai osakseen ja muistolleen kaikki ne palkinnot ja kunnianosotukset, jotka voitto tuottaa. Mutta sen kautta, että hän sitä ennen viiden vuoden aikana oli hehkuvin sanoin kutsunut kaikki vallankumoojat avukseen ja esittänyt asiansa heidän omakseen, voitti hän kaikkien riistettyjen rakkauden ja ihailun.
Se seikka, että Lutherissa näin yhtaikaa ilmeni vallankumouksellista intohimoa ja häikäilemättömyyttä sekä luonteetonta hyödyntavottelua, riippuu mielestämme siitä, että Luther sen valtavan myrskyn vallitessa, joka Saksassa riehui 16:nnella vuosisadalla, jonkun aikaa oli kansanomaisin ja samalla mahtavin mies, näennäisesti koko liikkeen luoja ja johtaja. Kuitenkaan eivät ne olleet vain hänen personalliset ominaisuutensa, jotka tekivät hänelle mahdolliseksi näytellä tätä osaa, vaan vaikuttivat siihen, ja ehkä vielä suuremmassa määrässä, sen maan olosuhteet, jonka ruhtinas häntä suojeli.
III. Saksin vuoriviljelys.
Me näimme taborilaisen liikkeen edellytyksiä kuvatessamme, minkä merkityksen hopeakaivokset saivat Böhmissä 1300-luvulla, kuinka yhteiskunnalliset ristiriidat sen kautta lisääntyivät; samalla kun maan ja sen haltijan valta kasvoi. Böhmiläiset vuorikaivokset taantuivat 1400-luvulla, mutta sen sijaan saksilaiset, varsinkin Meissenissä ja Thüringenissä olevat, kehittyivät nopeasti.
Freibergin hopearikkaudet tunnettiin jo vuodesta 1171 alkaen, Freibergin vuorioikeus on ollut perustana koko Saksan vuorioikeudelle. Mutta 15:nnen vuosisadan lopulla voitti sen merkityksessä Schneeberg, jossa v. 1471 keksittiin uusia malmisuonia, jotka joksikin aikaa tekivät siitä tuottavimman kaikista saksalaisista hopeakaivoksista. 1492 alettiin toiminta Schreckensteinillä ja 1496 laskettiin siellä Annabergin vuorikaupungin peruskivi. 1516 alkoi vilkas liike Joakimstalin puoliksi böhmiläisessä, puoliksi saksilaisessa vuorikaivoksessa, v. 1519 Marienbergissä.
Thüringenin kaivoksista oli merkitsevin Mansfeldin. Siinä oli liike alkanut jo 12:nnella vuosisadalla, ja saatiin sieltä kuparin ohella myöskin hopeata ja kultaa. Mansfeldiläistä kupariliuskakiveä kuletettiin aina Venetsiaan asti, jossa siitä osattiin erottaa kulta paremmin kuin Saksassa.
Jalojen metallien yhä kasvava runsaus edisti tavarakauppaa ja tavaratuotantoa. Erfurt tuli rikkaaksi ja mahtavaksi Venedigin kaupasta. Halle ja myöhemmin Leipzig olivat pohjoisen kaupan pääpaikkoja. Molempiin suuntiin kehittyi kauppa mitä eloisimmin. Kauppatie Saksista Italiaan kulki Nürnbergin ja Augsburgin kautta ja vaikutti suuresti sen mahtavan aseman synnyttämiseksi, joka näillä molemmilla kaupungeilla oli 14:nneltä vuosisadalta 16:nnelle.