Mutta ei vain oppinut ja porvarillinen vastustusliike kehittynyt erikoisesti saksilaisissa kaupungeissa vaan myöskin kommunistinen.
IV. Zwickaun hurmahenget.
Me jätimme kommunistisen liikkeen Saksassa "pappikeisari" Kaarle IV:nnen katolisen vastavaikutuksen aikaan. Verisimmät vainot eivät voineet täydellisesti hävittää kommunistisia pyrkimyksiä, sillä nämä saivat elinvoimansa köyhälistön yhä kasvavan joukon sisimmästä tarpeista. Mutta tämä luokka oli vielä liiaksi heikko, liian mitätön yhteiskunnallisessa elämässä ruvetakseen todenteolla toimimaan, niin kauan kuin vanhat vallat olivat lujina asemillaan eivätkä ryhtyneet keskinäisillä taisteluilla toistensa asemaa horjuttamaan.
Hussilaissodat vaikuttivat saksalaiseen liikkeeseen. Böhmi tuli vainottujen saksalaisten kommunistien turvapaikaksi, ja tshekkiläiset taborilaiset kannattivat innolla ulkomaista agitatsionia. "Veljien sotajoukoissa hussilaishenki kääntyi suuriin yrityksiin", kirjottaa Bezold. "Niissä ilmeni useamman kuin kerran tuo rohkea ajatus, että koko kristikunta täytyisi saada joko asevoimalla tai sitten rauhaisen opetuksen keinoilla käsittämään totuus. Noita n.s. kerettiläiskirjeitä, taborilaisten kansantajuisia julistuksia, joissa he kehottivat kaikkia kristityitä, kansaan ja säätyyn katsomatta, vapautumaan pappisvallasta ja peruuttamaan kirkkotilat, levitettiin aina Englantiin ja Espanjaan asti. Ranskalaisen Dauphine-maakunnan kansa lähetti raha-apua böhmiläisille ja alkoi oikein taborilaiseen tapaan surmata herrojaan. Ennen kaikkea tapaamme taborilaisia lähettejä Etelä-Saksassa. Kaksi tärkeätä seikkaa suosi täällä böhmiläisten kääntämistointa, osaksi lukuisat valdolaisseurakunnat, osaksi kaupunkilaisväestön alempien kerrosten keskuudessa vallitseva voimakas sosialistinen virtaus, joka oli suunnattu etenkin juutalaisia ja rikasta papistoa vastaan".
Tosin ei tämä böhmiläinen herätystyö voinut saada mitään muuta näkyvää aikaan kuin joukon marttyyrejä.
Luonnollisesti taborilainen virtaus vaikutti etupäässä Böhmin naapurimaihin, varsinkin taloudellisesti kehittyneimpiin, Frankeniin ja Saksiin. Jo v. 1425 poltettiin Wormsissa muuan "hussilainen lähetyssaarnaaja", saksilainen aatelismies nimeltä Johann v. Schlieben, jota myöskin kutsuttiin Drändorfiksi. Hän oli jo v. 1416, ennen hussilaissotien alkua, liittynyt kommunistiseen lahkoon ja jakanut omaisuutensa köyhille uskonveljilleen. Kun hän kauan oli vaikuttanut Saksissa, Rheinin varrella ja Frankenissa, otettiin hänet kiinni, kun hän koetti yllyttää kapinaan Heilbronnen ja Weinsbergin kaupunkeja, jotka olivat joutuneet kirkonkiroukseen. Mutta erityisesti on mainittava Friedrich Reiser. Hän oli syntyisin eräästä shwabilaisesta valdolaisperheestä, sai sivistyksensä Nürnbergissä, jossa beghardilaisvaldolainen lahkolaisuus silloin oli sangen voimakkaana, ja kulki sitten kiertävänä kiihottajana ("apostolina") Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa sekä haki vihdoin turvapaikkaa Böhmistä. Pragissa hän antoi v. 1433 erään taborilaisen hengellisen vihkiä itsensä papiksi ja jatkoi sitten agitatsionimatkojaan Saksassa. Hän otti osaa v. 1447 erääseen kongressiin ("apostolien synodiin"), joka pidettiin Nürnbergin läheisyydessä, siellä valittiin hänet piispaksi, ja muutama vuosi myöhemmin tapaamme hänet valdolaisten kongressissa Taborissa; siellä seurakuntien järkytetty järjestö pantiin taasen pystyyn. Reiser, joka siellä sai Ylä-Saksan alueekseen, asettui asumaan Strassburgiin, mutta hänet annettiin siellä vuonna 1458 ilmi domikanimunkeille ja poltettiin, kärsittyään käräjäkäynnin aikana kovia rääkkäyksiä.
Reisenin elämä on kuvaava; se osottaa, kuinka kiinteät siteet oli joka tapauksessa tshekkiläisten taborilaisten ja saksalaisten "veljien" välillä, huolimatta kansallisesta taistelusta, jota silloin käytiin.
Taborin kukistumisenkaan jälkeen ei yhteys Böhmin kanssa kokonaan lakannut. Muistakaamme Böhmin veljesten ja valdolaisten välisiä neuvotteluja, joiden tarkotuksena oli molempien lahkojen yhtyminen, mutta jotka lopulta raukesivat tyhjiin.
Myöskin "Neklashausenin pillinsoittajan" esiintymistä voidaan selittää taborilaisen vaikutuksen jatkoksi. Vuonna 1476 ilmestyi tällä nimellä Niklashausenissa, eräässä itäranskalaisessa kylässä, muuan "nuorukainen nimeltä Johan, jota kutsuttiin Böhmeksi tai böhmiläiseksi luultavasti isänmaansa mukaan tai sitten mahdollisesti myöskin mielipiteittensä vuoksi", kuten Ullmann kirjottaa. Hän oli soittaja, kuten myöhemminkin böhmiläisiä kulki soittajina naapurimaissa, ja sai ammatistaan lisänimen rummuttaja tai pillittäjä. Mutta v. 1476 poltti hän soittokoneensa ja rupesi sen sijaan saarnaamaan tasa-arvoa ja vallankumousta, neitsyt Maarian käskystä, kuten hän itse sanoi, erään toisen kiihottamana, kuten vastustajat väittävät, joka "toinen" oli joko "Hussin oppilas" tai ankaramman suunnan fransiskani tai sitten vanhimpien tiedonantojen mukaan joku beghardi.
Muutamasta sen aikuisesta lähteestä päättäen olisi hän pitänyt tämänlaisen puheen: "Keisari on roisto, ja paavista ei ole mihinkään. Keisari antaa hengellisille ja maallisille ruhtinaille, kreiveille ja ritareille oikeuden rasittaa köyhää kansaa tulleilla ja veroilla."