Mutta tavaratuotannon kehitys antoi myöskin maaperälle arvon, pakotti toiselta puolen kyläkuntayhteisöt sulkeutumaan, toiselta puolen hoviherrat vaatimaan yhteisöjen yhteisomaisuutta omaksi yksityisomaisuudelleen ja anastamaan sen haltuunsa.
Jos ottaa huomioon kaiken tämän: kaupunkien ja maaseudun turvapaikkojen sulkemisen irtaimelta väestöltä, samalla kun luonnollisen väestölisäyksen ohella seurueiden hajoaminen sekä talonpoikien joutuminen yhä suurempaan valtioverojen, maanomistajien pakottamien rasituksien ja kiskurikorkojen alaisuuteen loivat yhä enemmän irtainta väestöä, silloin emme ihmettele, että maalaisköyhälistö nopeasti lisääntyi.
Ensinnä koski tämä ryysyköyhälistöä, sen keskuudesta ilmaantui kerjäläisiä ja varkaita, laillisia ja laittomia, rosvoja ja palkkasotureja.
Palkkajoukot olivat vielä 1300-luvulla suureksi osaksi nuoria talonpoikaispoikia, jotka muutamia vuosia seikkailujaan ja saalista koottuaan käänsivät sotapalvelukselle selkänsä ja rupesivat uudestaan talonpojiksi, omaksuivat talonpoikien luokkaharrastukset, eivät mielellään käyneet oman maan talonpoikia vastaan ja kotiinpalattuaan lisäsivät talonpoikien asekelpoisuutta. Sen sijaan 1400-luvulla pääsi irtolaisväestö voitolle palkkasoturien joukossa. Se oli hajanaista väkeä, jolla ei ollut enää mitään luokkaharrastuksia, vaan teki mitä tahansa heidän herransa käski — niin kauan kun hän maksoi hyvin.
Jo tämän täytyi vähentää talonpoikien sotaista vastustusvoimaa. Mutta vielä voimakkaammin vaikutti sotalaitoksen kehitys samaan suuntaan. Me muistamme, kuinka taborilaiset saivat aikaan mullistuksen tässä suhteessa. Heidän jälkeensä mentiin vielä pitemmälle samaan suuntaan. Edeltäkäsin suunniteltu yhdysvaikutus sotajoukon eri osien välillä tuli yhä välttämättömämmäksi voiton saamiselle. Tämä uusi menettelytapa oli tehnyt taborilaisten käsissä kansanvallan voittamattomaksi, nyt kallisti se sotaisen ylivoiman kansanvallan vastustajien puolelle. Mutta vain ammattisotamies kykeni kypsymään sellaiseen, sillä tuollaiseen sotaiseen kehittymiseen vaadittiin runsaasti aikaa. Suurin kysymys olikin siis se, kuka saattoi maksaa ammattisotilaille. Se ratkaisi voiton.
Ruudin enenevä käytäntö sodankäynnissä vaikutti samaan suuntaan. On sanottu ruudin keksimistä kansanvaltaiseksi keksinnöksi, koska se teki lopun ritarijoukoista. Me puolestamme emme voi nähdä paljon "kansanvaltaista" tämän keksinnön vaikutuksissa. Sen osallisuus alemman aateliston kukistamisessa on arvattu usein aivan liian suureksi, sillä tämä luokka oli jo ennen tehnyt taloudellisessa ja sotaisessa suhteessa vararikon. Eikä tämän lisäksi pidä unohtaa, että ruuti yhtä hyvin on ollut apuna murtamaan talonpoikaisjoukkojen vastustuskykyä kuin milloinkaan ratsumiesten. Tuliaseitten kehittyminen on viimeinen rengas siinä ketjussa, joka taottiin 1500-luvulla. Siitä alkaen vaadittiin sodankäyntiin ennenkaikkea rahaa, rahaa ja taaskin rahaa. Vain rikkaat vallanpitäjät, ruhtinaat ja suuret kaupungit kykenivät hankkimaan itselleen tuliaseita ja niitä tarkotuksen mukaisesti käyttämään. Niiden avulla kukistettiin aatelisvalta, mutta ei suinkaan talonpoikien ja pikkuporvarien hyväksi, vaan kapitalistisen ja ruhtinaallisen sortamisen eduksi.
Talonpojat saivat päinvastoin maksaa aateliston kukistamisen kustannukset. Kun aateliston täytyi luopua aikeestaan puolustaa itseänsä sekä ylhäältä- että alhaaltakäsin tehtyjä hyökkäyksiä vastaan ja lopulta alistua ruhtinaiden alaiseksi niin tämä sai velvollisuudekseen pitää talonpojat ohjissa. Aatelisto myi siis itsenäisyytensä saadakseen sen sijaan sortamisoikeutensa talonpoikiin sitä varmemmaksi.
Luonnollisesti ei tämä kehitys tapahtunut kaikkialla samaan tapaan eikä samaan aikaan. Pohjois-Saksassa tapahtui se myöhemmin, mutta Etelä- ja Keski-Saksassa talonpojat tunsivat jo 15:nnellä vuosisadalla sen painostavaa vaikutusta, ja sitä enemmän mitä enemmän 16:s vuosisata läheni. Heidän tilansa oli 1500-luvun alussa sen ajan vaatimusten mukaan kokonaan sietämätön, vaikkapa se kyllä monessa kohden oli suotuisampi kuin työtätekevien luokkien tila meidän päivinämme.
Tämä sortuminen, työ-, luonnontuote- ja rahaverojen lisääntyminen, suurempi riippuvaisuus hoviherroista, talonpoikien yhteisesti omistaman laidun- ja metsäomaisuuden anastus hoviherrojen hyväksi — talonpoikien yksityisomaisuuden anastus alkaa vasta myöhemmin — kaikki se luonnollisesti ei tapahtunut pontevatta vastarinnatta talonpoikien puolelta. 15:nnellä vuosisadalla seurasi Saksassa talonpoikaiskapinoita, ja ne tulivat sitä tavallisemmiksi ja katkerammiksi, kuta enempi vuosisata edistyi.
Tärkeimmät näistä suuren talonpoikaissodan edeltäjistä luettelee Zimmermann, tässä ei tila salli tehtävän niistä lähempää selkoa. Kaikki ne kukistettiin. Niistä on sanottava samaa kuin jo Dolcinon liikkeestä sanoimme: ne jäivät paikallisiksi liikkeiksi.