Häntä seurasi Baselista lukuisia tovereita, jotka luulivat löytävänsä
Zürichissä vapaamman tilaisuuden toiminnalleen.
Myöskin vanhoista zürichiläisistä sai seura lukuisia proselytejä. Huomattavin näistä oli Feliks Manz, kielitieteellisesti sivistynyt mies, joka Grebelin rinnalla pian tuli etummaiseen riviin "spiritualistien" joukossa, joiksi Zürichin "veljiä" aluksi kutsuttiin. Seura piti tavallisesti kokouksiaan Feliksin äidin luona tämän talossa.
Seura kasvoi ja alkoi tuntea voimansa. Zwingli mielisteli sitä. Nyt oli kysymyksessä saada hänet tekemään yhteiskunnallisia parannuksia. Tästä syntyi kuitenkin riita, joka vähitellen yhä kiihtyi.
Veljet vaativat kirkon korkojen, verojen ja kymmenyksien poistamista. Zwingli oli heille monta kertaa puhunut samaan suuntaan, mutta nyt hän alkoi peljätä näitä liittolaisia. Kesäkuussa v. 1523 suuri neuvoskunta kielsi jyrkästi koskemasta kirkon kymmenyksiin, ja uskonpuhdistaja ymmärsi viittauksen. Kolme päivää myöhemmin piti hän saarnan, jossa kokonaan asettui neuvoston puolelle. Tällä hän jo näytti, ettei aikoisi seurata veljiä pitemmälle.
Veljet eivät kumminkaan heittäneet taistelua sikseen. He kehottivat Zwingliä järjestämään kirkon valtiosta riippumattomaksi. Vastauksena oli valtiokirkon muodostaminen, jonka kautta päätösvalta kaikissa kirkollisissa asioissa joutui suurelle neuvoskunnalle, s.o. hallitseville luokille.
"Kokonaan maallisen vallan mukaisesti", lausuu tästä Vögelin, "perusti Zwingli valtiokirkon uskonpakon pohjalle, joka oli ankarampi ja painostavampi kuin katolisessa kirkossa vallitseva. Todellisesti saattoi 1500-luvun alussa jokainen uskoa tai olla uskomatta, miten itse tahtoi. Jos vain jotenkuten noudatti katolisia menoja ja maksoi papeille heidän tulonsa, niin ei kukaan kysynyt sisäistä vakaumusta. Reformeerattu kirkko terotti vastakkaista, tosin siveellisempää, mutta myöskin järjettömämpää periaatetta: sinulla täytyy olla sydämessäsi sama vakaumus kuin minulla."
Tämä valtiokirkon perustaminen oli "spiritualistien" törkeätä loukkaamista. He eivät olleet ryhtyneet taisteluun paavia vastaan saadakseen sijaan kirkon, joka oli hallitsevien luokkien tahdoton ase. Riita heidän ja Zwinglin välillä tuli nyt yhä katkerammaksi. Mutta sen sijaan että he taistelivat vain sanoilla, käytti Zwingli taistelussa häikäilemättä valtion koko voimaa. Jo lopulla v. 1523 "veljiä" vangittiin ja karkotettiin.
Mutta vainoaminen kohotti vain heidän intoansa ja lujensi heidän keskinäistä yhteyttään. Lahko kasvoi nopeasti sekä kaupungissa että maaseudulla. Karkotetut levittivät sen oppia naapurikantoneihin. Mutta samalla "veljet" alkoivat erkaantua muun väestön suuresta joukosta. Heidän erikoiseksi tunnusmerkikseen tuli yhä enemmän se, että he hylkäsivät lapsenkasteen.
Sellainen oli asema, kun vuosi 1525 alkoi.
II. Uudestikastajien opit.