Kansanvaltaisissa protestantisissa yhteiskunnissa ei valtiokirkko sentään tuonut mukanaan niin tavattomia seurauksia kuin yksinvaltaisissa. Sitävastoin se pääsi aikaisemmin kukoistukseen ensin Zürichissä, missä Zwingli, kuten olemme nähneet, saattoi voimaan valtiokirkon v. 1523. Mutta valtiokirkko ja täysikasvuisten kastaminen eivät sopineet yhteen. Myöhäisemmällä ijällä toimitettu kaste kieltää valtion oikeuden määrätä kansalaisten uskontunnustus. Zwingli oli ihanteellisuuden aikanansa, vastustusmiehenä, ollut täysikasvuisena toimitettavan kastamisen puolella, sen on hän itse tunnustanut. Mutta Zürichin valtion johtajana ei hän mitenkään voinut pysyä tällä kannalla.
Toiselta puolen täytyi "veljien" olla yhä enemmän taipuvaisia hylkäämään lastenkaste mitättömänä ja pitämään lujasti kiinni täysikasvuisena kastamisesta, samassa määrin kuin he tunsivat olevansa vähemmistönä, jonka oli luopuminen ajatuksesta vallata yhteiskunta, ja pääsevän jotakin merkitsemään vain sen kautta, että järjestyivät "pyhien" ja "valittujen" seurakunnaksi, nimiä, jotka näyttävät epäilemättä pöyhkeiltä, mutta vain todistavat, että tämä erkaantuminen muista ihmisistä on vain merkkinä siitä, että heistä on kadonnut toivo päästä joskus enemmistöksi.
Siten astui kysymys myöhemmällä ijällä kastamisesta eli "uudestikastamisesta", kuten vastustajat sanoivat, yhä enemmän esiin. Luonnollista on, ettei siitä varsinaisesti kiistelty, yhtä vähän kuin hussilaiset olivat taistelleet saadakseen ehtoollisessa käyttää molempia aineksia. Tämän tunnustaa Zwinglikin kirjeessään vuodelta 1525, jossa hän sanoo taistelua "kastajia vastaan vaikeimmaksi, mitä hän milloinkaan on käynyt, mutta lisää, että hänen on täytynyt tehdä heille vastarintaa, sillä ei suinkaan ollut kysymyksessä kaste, vaan kapina ja esivallan halveksiminen".
Mutta asianhaarat olivat sellaisia, että kuten kalkki tuli sotamerkiksi, jonka ympärille hussilaiset kokoontuivat, niin tuli uudestikastajille kaste heidän tunnusmerkikseen, josta he tunsivat toisensa. Siitä ovat he myöskin saaneet nimen, joka heillä on historiassa — vaikka he itse vastustivat niin hyvin nimeä "uudestikastajat" kuin kreikkalaista nimeä "anabaptistit", jolla on sama merkitys. He selittivät, etteivät he kasta kahta kertaa, sillä lapsenkaste ei ollut mikään kaste, vaan ainoastaan pelkkää lapsen pesemistä.
III. Sveitsin uudestikastajien menestys ja häviö.
Vielä ennen kuin Saksan talonpoikaissota puhkesi, iskettiin Zürichissä ratkaiseva isku uudestikastajia vastaan.
Useat vanhemmat olivat heidän saarnaajiensa kehotuksesta kieltäneet kastamasta vastasyntyneitä lapsiaan. Papit ja neuvosherrat koettivat turhaan heitä taivuttaa. Silloin neuvoskunta 18 p:nä tammikuuta 1525 antoi lapsenkasteesta käskyn ja määräsi maanpaon rangaistukseksi jokaiselle, joka ei totellut tätä käskyä. Kolme päivää senjälkeen ruvettiin määräystä noudattamaan. Reublin, Hätzer ja Andreas Stülzeniläinen ja joitakuita muita saarnaajia karkotettiin.
Tähän iskuun vastattiin kerrassaan arvokkaasti ja rohkeasti. Jäljelle jääneet veljet kokoontuivat ja kokouksessa nousi puhumaan Jörgen Blaurock, joka oli ollut munkkina Churissa, ja pyysi Grebeliä antamaan hänelle oikean, kristillisen kasteen. Kun tämä oli tapahtunut, kastoi Blaurock kaikki läsnäolijat. Siitä alkaen oli uudestikastaminen eli aikuisena kastaminen veljesseuraan ottamisen kuvauksena. Samaan aikaan alettiin koettaa toteuttaa kommunismia käytännöllisesti.[35] Zürichin veljet olivat tunnustautuneet uudestikastamisen oppiin hyvin tietäen, mitä heillä oli odotettavana.
"Niin pian kuin Zwingli oli uudestaan ja vielä vaativaisempana kuin ennen antanut sotahuutonsa kajahtaa, kohosi hurmahenkien ihastuksen liekki korkeimmilleen, häikäisten ja pelottaen. Nähtiin kaikkialla läpi Zürichin katujen kulkevan henkilöitä, jotka olivat vyötetyt köydellä kuin matkaan valmiina. Toreille he pysähtyivät ja saarnasivat elämän parannusta ja mielenmuutosta ja kääntymystä puhtauteen, hurskauteen ja veljelliseen rakkauteen. Mutta välillä he soimasivat tuota vanhaa lohikäärmettä ja hänen päämiehiään, s.o. Zwingliä ja hänen virkatovereitaan, ja ennustivat kaupungin pikaista perikatoa, jollei se tahtoisi kuulla Herran ääntä. 'Voi, voi, Zürichiä!' niin kajahtelivat huudot, milloin valittaen, milloin uhaten, ikäänkuin toisesta maailmasta peräisin oleva kehotus, kaikkialla väkirikkaan pääkaupungin ahtailla kaduilla.
"Neuvosto vangitutti useita, m.m. Manzin ja Blaurockin. Sitten seurasi kieltoja, kuulusteluja ja rangaistuksia, ja jälleen vangitsemisia, tuomioita ja kovennettuja rankaisuja. Mutta näillä ihmisillä oli henki, joka oli pilkaksi Zwinglin teologialle, ja väkivaltaiset toimenpiteet levittivät heidän seurakuntansa maineen kauas, niinkuin tuuli tulipalon."