IV. Etelä-Saksan uudestikastajat.
Voisi odottaa, että talonpoikaiskapinan kukistaminen, joka oli ollut masentava isku kaikille kansanliikkeille naapurimaissa, olisi sitä suuremmassa määrin tehnyt mahdottomaksi kaiken niiden ilmenemisen itse Saksassa. Mutta tämä ajatus, joka vastaisi nykyaikaisen keskitetyn valtion olosuhteita, ei pidä paikkaansa sellaiseen feudaliseen partikularismiin nähden, jollainen silloin vielä suuressa määrin oli vallalla Saksassa. Samalla kun tämä partikularismi vaikeutti kaikkien vallankumouksellisten (tai kapinallisten) voimien liittymistä yhdeksi yhtenäiseksi liikkeeksi, niin se samalla myöskin vähensi talonpoikaissodan kukistamisessa sattuneen iskun voimaa, niin ettei se kohdannut näitä kaikkia voimia yhtaikaa eikä samassa määrässä.
Talonpoikaisliikettä ei tosin talonpoikaissodan jälkeen ollut ajateltavissa. Talonpoikien ohella oli myöskin kukistettu useimmat pienemmistä heihin liittyneistä kaupungeista. Sitävastoin olivat useimmat suuremmista vapaista valtakaupungeista olleet aivan kylmiä talonpoikien vapautusyrityksille. Näin oli yksinpä näitten kaupunkien pikkuporvarien ja sällienkin laita. Talonpoikaissodan kukistumisessa sattunut isku ei ollut kohdannut heitä. Kansanvaltaisuus Etelä-Saksan vapaissa valtakaupungeissa olikin senvuoksi entisissä voimissaan. Mutta juuri tällöin saivat toiselta puolen taistelut sen ja kaupungin ylimystön välillä ja toiselta puolen kaupunkien koko väestön ja kaupunkien riistämiseen ja hallitsemiseen pyrkivän ruhtinasvallan välillä, taistelut, jotka noina vuosisatoina kyllä eivät koskaan kokonaan lakanneet, kiihkoisamman luonteen.
Näiden valtakunnankaupunkien väestö oli ilolla tervehtinyt ja kannattanut Lutherin kapinoimista paavinvaltaa vastaan. Mutta nämä tunteet Lutheria kohtaan kylmenivät sitä enemmän, mitä vihamielisemmäksi Luther tuli kansanvaltaisuudelle.
Samaan aikaan, jolloin Luther alkoi kääntää selkänsä kansanvaltaisuudelle, syntyi Zürichissä sellainen kirkonuudistus, joka täydellisesti vastasi niitä pyrkimyksiä mitä kaupunkien ammattikunnallisella kansanvallalla silloin oli. Se herätti pian Etelä-Saksan kaupunkien huomiota ja voitti siellä alaa, aluksi asettumatta vihamieliselle kannalle lutherilaisuutta vastaan. Sitävastoin täytyi molempien suuntien joutua ristiriitaan heti kun Luther ja hänen väkensä asettuivat ehdottomasti kansanvaltaisuutta vastaan. Niin oli juuri talonpoikaissodan aika se aika, jona alkoi Lutherin ja Zwinglin välinen suuri kiista. Näennäisesti riideltiin yhdestä sanasta, siitä, sanoiko Kristus: "Tämä (leipä) on minun ruumiini", kuten Luther väitti, vaiko: "Tämä merkitsee minun ruumistani", niinkuin Zwingli sanoi. Todellisuudessa koski riita sitä, pitikö uskonpuhdistuksen olla porvariskansanvaltainen vaiko ruhtinasmielinen. Kiisteltiin jumaluusopillisilla todistuksilla, mutta sangen maallisesta asiasta.
Tätä taistelua, joka täytti koko Saksanmaan vuoden 1525 jälkeen, käytiin innokkaimmin Etelä-Saksan valtakunnankaupungeissa, Strassburgissa, Ulmissa, Konstanzissa, Augsburgissa y.m. Kuten ennen, kun taistelu puhkesi ilmi Rooman paavia vastaan, kommunistit taistelussa olivat saaneet ilmaa ja valoa vapaalle kehitykselleen, niin kävi nytkin, kun hyökkäys koski Wittenbergin paavia. Etelä-Saksan zwingliläiset käyttivät uudestikastajia liittolaisinaan lutherilaisia vastaan ja suosivat siksi heitä ensimäisinä vuosina vuoden 1525:n jälkeen, kuten Zwingli itsekin vähää ennen vielä oli heitä suosinut.
Etelä-Saksa tuli turvapaikaksi lukuisille sveitsiläisille pakolaisille, jotka voittivat pian suurta kannatusta. Heidän rauhallinen mielenlaatunsa, heidän vastenmielisyytensä väkivaltaiseen kapinaan sopi vallan alempien luokkien keskuudessa talonpoikaiskapinan kukistamisen jälkeen vallitsevaan mielialaan. Myöskin Münzerin entiset kannattajat liittyivät nyt heihin, m.m. kirjakauppias Hans Hut ja pappi Melchior Rinck, joka oli ollut mukana Frankenhausenin taistelussa, mutta päässyt hengissä sieltä.
Niin nopeasti kasvoi nyt uudestikastajien liike Saksassa, että siellä monin paikoin luultiin, että se oli syntynyt vasta talonpoikaissodan aikana tai sen jälkeen. Sitä uskoa levittivät uudestikastajat itsekin, koska luulivat siten saavansa olla paremmassa rauhassa. Opin leviämisestä kirjottaa Sebastian Franck: "Heidän oppinsa levisi yli koko maan, ja he kastoivat monta tuhatta ja vetivät puoleensa useita hyviäkin sydämiä. Sillä he eivät opettaneet näennäisesti mitään muuta kuin rakkautta, uskoa ja ristiä, näyttäytyivät kärsivällisiksi ja nöyriksi kärsimyksissä, mursivat leipää keskenään yhteyden ja rakkauden merkiksi, auttoivat toisiaan uskollisesti lainoilla, almuilla ja lahjoilla, opettivat, että kaikki olisi yhteistä, ja kutsuivat toisiaan veljiksi. Mutta sitä, joka ei kuulunut lahkoon, he tuskin tervehtivät. He pysyivät niin koossa ja lisääntyivät niin nopeasti, että maailma pelkäsi kapinaa heidän puoleltaan, jollaiseen he kumminkin, kuten minä kuulen, kaikkialla ovat olleet syyttömiä."
Lahko näytti sitä vaarallisemmalta, kun se levisi suuriin kaupunkeihin. Kuvaavaa on, mitä tri Eck v. 1527 kirjotti Saksin herttualle Yrjölle uudestikastajista. Hän sanoo m.m.: "Minun armollinen herrani ja hänen ruhtinaallinen neuvostonsa punnitkoon, onko peljättävä heidän puoleltaan suurempaa vahinkoa, kuin viimeisestä talonpoikaiskapinasta: sillä tällä lahkolla on juurensa kaupungeissa. Jos syntyisi kapina, niin he nousisivat kaupungeissa kapinaan, heillä olisi tykkejä, ruutia ja haarniskoja ja sotaantottuneita palkkajoukkoja, ja maaseudun talonpoikaisväestö liittyisi heihin, ja kaikki he yhdessä kävisivät papistoa, ruhtinaita ja aatelistoa vastaan. Siksi on ruhtinasten ja aatelin pidettävä varansa".
Pääpaikoiksi eteläsaksalaiselle kastajaliikkeelle tulivat Augsburg ja Strassburg, molemmat kutojakaupunkeja, joissa jo beghardilaisuus oli esiintynyt hyvin voimakkaana. Toisena keskuksena oli Nürnberg. Tiedämme, että Münzerillä oli siellä lukuisia samanmielisiä tovereja. Mutta siellä olivat vanhat ylimyssuvut liian voimakkaita, niin ettei siellä voinut syntyä kansanomaista liikettä. Denck, joka oli siellä Sebalduskoulun rehtorina, ja hänen ystävänsä vangittiin v. 1524 kerettiläisinä ja karkotettiin. Mutta oleskeltuaan vähän aikaa St. Gallenissa palasi Denck takaisin Saksanmaalle, Augsburgiin. Siellä alkoi lutherilaisuuden ja zwingliläisyyden välinen vastakkaisuus ilmetä räikeimmin, siellä riehui noina vuosina molempien suuntien välinen taistelu voimakkaimmin, siellä oli kastajilla suotuisimman menestymisen mahdollisuudet.