Nopeasti kasvoi seurakunta, vuoden 1527:n paikkeilla oli siinä eräiden tietojen mukaan jo 1,100 henkeä. Se luettiin etupäässä Denckin toiminnan ansioksi, joka "kulkureineen", kulkevine agitatoreineen, "on meillekin tahtonut perustaa uuden kastekuntansa, ensin piileksinyt nurkissa ja salaa vuodattanut myrkkyään", kuten muutamassa Urbanus Rhegiuksen Denckiä vastaan suuntaamassa kirjasessa sanotaan.

Denckiä suosivat olosuhteet Augsburgissa suuressa määrin. Kumminkin saamme suuren osan hänen menestystään lukea hänen intonsa ja suuren älynsä ansioksi. Hubmeierin rinnalla astui hän ensi riviin veljien esitaistelijain joukossa. Joku aikalainen puhuu hänestä "uudestikastajien päänä", toinen nimittää häntä "paaviksi", kolmas "uudestikastajien Apolloksi."

Denck, etevä oppinut ja filosofi koetti varsinkin poistaa kastajien opeista niiden aineellisen, "lihallisen" luonteen ja "hengevöittää" niitä. Hänestä tulikin uudestikastajien lempeämmän, jos niin tahtoo sanoa, käytännöllisemmän ja sovinnollisemman suunnan pääedustaja, joka suunta koetti lieventää sekä jyrkempien käsitystä täydellisestä omaisuudenyhteydestä että heidän täydellistä toimettomuuttaan valtioon nähden. Saksassa ei tämä molempien suuntien välinen ristiriita päässyt milloinkaan täydelleen kehittymään. Vasta Mährissä sai seurakunta niin paljon voimaa, että siinä sisälliset riidat pääsivät syntymään. Mutta uudemman käytännöllisemmän suunnan alku näkyi varsin selvästi jo Augsburgissa, missä seurakunta menestyi ja myöskin useita henkilöitä korkeammista luokista yhtyi liikkeeseen, m.m. "Augsburgin huomatuimman suvun jäsen" Eitelhans Langenmantel. Kuten Böhmin veljienkin keskuudessa, olivat täälläkin etupäässä sivistyneet lievemmän suunnan puolella olevia. Paitsi Denckiä tapaamme siellä Hubmeierin, joka päästyään pois Zürichistä, kiiruhti taasen liittymään kastajiin.

Mutta olipa sivistyneitä ankarammankin suunnan puolella. Sellaisia oli äskenmainittu Eitelhans Langenmantel, jos hän vaan, kuten väitetään, on erään "Lyhyt puhe totisesta yhteisyydestä"-nimisen kirjotuksen kirjottaja. Hän kääntyy siinä niitä vastaan, jotka selittävät, että "jos vaan on rakkautta ja hurskasta tahtoa, voipi kyllä jokainen pitää omaisuutensa". Tästä käsitystavastaan sanoo Langenmantel: "Jumalan korkein käsky on rakkaus. Rakasta jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tämä rakkaus tunnustetaan sillä, että ajalliset tavarat ovat yhteisiä. Ei kukaan saa sanoa: minun, minun, sillä se on myöskin veljen. Kukapa antaa veljelleen korkeampaa, tulevaista, hengellistä tavaraa, jos hän häneltä kieltää ajallisenkin? Ainoastaan se, joka pitää yllä yhteisyyttä, on Kristuksessa, toiset ovat hänen ja hänen yhteytensä ulkopuolella… Mutta jos nyt joku tahtoo sanoa, että, kun kaikki on yhteistä, täytyisi muka vallita naisyhteydenkin, niin en sano minä niin, vaan mitä jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen saa muuttaa. Oikea yhteisyys on se, ettei kukaan kiellä, mitä toinen tarvitsee: mutta jokainen voipi ottaa naisen yksinään omakseen, se tapahtukoon Herrassa. Niin jaettakoon ajallisistakin tavaroista jokaiselle, mitä hän tarvitsee. Sellainen yhteisyys, jolloin toinen on rikas ja omaa paljon tavaraa, mutta toinen on köyhä ja kärsii puutetta, ei ole Kristuksesta."

Ankaramman suunnan etevimmäksi edustajaksi tuli kuitenkin kirjansitoja ja kirjakauppias Hans Hut, joka oli, kuten olemme nähneet, ollut Münzerin koulussa ja jota syytettiin naisyhteyden kannattajaksi. Jo veljien toisessa augsburgilaisessa kongressissa tapasivat Denck ja Hut toisensa.

Niin tärkeä oli Augsburg, että siellä pidettiin kastajien kaksi ensimäistä kongressia (synodia). Ensimäinen keväällä 1526. Siihen ottivat osaa Hans Denck, Hans Hut, Ludvig Hätzer, Jakob Gross Waldshutista, Kaspar Färber Innthalista ja Balthasar Hubmeier. Tämä synodi vahvisti uudestikastamisen käytäntöön ottamisen Saksassa, sitä kun tähän asti oli toimitettu vain Sveitsissä.

Tärkeämpi oli toinen synodi, joka pidettiin elokuussa 1527; siihen otti jo osaa enempi kuin 60 edustajaa Saksasta, Itävallasta ja Sveitsistä. Sen päätehtävänä oli agitatsionin järjestäminen, apostolien lähettäminen mitä erilaisimpiin seutuihin, mahdollisesti myöskin ohjelman, "tunnustuksen", laatiminen.

"Tämän kokouksen päätöksistä", sanoo Keller, jonka esitystä näihin kahteen kongressiin nähden seuraamme, "puuttuu ikävä kyllä pöytäkirjatietoja." Jokatapauksessa on ainakin niin paljo varmaa, että edustajat pitkien keskustelujen jälkeen, joissa ilmeni mielipiteiden eroavaisuus Denckin ja Hutin välillä, lopulta tekivät päätökset täydellisen yksimielisinä, ja että Denckin mielipiteet pääsivät kokouksessa voitolle.

Paitsi nykyiseltä Etelä-Saksan alueelta ja Sveitsistä saapuneita
edustajia, oli näissä kokouksissa edustajia myöskin Itävallasta.
Sinnekin olivat uudestikastajien opit tunkeutuneet. Ensi kädessä
Sveitsin naapurina olevaan Tyroliin ja sen lähellä oleviin alppimaihin.

Tyrolilla oli silloin taloudellisesti ja valtiollisesti paljon suurempi merkitys kuin nykyään. Paitsi Saksia ja Böhmiä ei vuoriviljelys missään ollut niin korkealle kehittynyt kuin Tyrolissa ja itäisissä naapurialueissa. Paitsi rikkaita rauta- ja kuparimalmikaivoksia sekä mahtavia suolavarastoja oli siellä myöskin lukuisia kulta- ja hopeasuonia. Kuten ensimainituissa maissa, täytyi vuoririkkauksien Tyrolissakin edistää yhteiskunnallisten vastakkaisuuksien kärjistymistä. Kumminkin tapahtui tällaista alppimaissa pienemmässä määrässä kuin Saksissa. Pääsyynä tähän oli kait maan luoksepääsemättömyys ja eri laaksojen eristetty asema ja hedelmättömyys. Syrjälaaksojen asukkaihin eivät tuntuneet niiden muutamien kauppateiden vaikutukset, jotka kulkivat korkeiden alppisolien yli. Heidän tarpeensa pysyivät entisinä, eikä myöskään niiden tyydyttämisen tapa muuttunut. Mikään voitto ei houkutellut kauppiasta näihin tiettömiin erämaihin, talonpoika ei tuottanut mitään liikamäärää, jonka hän olisi voinut vaihtaa.