Saksasta vaelsi silloin paljon veljiä Mähriin. Muuan joukko asettui Gabriel Ascherhamin johdolla asumaan Rossitziin ja tunnetaan he sittemmin gabrielilaisten nimellä. Kun siellä kävi liian ahtaaksi, kulki osa, enimmäkseen pfalzilaisia, Filip Plenerin johdolla — sen vuoksi filippiläisiksi kutsuttuja — Auspitziin. Molemmat "kansat" kuuluivat lievemmän suunnan kannattajiin, mutta olivat taasen keskenään mielipiteiltään erilaisia. Nikolsburgilaisten keskuudessa jatkui taistelu molempien suuntien kesken, joista ankarampi nyt sai lisänimen "yhteisomistajat" tai "sauvalaiset", toinen nimen "miekkalaiset".
Viimeksimainittujen puolella oli Leonard von Lichtenstein. Kun hänestä kiista kävi liian ankaraksi, pakotti hän jyrkemmät kommunistit, 200 täysikasvuista henkeä, muuttamaan pois hänen tiluksiltaan (1528). Ensimäinen tehtävä näillä, sittenkun he olivat kääntäneet vanhalle seurakunnalleen selkänsä, oli kommunisminsa julistaminen. "Miehet levittivät vaippansa kansan eteen ja jokainen antoi sen, mitä omasi, vapaasta tahdosta, ilman pakkoa, tarvitsevaisten ylläpidoksi, profeetojen ja apostolien opin mukaan."
He menivät Austerlitziin, Kaunitzin herrojen tilalle, ja nämä ottivat heidät mielellään vastaan. "Pikardit" olivat jo ennen, vuonna 1511, sinne asettuneet. Pian seurasi siirtolaisia sinne ja lukuisia muita tovereja, niin että Austerlitz tuli Mährin kastajien pääpaikaksi.
Mutta myöskin Austerlitzin seurakunnassa syntyi pian riitaisuuksia. Reublin, joka sieltä karkotettiin ja perusti Auspitziin oman seurakunnan, kertoo kirjeessään eräälle ystävälleen, kuinka jäljelle jääneet antoivat rikkaille omat pienet talot, niin että Franz ja hänen vaimonsa elivät aatelisten tapaan. "Aterioidessa vanhimmat ja heidän vaimonsa saivat paistia, kalaa, lintua ja hyvää viiniä, ja useita vaimoja en ole edes nähnytkään yhteisen pöydän ääressä. Tavalliset veljet sensijaan saivat yleensä tyytyä herneisiin ja kaaliin. Toisilla ei saanut olla kenkiä eikä paitaa, mutta heillä itsellään oli yltäkyllin housuja, takkeja ja turkkeja."
Pian huomattiin, että Reublin itse oli "petollinen ja uskoton Ananias", ja hänet erotettiin veljeskunnasta. Hän oli pitänyt omanaan 40 guldenia, jotka hän oli tuonut mukanaan Saksasta, eikä ollut antanut niitä seurakunnalle.
Noin v. 1531 oli hämmennys Mährin kastajien keskuudessa saavuttanut suurimman määränsä. Mutta mikä näytti hajaannukselta, olikin itse asiassa vain kehittymisaikaa, joka tuotti kirkastuneen ja kestävän tuloksen.
Kaikkien näiden taistelujen lopputuloksena oli kommunistinen järjestö, joka oli olemassa lähes vuosisadan ja kukistettiin vasta ulkonaisella väkivallalla.
Pääansio kastajien lopullisesta järjestämisestä tulee Tyrolista tulleille siirtolaisille, joita vuoden 1529 jälkeen sadottain tuli Mähriin ja antoi siellä sikäläiselle liikkeelle leimansa. Heidän johtajanaan mainitaan etukädessä hatuntekijä Jakob, jota ammattinsa mukaan kutsuttiin Huteriksi (häntä usein sekotetaan Hans Hutiin). Hänestä Mährin uudestikastajat saivat nimen "huterinveljet". Missä määrin Huterin nero oli osallisena uudestijärjestymiseen, missä määrin hän oli vain takanaan olevan joukon tahdon toteuttaja, on nykyisin vaikea ratkaista.
Syksyllä 1529 tulivat Jakob Huter ja Sigismund Schützinger useiden toverien mukana Tyrolista Austerlitziin ja liittyivät sikäläiseen seurakuntaan. He huomasivat, että Mährissä oli hyvä asua. Jakob palasi Tyroliin, lähettääkseen joukon toisensa jälkeen Mähriin. Nämä uudet tulokkaat toivat mukanaan innostusta, uhrautuvaisuutta ja kuria ja muodostivat kommunistiselle seurakunnalle ytimen, joka pian saattoi toisetkin ainekset rauhalliseen ja uutteraan yhteiselämään.
Elokuussa 1533 tuli Huter itse takaisin lukuisain kannattajien seuraamana, sillä Tyrolissa "oli hirmuvalta päässyt sellaiseen mittaan", kuten veljet selittivät, "että pyhien ei enään auttanut jäädä maahan". Ja nyt alkoi varsinainen uudestijärjestelytyö. Sitä lienee tehty erittäin tarmokkaasti ja tarkotuksenmukaisesti, sillä kastajaseurakunnan lopulliset perusteet olivat jo valmiina, kun kastajien kapina Münsterissä (1534), joka kiihotti mitä ankarimpaan uudestikastajien vainoon, pelästytti joksikin aikaa osan Mährinkin aatelistoa. Ensimäinen suuri kastajien vaino Mährissä alkoi. Seurakunnat hajotettiin ja niiden jäsenet karkotettiin, joukko aatelismiehiä, joiden tiloilla he olivat eläneet, kielsi heiltä suojeluksensa Arveltiin tähän aikaan kastajia olleen Mährissä 3-4,000.