Näin muodostuu vähitellen se ilmakehä, josta kristinusko esiintyy.
II LUKU.
Alkukristillinen kommunismi.
I. Alkukristillisen kommunismin juuret.
Se kehitys, jota olemme ensimäisessä luvussa kuvailleet ja valaisseet ottamalla esimerkiksi Atenan, oli, niinkuin jo olemme sanoneet, kaikkien kansojen ja valtioitten kohtalona vanhalla ajalla.
Ei edes maailmaa hallitseva Rooma tee tässä poikkeusta. Kun Rooma pääsi korkeimmilleen ulkonaisessa vallassa, oli sen sisäinen rappeutuminen edistynyt jo pitkälle. Sen valtakuntaan, joka käsitti kaikki maat Välimeren ympärillä, kuului joukko valtioita, jotka kaikki kulkivat samaa tietä. Itäiset ja eteläiset olivat ehtineet Rooman edelle, läntiset ja pohjoiset taasen olivat jääneet jälkeen, mutta koettivat innokkaasti saavuttaa kilpailussa pääkaupungin ja sen mukana päästä niin pitkälle, kuin Itämaat ja Kreikka jo olivat joutuneet: täydelliseen yhteiskunnalliseen hajaannukseen.
Olemme nähneet, kuinka Atenan kansanvapaus sortui ja tasavalta kehittyi valmiiksi siirtymään yksinvaltaan. Samalla tavalla kävi muissakin kansanvaltaisissa valtioissa, myöskin Roomassa. Samaan aikaan, jolloin Kristuksen syntymän sanotaan tapahtuneen, sattuivat Rooman tasavallan kuolinhetket ja sesarismin, keisarivallan alku.
Ylimys- ja kansanvalta olivat tehneet vararikon. Kansan ydin, vapaa talonpoikaissääty, oli vähentynyt, monessa paikassa ei sitä ollut ensinkään; valtion suuruus ja kunnia kasvoi sen raunioista. Ikuisten sotien aikana, joita käytiin talonpoikaisjoukoilla, kärsi talonpoikien maanviljelys tavattomasti, kun taasen suuremmilla maanomistajilla, joiden tiloja orjat hoitivat, ei ollut niistä samaa haittaa; päinvastoin saivat he juuri sotien kautta tavattoman halvalla orjia. Ei ihme silloin, että orjatalous pääsi pian valtaan ja syrjäytti vapaitten talonpoikien harjottaman. Samoin kuin lumi sulaa auringon vaikutuksesta, hävisi voimakas, vapaa talonpoikaissäätykin ja vaipui suurimmaksi osaksi köyhälistöön, s.o. ryysyläisköyhälistöön, sillä palkkatyötä, johon se olisi voinut ryhtyä, ei ollut vielä riittämään asti; orjatyö oli vallalla niin hyvin teollisuudessa kuin maanviljelyksessäkin. Omaisuutensa menettäneet talonpojat siirtyivät joukolla suurkaupunkeihin, joissa he vapautettujen orjien ohella muodostivat väestön alimman kerroksen.
Mutta niin kauan kuin kansanvaltainen tasavalta oli olemassa, ei joukkoköyhyys vielä merkinnyt samaa kuin joukkokurjuus. Sillä kansan joukoilla oli valtiollista valtaa, ja ne ymmärsivät elää oikein hyvin sen nojalla. Kaikissa mahdollisissa muodoissa käytettiin sitä pusertamaan rahoja osaksi rikkailta omassa yhteiskunnassaan, osaksi veroamaksavilla alusmailta.
Tämä valtiollinen valta ei tuottanut heille ainoastaan leipää ja näytelmiä, vaan joskus tuotannonvälineitä, maatakin. Rooman tasavallan viimeisinä vuosisatoina koetettiin lakkaamatta perustaa uutta talonpoikaissäätyä jakamalla tiloja köyhälistölle. Mutta kaikki nämä kokeet kääntää taloudellisen kehityksen pyörää taaksepäin eivät ottaneet onnistuakseen. Ne ehkäisi tällaisia pyrintöjä vastustavien suurten tilanomistajien valtiollinen ja taloudellinen ylivalta, jolla he nujersivat nämä yritykset tai, missä se ei onnistunut, hankkivat vähitellen tilat itselleen. Mutta niiden häviämiseen vaikutti myöskin se, että kerjäläisköyhälistö oli jo perin turmeltunutta, se näet useinkaan ei viitsinyt tehdä työtä ja piti hauskempana vetelehtiä suurkaupungissa kuin viettää työtä tehden ja huolissaan pikkutilallisen niukkaa elämää. Köyhälistö useinkin esti yhteiskunnallisia uudistuksia, vaikka ne olisivatkin tarkottaneet sen omaa parasta, varsin yksinkertaisesti tuhlaamalla hävittäen ne talot, jotka olivat saaneet. Mutta se käytti toistakin keinoa: se myi valtiollisen valtansa rikkaille tilanomistajille, jotka sitten käyttivät sitä vastustaessaan yhteiskunnallisia uudistajia.