Böhmin veljesyhteisö vaikutti oman kansansa keskuudessa. Niin pian kuin sen muodostama yhteiskunta alkoi menestyä ja levitä, syntyi veljien silmissä mahdollisuus ja mielessä halu, voittaa koko kansakunta puolelleen. Mutta jokaisen tätä tarkottavan käytännöllisen toiminnan kokeen täytyi silloin kehittymässä olevan tavaratuotannon ja sen seurausilmiöiden piirissä johtaa kommunististen pyrkimysten heikkenemiseen.
Kastajat Mährissä olivat ja pysyivät saksalaisina tshekkiläisen väestön keskuudessa, pienenä "valittujen" lahkona "pakanoiden" seassa. Heillä oli vain muutamia kosketuskohtia ympäristöönsä, eivätkä he tunteneet tämän vetävän heitä puoleensa, vaan pikemmin he yhä enemmän joutuivat toimimaan vain omassa keskuudessaan.
Lisäksi ne sivistyneitten luokkien miehet, jotka liittyivät Böhmin veljiin, kuuluivat järjestään maltillisempaan suuntaan, riippuipa he sitten siitä että heidän katsantokantansa oli laajempi tai siitä että he eninten kärsivät veljeskunnan joutuessa kokonaan erilleen ympäröivästä yhteiskunnasta. Myöskin useimmat uudestikastajiin liittyneet oppineet olivat maltillisemman suunnan kannattajia. Mutta ensimäinen suuri vaino uudestikastajia vastaan sitävastoin pyyhki pois nämä sivistyneet ainekset, eikä niitä sitten enää milloinkaan tullut uusia. Melkein kaikki heidän etevimmät miehensä olivat sittemmin oppimattomia käsityöläisiä. Viha taidetta ja tiedettä kohtaan, joka esiintyi useimmissa kommunistisissa lahkoissa keskiajalla ja uskonpuhdistuksen aikana, saattoi esteettömästi kehittyä nyt heidän keskuudessaan. Ja suuressa määrin sitä heidän keskuudessaan sittemmin ilmenikin.
Se, ettei tämän suuren vainon jälkeen keitään sivistyneitä aatteenmiehiä liittynyt kastajiin riippui suureksi osaksi niistä olosuhteista, jotka nämä vainot loivat. Vuodesta 1527 alkaen oli jokainen, joka yhtyi kastajiin, porvarillisen yhteiskunnan kirouksen alainen. Hänen oli joko salattava kerettiläiset mielipiteensä tai mukaannuttava elämään talonpoikana talonpoikien parissa vapaaehtoisessa maanpaossa kaukana sivistyneen maailman rajoilla — turkkilaisethan tähän aikaan tunkivat aina Mähriin asti.
Ja kastajille tai köyhälistölle myötätuntoisien oppineiden täytyi vuoden 1525 jälkeen olla peräti harvinaisia. Sillä talonpoikaiskapinan kukistuessa musertui Saksassa samalla sekä yhteiskunnallinen vapaus että tieteenkin itsenäisyys. Tieteestä tuli, kuten kirkostakin, ainoastaan valtion palvelija. Professoreista tuli ruhtinaallisia palvelijoita, samallaisia kuin pastoritkin. Se rohkeus ja itsenäisyys, mikä saksalaisella tieteellä oli vuoden 1525 edellisinä vuosikymmeninä, oli nyt hävinnyt. Mistä olisikaan tullut tiedemiehiä, joilla oli vallankumouksellisia mielipiteitä?
Ankaramman suunnan voittamiseen vaikutti suuresti sekin, että sama vaino, joka hävitti oppineet kastajaliikkeestä, toi suuren määrän tyrolilaisia talonpoikia Mähriin, ja ne olivat osaksi kankureja, joilla, kuten olemme nähneet, kommunistinen innostus aina oli ollut varsin voimakas, osaksi Tyrolista tulleita vuorimiehiä, jotka olivat käyneet kapitalistisen sortamisen koulussa ja suurteollisuudessa oppineet kuriin ja tuumaperäiseen johtoon.
Ankaramman suunnan kommunismin perustuksena oli, kuten kaikkien kommunismin muotojen, joita tähän saakka olemme tarkastaneet, yhteisyys kulutuksessa, kulutusvälineiden yhteisomistus. Tästä johtui välttämättömästi yksiavioisen perheen poistaminen. Mährin kastajat eivät sitävastoin ruvenneet poistamaan yksiavioisuutta. Naimattomuuskieltoakaan eivät he voineet ottaa noudattaakseen vastakkaisuutensa vuoksi paavinkirkkoon; se olisi saattanut heidät munkkien asteelle joita he vihasivat enempi kuin mitään muita paaviuden puolustajia, ne kun olivat silloisen sorron ja riistämisen pahimpien muotojen puolustajia. Ja vapaa sukupuolirakkaus oli vielä jyrkemmässä ristiriidassa pikkuporvarillis- ja pikkutalonpoikaispiirien käsityksien ja vaatimuksien kanssa, joiden piirien aatteet sen ajan köyhälistölläkin suuressa määrin oli.
Suurempi vapaus rakkaudessa ja avioliitossa oli itse asiassa vaatimus, joka oli paljon lähempänä kumouksellisia yläluokkia, 1500-luvun ruhtinaita, kauppiaita ja humanistisia oppineita, kuin niitä aineksia, joista kastajat saivat jäsenensä. Kohoavissa korkeammissa luokissa saattoi olla olemassa elämäniloa, tietoisuutta omasta personallisuudesta, jonka voimakkaan kehittymisen ja toiminnan kaikki edellykset niissä piireissä olivat olemassa, "individualismia" ja kaikkinaisen pakon vihaamista. Sorrettujen alempien luokkien piiristä lähteneet kommunistit eivät voineet ajatella pysyvänsä pystyssä muuten kuin että sulausivat personallisuuksineen suureen yhteisöön. Näille aineksille, jotka harrastivat synkkää kieltäymystä, olivat sukupuolielämän ilot, kuten kaikki muukin ilo, jotain halpamaista ja synnillistä, ja niiden täytyi olla heistä sitä hyljättävämpiä, kun ne näyttivät kuuluvan ylempien luokkien ylellisyyteen ja ylimielisyyteen. Koko nykyaikainen yksilöllinen sukupuolirakkaus oli vielä kehdossaan, ja sen edellytykset ilmenivät enempi yläluokassa kuin kansan syvissä riveissä.
Siten esiintyivätkin juuri uskonpuhdistuksen ajan ruhtinaanpalvelijat helpompien avioeronehtojen puoltajina; Luther ja Melanchton selittivät vieläpä moniavioisuudenkin luvalliseksi! Ja Luther selitti yksinpä avioliiton ulkopuolisenkin sukupuolielämän ansiokkaammaksi kuin sukupuolipuhtauden. "Kaikki munkit ja nunnat, joilla ei ole uskoa ja jotka luottavat puhtauteensa ja munkkikuntaansa, eivät ole arvokkaita tuutimaan kastettua lasta, olkoonpa se sitten vaikka aviotonkin. Syy: sillä heidän munkkikuntansa ja heidän elämänsä eivät ole Jumalan sanan mukaisia, eivätkä he myöskään voine kehua, että Jumala mielistyy kaikkeen, mitä he tekevät, kuten nainen voipi tehdä, vaikkapa hän kantaisi aviotontakin lasta".
Tämän ajan kommunistit olivat sitävastoin melkein poikkeuksetta peräti ankaria avioliittokysymyksissä. Aviorikos oli vaikea rikos, ja avioliitto oli rikkomaton. "Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä eivät ihmiset saa erottaa", sanoivat kastajat. Avioliittorikoksen tapahtuessa rangaistiin ei ainoastaan syyllinen sulkemalla hänet seurakunnan yhteydestä määrätyksi ajaksi, vaan myöskin syytön puoliso sai osansa ja kiellettiin kastajien ankarimman rangaistuksen, seurakunnasta sulkemisen, uhalla pitämästä yhteyttä puolisonsa kanssa, ennenkuin tämä oli kokonaan taasen saanut armon.