Se mitä yli oman tarpeen tuotettiin näillä ja muilla tuotannon aloilla, sai tavaratuotannon yhteiskunnassa luonnollisesti tavarain muodon. He myivät suuren osan tuotteitaan, mikä heille taasen teki mahdolliseksi laajentaa määrättyjen tuotteiden valmistusta jatkuvasti paljon yli omien tarpeiden. Niin joutuivat he monella tuotannon alalla teollisuuden suurtuotantoon.
Kotitalouden ja tuotannon muodot ovat aina olleet likeisessä suhteessa toisiinsa. Ennen oli näin laita vielä suuremmassa määrässä kuin nyt. Kapitalistinen tuotanto on höllentänyt tätä suhdetta, erottamalla työpajan kotitalouden piiristä; molempien suhde ei enään ole välitön. Mutta vanhalla ja keskiajalla olivat molemmat mitä läheisimmässä yhteydessä toistensa kanssa, tuotannon laajuus määräsi perheen laajuuden.
Mutta päinvastoin ei myöskään perheen laajentuminen jäänyt vaikuttamatta tuotannon laajentumiseen.
Yhteinen kotitalous, esim. luostareissa tai beghardilaistaloissa esiintyvä, edistikin aina pyrkimystä suurliikkeiden muodostumiseen. Kun 20:kin kankuria eli yhteistä taloutta pitäen, oli lähellä se, että he ostivat myöskin raaka-aineen yhteisesti ja työskentelivät yhteisessä huoneustossa. Mutta nämä pyrkimykset ovat toteutuneet vain vähässä määrin; toisissa — luostareissa — ehkäisi niitä se, että nämä järjestöt säännöllisesti ennenpitkää lakkasivat olemasta työjärjestöjä ja muuttuivat riistämisjärjestöiksi, toisissa begharditaloissa ja sentapaisissa laitoksissa estivät vainot työn yhteisyyttä pääsemästä kehittymään, ottamasta syvää juurta ja vaikuttamasta tuotantotapaan.
Ja luostarit samoin kuin begharditalot menestyivät työlaitoksina aikana, jolloin ei ollut yhteiskunnallisia eikä tekotavallisia edellytyksiä suurtuotannolle.
Toisin oli laita Mährin uudestikastajien. Heidän järjestönsä olivat varmempia kuin useimmat beghardilaistalot olivat olleet; mutta ollen vieraita, joita vain siedettiin ja joita hallitsijoidensa viha aina uhkasi, eivät he voineet kehittää talouksiaan riistämislaitoksiksi, kuten luostarit. Vihdoin esiintyivät he aikana, jolloin yhteiskunnalliselle tuotannolle jo oli lukuisia edellytyksiä. Vuorityötä ja malmienjalostusta harjotettiin jo kapitalistisesti. Mutta käsityökin pyrki silloin jo usein laajentumaan käsiteollisuudeksi ja rikkomaan liikkeen ammatillisen rajottamisen puitteet, jotka estivät käyttämästä muuta kuin muutamia sällejä. Kun sitten muodostui 1,000-2,000 hengen yhteisiä kotitalouksia, täytyi niissä olevien suurliikkeiden laittamista ja kehittämistä tarkottavien pyrkimysten löytää suotuisa maaperä.
Uudestikastajien kesken "kävi kaikki suurliikkeen tapaan ja eri käsityöläiset valmistivat tuotteita toistensa tarpeiksi. Oli mitä jyrkimmin kielletty ottamasta raaka-ainetta muualta kuin uudestikastajien itsensä parista, kun vaan sellaista sieltä oli saatavissa. Niin saivat nahkurit valmistettavat vuodat teurastajilta ja jättivät ne valmistettuina satulasepille ja suutareille. Samallainen oli puuvillakehrääjien ja kankurien, kankurien ja räätälien suhde j.n.e. Vain muutamia raaka-aineita, kuten rautaa, hienompia öljyjä ja muutamia muita tuotiin ulkoa. Ja eri ammatteja harjotettiin suuressa mittakaavassa, sillä tuotteilleen: puukoille, sirpeille, kankaille, kengille j.n.e. saivat he hyvän menekin, paitsi veljien, myöskin muitten naapurien parissa."
Niistä raaka-aineista, joita he ostivat, olisi Loserthin, joka tämän kuvauksen on antanut, täytynyt vielä mainita yksi, joka oli sangen tärkeä, villa. Heidän kangasteollisuutensa menestyi niin suuressa määrin, ettei mähriläinen villa enään riittänyt, vaan täytyi villaa tuottaa ulkoa, todennäköisesti Unkarista.
Jokaisessa ammatissa oli aineenostajansa, jakajansa ja päällysmiehensä. Ensinmainitut ostivat, jos tarvittiin, raaka-aineen suurissa määrin, toiset jakoivat sen eri työmiehille ja valvoivat heidän yhteistyötään. Näiden asioiden ja yleensä tuotannon järjestämisessä oli veljillä paljon puuhaa. Tämä käy selväksi m.m. niistä lukuisista järjestyssäännöistä, joita he ovat työskentelyn järjestämiseksi tehneet. Valitettavasti ei näitä ole monta tallella, eipä edes veranvalmistusta koskevia, jota he harjottivat suuressa määrin ja menestyksellä. Emme näin ollen tiedä, miten pitkälle työnjako ja järjestelmällinen yhteistyö eri teollisuusaloilla meni. Varmaa on, että he sen ajan ammattikunnalliseen käsityöhön verraten olivat ottaneet aimo askeleen käsiteollisuutta kohti. He huolehtivat myöskin sitä, että he olisivat teknillisessä suhteessa aikansa tasalla. Niinpä he esim. aika ajoin lähettivät mylläreitä Sveitsiin tutkimaan sikäläisiä ammattiin kuuluvia laitoksia.
Vielä enempi he olivat luonnollisesti kaupantekoon nähden käsityöastetta etevämmällä kannalla, he kun osaksi ostivat raaka-aineet suurissa määrin ja vain osaksi saivat itse valmistamalla. He saattoivat myöskin helpommin kuin yksityiset valmistajat voittaa kauppapulat, joskaan ei liikatuotantoa toisinaan kokonaan voitu välttää. Mutta silloin autettiin asia panemalla liiat käsivarret maanviljelykseen, jolla alalla työtä ei koskaan puuttunut.