"5. Ei kukaan hengellinen, kuulukoon hän mihin munkkikuntaan tahansa, ei pappi eikä munkki eikä nunna saa harjottaa kauppaa eikä mitään maallista ammattia, olkoonpa se sitten vaikka härkien ruokkimista tai palttinan kutomista tai jyvien kuivaamista. Heidän pitää senvuoksi heti vapaaehtoisesti luopuman sellaisiin toimiin tarvittavista työkaluista, joita on luostareissa tai papiston kodeissa, tai sitten valmistautuman siihen, että kansa tulee ja ottaa ne.
"6. Älköön kukaan hengellinen olko tämän päivän jälkeen vapaa yleisistä kaupungin ulosteoista.
"7. Niin hyvin hengellinen kuin maallinenkin esivalta kieltäköön alamaisiaan kylissä, vähemmän kuin kahden penikulman etäisyydellä kaupungista, harjottamasta mitään ammattia tai porvarien vahingoksi keittämästä olutta ja leipomasta leipää" j.n.e.
Tämä kapina ei siis tarkottanut kaikkien erikoisoikeuksien poistamista, vaan sitä, että ammattikuntien etuoikeudet olisi asetettu pappien etuoikeuksien sijaan.
Neuvoskunta hyväksyi artikkelit, mutta niitä ei milloinkaan pantu kokonaan käytäntöön. Etelä-Saksan kapinan kukistuttua, kukistuivat Pohjois-Saksalaisetkin liikkeet. V. 1526 saatiin aikaan piispan ja samalla tuomiokapitulin sekä kaupungin välillä sopimus, joka suurimmaksi osaksi palautti papiston oikeudet.
Sillä oli rauha palautettu, mutta kaupungin kansanvaltaisten ainesten vastustus rikasta ja sortavaa papistoa vastaan ei ollut suinkaan sillä poistettu. Suuri talonpoikaissota oli saanut mielet kuohuksiin, ja rahvas, joka oli ennen ollut koko Pohjois-Saksassa uskonpuhdistukselle aivan välinpitämätön, omisti nyt ilolla evankeliumin asian. Entiset hengelliset rupesivat liikettä johtamaan, ja liike, jolla alkuaan oli puhtaasti taloudellinen luonne, pukeutui yhä enemmän uskonnolliseen verhoon ja tuli näennäisesti puhtaasti uskonnolliseksi liikkeeksi.
Tämä ilmiö kohtaa meitä usein uskonpuhdistuksen aikakautena ja sillä on vastaavaisuutensa nykyaikaisissa porvarillisissa ja köyhälistöläisissä liikkeissä. Syy siihen on helposti havaittavissa. Niin kauan kuin yhteiskunnallisessa liikkeessä on kysymys yksityisistä hetkenvaatimuksista, on sen taloudellinen luonne selvä. Mutta mitä enemmän se syventyy ja laajenee ja mitä enempi se pyrkii koko yhteiskuntamuodon mullistamiseen, sitä enemmän tuntuu tarvittavan henkistä yhdyssidettä kaikkien ohjelman eri kohtien välille, sitä enemmän on kaikkien ajattelevien pakko tehdä itselleen selväksi sen liikkeen päämäärä, jonka ensimäisinä askeleina ovat nuo hetkenvaatimukset, sekä selittämään näitä vaatimuksia jonkun korkeamman yleisen periaatteen johtopäätöksiksi. Kuta pienempi ajan taloudellinen tieto on ja kuta pitemmälle liike tähtää, sitä salaperäisemmän leiman saavat yleensä todistukset ja teoriat, sitä pikemmin unohtavat liikkeen kannattajat agitatsioninsa taloudellisen pohjan. Jos jossakin liikkeessä vain on kysymys esim. kauppavapaudesta ja pienemmistä veroista tai lyhemmästä työajasta ja korkeammasta palkasta, silloin lyhytnäköisellekin on selvänä sen taloudellinen ydin. Mutta jos liike laajenee joko porvariston tai köyhälistön yleiseksi luokkataisteluksi vallitsevaa yhteiskuntaa vastaan, niin taloudellinen ydin katoo huomattavista melkein kokonaan, ellei ole tarpeeksi teoretista ymmärrystä sen huomaamiseen. Silloin esiintyy kaikki kysymyksinä luonnollisen oikeuden, järkevyyden j.n.e. käskystä. Uskonpuhdistuksen aikakautena ei puettu ajatuksia lainopillisiin muotoihin, vaan jumaluusopillisiin. Yhteiskunnallinen liike esiintyi sentähden ulkonaisesti sitä jumaluusopillisempana, sitä enempi käyttäen jumalansanaa ja Kristuksen käskyjä, mitä jyrkemmin kumouksellinen se oli.
Vuonna 1529 sai Pohjois-Saksan kansanvaltainen protestanttinen liike suuremman vauhdin. Silloin oli katovuosi ja nälänhätä, jotka kestivät useampia vuosia. Rukiin hinta kohosi moninkertaiseksi, ja tuhoisa kulkutauti, "englantilainen hiki" raivosi lisäksi maassa. Lisäksi hyökkäsivät turkkilaiset maahan, ja se koski Pohjois-Saksaankin siinä muodossa, että näille seuduille määrättiin erityinen sotavero, joka nousi aina 10 prosenttiin asti kaikista tuloista. Ja kuta vähemmän maata itseään turkkilaisvaara näytti uhkaavan, sitä raskaampana tuntui tämä suuri sotavero, vallankin kun maassa muutenkin nyt vallitsi hätä.
Kaiken sen täytyi tavattomasti jyrkentää olevia luokkavastakohtia, vallankin vastakkaisuutta kansanvallan ja rikkaan papiston välillä, papisto kun aivan liian helposti osasi päästä sotaveroja suorittamasta, ja sen ahnaaseen mieleen ei johtunut antaa mitään vapaaehtoisia lahjoja.
Sellaisten olosuhteiden vallitessa saivat jo mainitun Rothmanin saarnat luonnollisesti hedelmällisen maaperän. Vuonna 1531 tuli hän itse Münsteriin, missä kansanvaltaiset ottivat hänet avosylin vastaan ja antoivat hänelle tarpeellista suojaa. Etevin mies kansanvaltaisessa puolueessa oli siihen aikaan rikas verkakauppias Bernhard Knipperdollinck, "komea, vielä nuori mies, jolla oli kauniit hiukset ja parta, urhea, reipas ja voimakas näöltään, liikkeiltään ja toimiltaan, taitava puhumaan ja nopea töissään", kuten häntä kuvataan, ja lisäksi itsepäinen ja toiminnanhaluinen, haaveellisuuteen taipuvainen.