Münsterin kohoamaan pyrkivälle kansanvallalle sopi hyvin, että juuri tähän aikaan, jolloin sen täytyi suorittaa ensimäinen kokeensa puolustaessaan Rothmania, papilliset vallanpitäjät olivat kiintyneet sisäisiin asioihin. Nämä kuvaavat erittäin hyvin ajan kirkollisia olosuhteita.
Piispa Fredrik, mukava herra, ei viihtynyt virassaan näinä levottomina aikoina, vaan katseli sopivaa henkilöä, joka kelpo hinnasta olisi tahtonut ostaa piispantoimen häneltä. Hän tapasikin vihdoin sellaisen Paderbornin ja Osnabrückin piispassa Eerikissä, joka oli yhtä vallanhimoinen kuin rikaskin ja halusta laajensi alueitaan vielä kolmannella. Kölnin katolinen arkkipiispa ja Saksin lutherilainen vaaliruhtinas olivat välittäjinä tässä kirkollisessa kaupassa, — saivatko he toimestaan välittäjäpalkkion, sitä ei tiedetä. Myyntihinta määrättiin kuitenkin 40,000 guldeniksi, ja törkeän petoksen avulla saivat nuo yhtä hurskaat kuin korkeatkin herrat tuomiokapitulin suostumuksen, — tehtiin tätä varten väärä välikirja, jossa kauppasumma ilmotettiin puoleksi siitä, mitä se todellisuudessa oli. Sellaisia olivat ne yhteiskunta-ainekset, jotka sitte myöhemmin esiintyivät uskonnon, siveyden ja omaisuuden suojelijoina uudestikastajia vastaan!
Joulukuussa 1531 valittiin Eerik väliaikaiseksi piispaksi. Kun hän oli maksanut kauppasumman, luopui Fredrik maaliskuussa 1532 piispallisesta arvostaan.
Tällä väliajalla lisääntyi kerettiläisyys Münsterissä huomattavasti. Mutta uuden piispan tulokaan ei muuttanut paljon asiaa. Hän tunsi olevansa paljon enempi maallinen ruhtinas kuin kirkollinen virkamies, lutherilaisen opin levittäminen oli hänelle vielä vähemmän vastenmielistä kuin hänen edeltäjälleen. Hän oli etevimpien protestantisten ruhtinasten, sekä Saksin vaaliruhtinaan että Hessenin maakreivin, läheinen ystävä. Vieläpä oli hän, vaikka olikin kolmenkertainen katolinen piispa, todistajana Teklenburgin kreivin ja erään luostarista paenneen nunnan vihkiäisissä!
Sellaisen piispan valitseminen vahvisti suuressa määrin protestantisuuden asiaa Münsterissä, mutta sai samalla aikaan hajaannuksen protestanttien keskuudessa. Piispa olisi sallinut vain ylhäältäpäin, vallanpitäjien puolelta, toimitetun, uskonpuhdistuksen, mutta ei kansanvaltaista. Piispa ja neuvoskunta olivat kaupungissa "maltillisena" puolueena, joka viekasteli lutherilaisuutta. Kaupunkien kansanvalta oli käyttänyt lutherilaisuutta tuekseen niin kauan kuin kaikki sen vastustajat olivat katolilaisia. Nyt uhkasi lutherilaisuus muuttua kansanvallan aseesta kansanvallan vaarallisimpain vastustajien, piispan ja ylimystön, aseeksi. Samassa määrin hävisi kansanvaltaisuudesta mieltymys lutherilaisuuteen. Yhä enempi alempi kansankerros kallistui zwingliläisyyteen, joka paraiten vastasi heidän tarpeitaan.
Huhtikuussa 1532 ryhtyivät piispa ja neuvoskunta taisteluun kansanvaltaisuutta vastaan, jonka kukistaminen näytti heistä kaikkein tärkeimmältä. Rothmania käskettiin lopettamaan saarnaamisensa, mutta seurakunta selitti aikovansa joka tapauksessa pitää hänet pastorinaan.
Ja onni suosi tällä kertaa taaskin kansanvaltaisuuden asiaa. "Tämä oikeudellinen piispa", kirjottaa muuan piispanmielinen kirjailija, "olisi oman mahtinsa ja ystäviensä kautta voinut vaikuttaa paljon tähän asiaan, jollei hänen ennenaikainen kuolemansa olisi tullut väliin. Sillä kun hän vietti tavallista hauskempia päiviä linnassaan Fürstenaussa, lienee hän sairastunut, tai toisten tietojen mukaan kuollut äkkiä tyhjennettyään mahdottoman suuren viinipikarin".
Piispan kuolema oli kapinanmerkkinä kaikissa kolmessa hiippakunnassa, joita tuo viiniin autuaasti nukkunut oli elinaikanaan nylkenyt ja sortanut. Kansa nousi kapinaan, karkotti katoliset papit ja asetti protestantisia mielensä mukaan niiden sijaan. Osnabrückissä saatiin aikaan sovinto, ja Paderbornin kukisti väkivallalla Kölnin arkkipiispa lokakuussa 1532, mutta Münsterissä onnistui kapinallisten pitää asemansa.
Tuomiokapituli oli heti valinnut Eerikin seuraajaksi Frans Waldeckilaisen ja ylimyssuvut selittivät olevansa valmiita vannomaan hänelle kuuliaisuutta. Mutta ammattikuntien kokous päätti sen sijaan 1 p:nä heinäk. muodostaa liiton evankeliumin suojelemiseksi ja asetti 36-miehisen vallankumouksellisen valiokunnan, joka niin pelotti neuvoskuntaa, että se myöntyi kaikkeen, mitä seurakunta pyysi. 36-miehinen valiokunta järjesti nyt kirkon uudelleen ja rupesi samalla liittoon m.m. Hessenin maakreivi Filipin kanssa. Kun piispa Frans syksyllä alkoi hengellisen ja maallisen ylimystön avulla varustautua kukistaakseen kaupungin väkivallalla, pakotti valiokunta. Münsterin neuvoston ryhtymään vastavarustuksiin.
Syntyi mitättömiä kahakoita, mutta piispa ei uskaltanut ruveta ratkaisevaan hyökkäykseen tuota vahvaa kaupunkia vastaa, vaan ryhtyi sen sijaan keskustelemaan neuvoston kanssa.