Neuvosto oli luonnollisesti taipuvainen sovintoon, mutta kansa ei tahtonut tietää mitään myönnytyksistä. "Ei askeltakaan takaisin! Mieluummin teurastakaamme ja syökäämme omat lapsemme", huudahti Knipperdollinck, ja rahvas oli samaa mieltä. Salaa suunniteltiin hyökkäystä pienen Telgtkaupungin kimppuun, jonne piispa oli kutsunut omat miehensä ja Münsterin neuvosherroja. Siihen ryhdyttiin yöllä joulukuun 26 päivää vastaan, ja se onnistui. Piispa itse oli lähtenyt sattumalta pari päivää aikaisemmin kaupungista, mutta joukko hengellisiä ja maallisia ylimyksiä, katolisen asian etevimmät edustajat maaseudulta ja Münsteristä, otettiin vangiksi.
Tämä ratkaisi asian. Hessenin maakreivi Filipin välityksellä saatiin aikaan sopimus, jossa pääasiallisesti vahvistettiin, mitä kapinan kautta oli saatu aikaan.
Münster tunnustettiin evankeliseksi kaupungiksi.
VII. Strassburgin ja Alankomaiden uudestikastajat.
Ammattikunnallinen kansanvaltaisuus oli voittanut Münsterissä, mutta vain järjestymättömän väestön, pääasiassa siis omaisuudettomien, köyhälistön, avulla. Eikä se tällä kertaa voinut, kuten sekä ennen että jälkeenpäin niin usein on tapahtunut, heittää asettaan syrjään sitä käytettyään. Sillä voitto oli vain onnellisen hyökkäyksen hedelmä eikä saavutettu ratkaisevasti voittamalla vastustaja avoimessa taistelussa. Uusia vaikeita taisteluja oli edessä ja niiden uhka piti porvarilliskansanvaltaisia köyhälistöläisten yhteydessä. Mutta köyhälistöläisen kansanvallan kuvaavimpana ilmauksena oli uudestikastajien lahko. Se huomattava asema, jonka köyhälistö Münsterissä oli saanut, teki senvuoksi pian tämän kaupungin uudestikastamisliikkeen keskukseksi Pohjois-Saksassa.
Ne molemmat ahjot, joista näitä oppeja sinne tuotiin, olivat Strassburg ja Alankomaat.
Strassburgissa, joka on läheisessä taloudellisessa ja valtiollisessa yhteydessä Pohjois-Sveitsin suurien kaupunkien kanssa, oli v. 1525 zwingliläinen valtiokirkollisuus voittanut. Mutta tämän taistellessa katolisuutta ja lutherilaisuutta vastaan nousi siellä, kuten muissakin Etelä-Saksan kaupungeissa, kastajien lahko kukoistukseen, niin että Strassburg tuli paraaksi pakopaikaksi kaikille niille veljille, jotka eivät lähteneet Mähriin. Me tapaammekin siellä 1520-luvun lopulla toinen toisensa jälkeen melkein kaikki huomattavat eteläsaksalaiset kastajat, m.m. Tyrolista tulleen Pilgram Marbeckin, joka strassburgilaisten hyödyksi toimitti nerokkaalla tavalla joen siihen kuntoon, että sen kautta saatiin Schwarzwaldin metsistä puita tähän puutavarasta köyhään kaupunkiin.
Tärkeimmäksi kaikista tuli Strassburgissa tuo paljon matkustanut turkkurinsälli Melkior Hofmann Schwabenista. Tämä oli jo v. 1523 saarnannut Liivinmaalla evankelisessa hengessä, tuli sitten Tukholman saksalaisen seurakunnan saarnaajaksi; sieltä karkotettuna saihan Tanskan kuninkaalta Fredrikiltä luvan saarnata ja oleskella Holsteinissa. Mutta kun hän kääntyi lutherilaisuudesta Zwinglin oppiin, karkotettiin hänet maasta v. 1529. Hän tuli silloin Strassburgiin Saksan zwingliläisyyden pääpaikkaan. Täällä hän kuitenkin liittyi kastajiin ja oli jo v. 1530 näiden huomatuin mies, kun kaikki vanhat johtajat olivat kaatuneet tai karkotetut.
Hurmahenkinen ja haaveileva intoilija kun oli, veti hän taas esille Hans Hutin opit tuhatvuotisesta valtakunnasta, joka nyt voitti etelä-saksalaisten talonpoikien keskuudessa sitä suurempaa alaa, kuta ankarampi vaino oli. Mutta turkkilaisilta ei ollut enää mitään odotettavissa. Hofmann julisti Strassburgin taivaalliseksi Jerusalemiksi ja ennusti että kastajat pääsisivät siellä valtaan, vieläpä aivan pian, jo v. 1533.
Vallan mieletön ei tämä ennustus ollutkaan. Kastajat olivat Strassburgissa jo jommoinenkin mahti, eikä kauan enää voinut viipyä, ennenkuin ratkaisun täytyi tapahtua. On luonnollista, että Hofmann luotti voittoon. Vain se, joka uskoo asiaansa, saattaa menestyksellä sen eduksi toimia.