Kidutusvälineitä koskeva kommunismi on, kuten jo olemme nähneet puhuessamme Platonin valtiosta, mitä likeisimmässä yhteydessä perheen ja yksiavioisuuden poistamisen kanssa. Tämän tarkotuksen voipi saavuttaa kahdella tavalla, joko pitämällä naiset ja lapset yhteisinä taikka kokonaan kieltäytymällä sukupuolisuhteista, celibatin[9] kautta. Platon valitsi edellisen keinon, essealaiset jälkimäisen. He suosivat naimattomuutta. Kristinuskokin koki ensimäisissä jyrkästi kommunistisissa yrityksissään saada perheen ja avioliiton poistetuksi, erittäinkin sillä asketisella tavalla, joka parhaiten vastasi ajan surkeanvoivottelevaa mielialaa. Onpa kuitenkin ollut olemassa kristittyjä lahkokuntia esim. aatamilaiset, eräs gnostilainen lahko toisella vuosisadalla, jotka ovat opettaneet ja käyttäneet elämän iloisempaa muotoa perhe- ja avioliittolaitoksen poistamiseksi.
Matteuksen evankeliumissa (19 1. 29 v., vert. Markus 10: 29, Lukas 18: 29), sanoo Kristus: "Ja jokainen, kuin luopuu huoneista taikka veljistä taikka sisarista taikka äidistä taikka emännästä taikka lapsista taikka pellosta minun nimeni tähden, hänen pitää satakertaisesti saaman, ja ijankaikkisen elämän perimän". Ja Lukaksen evankeliumissa (14: 26; vert. Matt. 10: 37 sekä myöskin 12:46; Mark. 3: 31, Lukas 8: 20) huudahtaa Kristus: "Jos joku tulee minun tyköni, eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoansa ja lapsiansa ja veljiänsä ja sisariansa ja päälliseksi omaa elämäänsä, ei se taida olla minun opetuslapseni".
Kaikkien vanhimpien kristillisten seurakuntien järjestänsä huomaamme koettaneen ainakin jossakin määrin kumota perhe-elämää. Yhteisten ateriain pito (Apost. teot 2: 46), nuo n.s. "agaapit", rakkaudenateriat, vastaa täydellisesti noita yhteisiä aterioita "syssitioita", joita tapasimme sparttalaisilla ja Platonin valtiossa. Ne olivat luonnollinen seuraus kommunismista nautinnonvälineisiin nähden.
Mutta, niinkuin jo on huomautettu, kristinusko ei voinut poistaa pikkutuotantoa ja yksityistä omistusoikeutta tuotannonvälineisiin nähden. Mutta niihin on ehdottomasti yhdistetty yksityinen perhe, ei ainoastaan miehen ja naisen, vanhempain ja lasten välisen yhdyselämän muotona, vaan taloudellisena yksikkönä. Kun kristinusko ei voinut saada aikaan mitään uutta tuotantotapaa, sen täytyi antaa myöskin vanhan perhemuodon pysyä sillänsä, niin suuresti kuin se olikin kulutuskommunismin kanssa ristiriidassa. Lopullisesti ei näet yhteiskunnan laatu riipu siitä tavasta, jolla sen jäsenet nauttivat, vaan siitä, millä tavalla he tuottavat. Ei täydellistä kommunismia eikä perheen ja avioliiton poistamista voitu yhdistää siihen kristinoppiin, joka saattoi laajalti levitä silloisessa yhteiskunnassa. Molemmat pyrkimykset ovat senvuoksi jääneet muutamien lahkojen ja yhdyskuntien harrastuksiksi. Yleistä tunnustusta ne eivät voineet saavuttaa.
III. Alkukristillisen kommunismin häviö.
Sitä ristiriitaa, joka oli yksityisperheen ja kommunistisesti järjestetyn nautinnon ja käytön välillä, ei voitu poistaa muuten kuin tavattomalla innostuksella. Sellaista olikin ensimäisissä kristityissä seurakunnissa olemassa. Mutta samassa määrässä kuin kristittyjen lukumäärä kasvoi, täytyi myöskin luonnollisesti käydä suhteellisesti pienemmäksi yksilöjen lukumäärä, joilla oli noita erikoisia taipumuksia. Ja jokapäiväisihmisten seassa eivät vaipuvan Rooman yhteiskunnalliset olot todellakaan voineet synnyttää tehokasta innostusta.
Senpävuoksi kristityissä seurakunnissakin yksityisperhe pian voitti kulutuskommunismin. Koti-ateriat tulivat tavallisiksi, agaapit rajottuivat yhä enemmän juhlatilaisuuksiksi. Täten rajotettuina ne kuitenkin pysyivät olemassa kristinuskon ensimäisen vuosisadan. Mutta sitten ne kokonaan hävisivät ja muuttuivat pelkäksi köyhien ruokkimiseksi, jota rikkaat silloin tällöin laittoivat, itse ottamatta aterioihin osaa.
Huolenpito perheen suhteen joutui taas etualalle. Ainoastaan se, mitä tämä ei tarvinnut, kuului yhteisölle, kirkolle. Kaikkien jäsenten omaisuuden yhteinen käyttäminen supistui siihen, että kukin yksityinen antoi sen, mitä hänellä oli liikaa, seurakunnan rahastoon. Tämän muodon sai pian kristillinen kommunismi käytännössä.
Mutta kun samat keisari-ajan yhteiskunnalliset olot, jotka tekivät kommunismin mahdottomaksi, kuitenkin olivat suotuisia kommunististen mielipiteitten syntymiselle, niin pysyivät alkukristillisyyden kommunistiset perimäopit kauan vireillä. Lakkaamatta nousi uusia kommunistisia lahkoja, ja kirkollinenkin järjestys nim. katolinen, joka vihdoin voitti kilpailijansa, pysyi vielä kauan teoretisesti kommunistisena.
Kirkko-isät pauhasivat aivan kuin ennenkin rikkautta ja arvonerotusta vastaan. "Te kurjat", niin huudahtaa neljännellä vuosisadalla pyhä Basilius rikkaille, "kuinka aijotte puolustautua ijankaikkisen tuomarin edessä?… Te vastaatte minulle: Kuinka voisin olla väärässä, kun en muuta tee kuin pidän sen, mikä on omaani? Mutta minä kysyn teiltä: mitä te nimitätte omaisuudeksenne? Keneltä olette sen saaneet? Te menettelette niinkuin teatterissakävijä, joka koettaisi ottaa kaikki paikat itselleen ja tahtoisi estää muita tulemasta sisälle, yksinään pitäen sen, joka on kaikkia varten. Mitenkä muuten pysyvät rikkaat rikkaina, kuin ottamalla itselleen tavaroita, jotka ovat kaikkien omia? Ellei kukaan ottaisi itselleen enempää, kuin mitä tarvitsee ylläpidokseen, ja jättäisi loput toisille, ei olisi olemassa rikkaita eikä köyhiä".