Näytti siltä kuin uudistuisi sama kehityskulku, joka jo oli tapahtunut vanhassa Roomassa. Talonpoikaismaanviljelys sopi huonosti yhteen sen sotapalveluksen kanssa, joka oli jokaisen vapaan miehen velvollisuutena. Ikuiset sodat saattoivat häviölle talonpojat.
Mutta tällä kertaa ei tapahtunut niinkuin vanhassa Roomassa, että talonpoikaistalouden sijaan olisi tullut orjatalous. Tuskin olivat germanilaiset heimot tulleet kristityiksi, s.o. jossain määrin perehtyneet roomalaiseen tuotantotapaan, hankkineet itselleen kiinteät asuinpaikat, ennenkuin heitä joka puolelta ahdistivat epävakaiset ja helposti liikkeelle joutuvat kansanheimot, ratsu- ja merirosvokansat, avarit ja magyarit (unkarilaiset) idässä, normannit pohjosessa, sarasenit etelässä ja idässä. Länsimaista kristikuntaa vaivasi 8:nnesta vuosisadasta aina 11:nteen näiden kutsumattomien vieraiden lakkaamattomat ryöstöretket, ja enemmän kuin kerran uhkasivat ne käydä sen olemassaololle tuhoaviksi. Kaukana siitä, että kristikunta olisi saanut itselleen orjia, oli se itse runsaana tulolähteenä orjienpyydystäjille ja orjakauppiaille. Kristittyjä orjia oli joukottain "pakanoilla", jota vastoin pakanaorjat tulivat kristikunnassa yhä harvinaisemmiksi ja kalliimmiksi, vaikkeivät sentään aivan kokonaan hävinneetkään markkinoilta; niinpä maksettiin v. 1384 Genuassa muutamasta tatarilaisesta orjattaresta, jossa "ei ollut mitään salaisia tauteja", 1049 liiraa, ja viisi vuotta myöhemmin myytiin toinen 1312 liirasta.
Oli siis mahdotonta länsimaissa perustaa tuotantoa, joka olisi ollut riippuvainen orjuudesta. Orjatyö lakkasikin kristityissä länsimaissa melkein kokonaan tällä aikakaudella.
Että orjuuden lakkaaminen ei riippunut kristinuskon aiheuttamista omantunnon vaivoista, vaan hädästä, orjien puutteesta, sen näkee parhaiten siitä, että niin pian kuin kristikunta oli saanut tarpeeksi voimia hyökätäkseen "uskottomien" päälle, juuri kristinuskon puolustajat ovat ensimäisinä niiden joukossa, jotka ryöstävät ja kauppaavat orjia. Ristiretkeilijät, samoinkuin myöhemmin espanjalaiset ja portugalilaiset Afrikassa, harjottavat molempaa tointa erittäin laajasti. Paavi Nikolaus V:nnen bulla 8:nnelta päivältä tammikuuta 1454 selittää nimenomaan luvalliseksi sen, että saa "panna kaikki sarasenit, pakanat ja muut Kristuksen viholliset ikuiseen orjuuteen", ja Clemens V (1523-34) laajensi tämän "oikeuden" niin, että se koski kaikkia kerettiläisiä. Mutta tuotantotapa oli silloin kehittynyt suuntaan, joka teki orjatyön aivan turhaksi Europassa. Orja oli ja jäi edelleenkin ylellisyystavaraksi, — kunnes europalaiset vallat rupesivat vallottelemaan ja perustamaan merentakaisia siirtomaita, sillä siellä ei ollut edellytyksiä europalaiselle tuotantotavalle, siellä saattoi orjatyötä hyödyllisesti käyttää. Tästä ajasta alkavat taasen orjametsästykset, orjakauppa ja orjien rääkkäykset näytellä tärkeätä osaa europalaisen kristikunnan taloudellisessa elämässä, eikä roomalainen eikä kumpikaan suurista protestanttisista kirkoista ottaneet siitä pahastuakseen.
Mutta nyt puheena olevana aikana oli toisin laita. Kristityissä germanilaisissa valtioissa keski-ajan alkupuolella oli orjatyöllä saavutettu suurtuotanto yhtä mahdoton kuin olemme sen nähneet mahdottomaksi Rooman keisari-aikana. Silloin oli viljelty maata kolonatijärjestelmän mukaan, ja nyt kävi melkein samalla tavalla, joskus suoraan roomalaisen esikuvan mukaan.
Häviöön joutuneiden talonpoikien karkottaminen heidän tiloiltaan olisi silloin ollut peräti mieletöntä. Maasta ei ollut puutetta, vaan väestä. Rikkailla ja ylhäisillä kristityissä germanilaisvaltioissa, piispoilla ja apoteilla, kuninkailla ja herttuoilla seurueineen ja suosikkineen ei ollut mitään halua korvata talonpoikaismaanviljelystä orjien toimittamalla. He yrittivät pikemmin riistää talonpoikia siten, että tekivät nämä riippuvaisiksi itsestään, asettaen heille veroja ja päivätöitä. Sen sijaan täytyi heidän vapauttaa talonpojat niistä velvollisuuksista, jotka tekivät säännöllisen talonpoikaistalouden kokonaan mahdottomaksi, siis erittäinkin sotapalveluksesta.
Toinen talonpoika toisensa jälkeen rupesi jonkun mahtavan miehen suojeluksen alaiseksi ja sitoutui antamaan vuosittain tälle määrätyn osan taloutensa tuotteita ja suorittamaan vissin määrän päivätöitä. Senvuoksi hänet vapautettiin sotapalveluksesta, joka jäi hänen suojelusherransa seurueen ja sotamiesten nuoleksi.
Myöskin toisella tavalla saatiin vuokratalonpoikia. Roomalaisten ajoilta oli monin paikoin säilynyt mahtavia maatiloja, latifundioita, varsinkin kirkolla, joka on aina ymmärtänyt pitää huolta eduistaan. Uusia suuria tiloja muodostui kuninkaitten lahjotuksien kautta. Alituisten sotien seurauksena oli, että paljon maata oli ilman omistajaa, ja samaa vaikutti maanviljelyksen edistyminenkin, tarvitseehan määrätty väestö paljon vähemmän maata hankkiakseen elatuksensa, jos se elää maanviljelyksellä, kuin jos se eläisi karjanhoidolla, puhumattakaan metsästyksestä. Valtavat metsät, jotka ennen olivat olleet tärkeitä kansan elatukselle, olivat määrättyjen kyläkuntien yhteistä omaisuutta. Ne eivät nyt enään olleet kyläkunnille niin arvokkaita ja joutuivat muun asumattoman maan yhteydessä kuninkaiden valtaan, jotka niistä lahjottelivat tai antoivat läänityksiksi osia suosikeille ja ylhäisille, erittäinkin piispoille ja luostareille. Saadakseen hyötyä tiluksistaan koki sitten uusi maanomistaja houkutella talonpoikia uutisviljelijöiksi, ja näille hän vuokrasi tiloja määrättyjä velvollisuuksia vastaan.
Mutta jos kukin tilanomistaja näin koetti houkutella puoleensa niin monta uutta talonpoikaa kuin mahdollista, niin piti hän vielä suurempaa huolta siitä, ettei hänen omia talonpoikiaan vieteltäisi häneltä. Hän koetti kahlehtia heitä turpeeseen kaikin keinoin, jotka olivat hänelle tarjolla, siveellisillä ja siveettömillä, oikeudellisilla ja oikeudenvastaisilla. Nuo tähän asti vapaat talonpojat eivät tulleet ainoastaan veroamaksaviksi, heistä tuli maaorjia.
Mutta kuinka alas talonpoikia saattoikin painaa, olivat he kuitenkin aina orjia korkeammalla. Orja, ollen vieras maassa, vieras toveriensa parissa, on oikeudeton, hän on pelkkä kappale. Hänellä ei ole pienintäkään perustaa, jolla voisi alkaa kestävän taistelun luokkansa vapauttamiseksi. Totta kyllä, orjat ovat aikaansaaneet levottomuuksia, mutta sellaiset pian ohimenevät mullistukset saattoivat hyvin onnistuessaan hankkia vapauden ainoastaan niille, jotka niihin ottivat osaa, orjalaitokseen kokonaisuudessaan ei niillä ollut mitään vaikutusta. Ne olivat pakoyrityksiä orjuudesta, eikä suinkaan sen hävittämiskokeita. Orjuuden poistaminen ei ole missään ollut minkään pysyväisen orjien luokkataistelun tulos.