Kokonaan toinen oli keskiajan maaorjien asema. He eivät olleet oikeudettomia, heidän tehtävänsä olivat tarkasti määriteltyjä, eikä mitään lisäyksiä voitu niihin mielivaltaisesti tehdä, vaan täytyy heitä sellaisten saamiseksi joko pakottaa tai pettää. Eikä maaorja ollut yksin herraansa vastassa, jokainen talonpoika, oli sitten maaorja tai vapaa, kuului kyläkuntaansa, joka oli solidarinen hänen kanssaan, samoin kuin hänkin sen kanssa. Tällaisessa järjestössä oli hänellä aina vahva tuki. Tällä perustalla saattoi talonpoika hyvinkin vastustaa herraansa, ja niin tapahtuikin usein. Koko keskiaika on täynnä luokkataisteluja tilusherrojen ja heidän talonpoikiensa välillä, taisteluja, jotka useinkin suotuisien olosuhteiden valimessa vihdoin johtivat siihen, että talonpojat pääsivät ei ainoastaan maaorjuudesta, vaan myöskin verovelvollisuuksistaan, siis koko tilanomistajajärjestelmän syrjäyttämiseen.
Ja vieläkin paremmin kuin talonpojille onnistui tämä vapautus käsityöläisille.
II. Käsityön ensimäiset alut.
Kuinka harjotettiin alkuaan teollisuutta keski-ajalla? Kukin talous tuotti itse sen, mitä tarvitsi. Jokainen talonpoikaistalous tuotti, paitsi raakoja maanviljelyksen tuotteita, myöskin kaikellaista niistä valmistettua: jauhoja ja leipää, taloustavaroita ja työaseita j.n.e. Talonpoika oli oma rakennusmestarinsa ja salvumiehensä, oma puuseppänsä ja seppänsä. Ja sittenkään tätä talonpoikaistaloutta ei sovi kuvitella pienviljelijän, perhetaloudeksi, vaan suureksi sukutaloudeksi, joka usein käsitti useita miespolvia, isän poikineen, näiden vaimot ja lapset, joskus lastenlapsetkin.
Tilusherrojen tarpeet olivat yleensä paljon suuremmat kuin talonpoikien, mutta myöskin hänen täytyi antaa valmistaa kaikki mitä tarvitsi joko omassa talossaan, herraskartanossa, tai hänen piiriinsä kuuluvissa talonpoikaistaloissa. Mutta toiselta puolen oli hänellä käytettävänään enemmän työvoimaa kuin talonpojilla. Niillä elintarpeilla, jotka hän näiltä sai, saattoi hän ylläpitää lukuisan joukon enimmäkseen epävapaita palvelijoita, ja olihan hänellä sen ohessa käytettävänään talonpoikiensa työvoima vissinä määränä vuoden päiviä. Hän saattoi sentähden panna toimeen jonkinlaisen työjaon, antaa muutamien toimia yksinomaan rakennustyössä, toisien nahanvalmistuksessa, toisien taasen aseiden taonnassa j.n.e.
Näin kasvoi käsityön ensimäinen oras keskiajan herraskartanoissa.
Niissä kaupungeissa, jotka olivat säilyneet roomalaisten ajoilta, erittäinkin Italiassa ja Etelä-Ranskassa, oli vielä jätteitä vapaasta käsityöstä. Mutta verrattuna herraskartanoissa harjotettuun käsityöhön merkitsi se varsin vähän.
Kun työmies kerran oli saavuttanut erityisen taitavuuden jossakin käsityössä, oli aivan epäkäytännöllistä panna häntä muuhun toimeen. Ellei herraskartano tarvinnut koko hänen työvoimansa tuotantoa, alkoi hän valmistaa tuotteita toisille, lähiseudun talonpoikaistaloille ja herraskartanoille, jotka olivat liiaksi pieniä pitääkseen tai valmistaakseen sellaista mestaria. Luonnollisesti hän ei voinut tehdä näin ilman herransa lupaa, ja hänen täytyikin siitä korvaukseksi suorittaa tälle veroa.
Näin näemme kuinka työskenteleminen liiketuttaville alkaa kehittyä.
Lisäksi tuli pian myös toisenlainen työskenteleminen: markkinoita varten.