Vanhojen ylimyssukujen rinnalla tuli ammattikuntiin kuuluvista käsityöläisistä kaupunkien toinen etuoikeutettu luokka.
Mutta samassa määrin kuin ammattikunta tuli etuoikeudeksi, kehittyi myöskin itse käsityössä uusi luokkavastakohta: kisällien ja mestarien välinen.
II LUKU.
Käsityöläissällit.
1. Sällijärjestelmän synty,
Palkkatyöläisten ryhmän kaupungissa muodostivat pääasiassa käsityöläissällit. Nämä elelivät varsin tyytyväisinä, ylpeinä asemastaan, "kukoistavassa hyvinvoinnissa", saaden "oikeutetun osan työnsä tuloksista". Mitä olisikaan heidän pitänyt enempi pyytää? Samoin kuin mestaritkin, olivat he "ammattikunnan suojeluksen" alaisina, ja tämä ratkaisi heidän ja heidän mestariensa väliset riidat ja suojeli "kaikkia heidän oikeuksiaan". He kuuluivat mestarien perheeseen, söivät hänen kanssaan, heitä kohdeltiin niinkuin omia lapsia, vieläpä heitä kasvatettiin kunniallisesti ja siivosti käyttäytymään, jotta he olisivat kyllin arvoisia mestariuden arvoon, jota pidettiin "jumalan suomana virkana" ja jota sälli ajatteli samallaisella kunnioituksella kuin nuori aatelismies ritarilyöntiä. Vielähän käsityöläiset elivät "ammattikunnassa veljellisesti rakastaen ja luottaen toisiinsa", vielä tehtiin työtä "ei ainoastaan hyödyn vuoksi, vaan Jumalan käskystä", ammattikunnan piirissä vallitsivat vielä "tasa-arvoisuuden ja veljeyden" periaatteet.
Sellaiseksi kuvailevat ammattikuntien ystävät ja keskiajan ihailijat sällien tilan ammattikunnallisen käsityön kukoistusajalla. Näistä kuvauksista on meidän päivinämme muutamilla tahoilla tehty se johtopäätös, että tarvitsisi ainoastaan uudestaan herättää henkiin ammattikunnat, jos tahdottaisi poistaa luokkavastakkaisuudet työmiesten ja kapitalistien väliltä ja aikaansaada yhteiskunnallinen sopusointu. Ammattikunnat olisivat muka omiaan ajamaan ei ainoastaan mestarien, vaan myöskin sällien etua.
Tosi-asiat puhuvat sällien asemasta aivan toista kieltä kuin esim. J. Janssen, jonka huomiota herättäneestä teoksesta ylläolevat lauseemme melkein sellaisenaan ovat lainatut. Tämä katolilainen historiankirjottaja on suuressa määrin saanut uskon vapaamieliseen protestanttiseen uskonpuhdistustaruun horjumaan ja osottanut, mitkä aineelliset harrastukset kätkeytyivät uskonpuhdistajien uskonnollisten pyrkimysten taakse. Mutta kun hänen pitäisi näyttää, että katolilaistenkin puolella samoin on tapahtunut, silloin hän pysähtyy. Toiseksi on hänen kuvauksensa ajan yhteiskunnallisista oloista kokonaan väärä. Hän kuvaa uskonpuhdistuksen edellisen ajan olot mitä onnellisimmiksi, — silloin kun oli katolisuus yksin vallitsevana. Vasta kuvatessaan uskonpuhdistuksen jälkeistä aikaa, esittää hän olojen huonot puolet, osottaakseen vallalle päässeen "kerettiläisyyden" seurauksia! Lisäksi hän väärentää lainaamiaan kohtia eri teoksista, ottaen niistä vaan sen, mikä sopii hänen tarkotuksiinsa. Puolueeton tosikuvaus puhuu senvuoksi aivan toista kieltä kuin se ihannekuva, johon Janssen ja muut samallaiset koettavat meitä saada uskomaan.
Ensimäiset tiedot käsityöläissälleistä tai "rengeistä" (Knechte), joiksi heitä alussa kutsuttiin, tapaamme Saksassa 1200-luvulla. Ainoastaan poikkeustapauksissa lienevät käsityöläiset tätä ennen pitäneet sällejä. Aina 1300-lukuun asti olivatkin edellytykset kovin epäsuotuisia erityisen sälliluokan syntymiselle. Me tiedämme, että käsityöläiset olivat vielä osaksi epävapaita, osaksi valtiollisesti holhuunalaisia, ja heidän järjestönsä olivat ennen kaikkea taistelujärjestöjä, joihin jokainen uusi muualta tullut tai paikkakunnalla kasvanut käsityöläinen oli tervetullut taistelutoveriksi. Ei ollut pienintäkään syytä sulkea ketään niistä pois, päinvastoin koetettiin kaikki vetää ammattikuntaan. Tämä oli ammattikuntapakon merkitys, jonka ei ensinkään pitänyt olla perustana millekään yksinoikeudelle.
Käsityön tekotapa oli vielä perin alkuperäistä eikä vaatinut yhteistyötä, useampien työläisen yhdessä työskentelemistä. Jokainen käsityöläinen saattoi helposti hankkia itselleen tarpeelliset työ-aseet ja muut tuotannonvälineet. Monessa ammatissa hankki silloin vielä ostaja raaka-aineen, ja käsityöläinen teki työn tilaajan kotona palkkaa vastaan. Ei kukaan käsityöläinen ollut tavallisesti pakotettu antautumaan toisen palvelukseen, sillä ei teknilliset eikä taloudelliset eikä myöskään lainsäädännölliset suhteet estäneet häntä työskentelemästä itsenäisesti. Mistäpä silloin siis käsityöläissällejä olisi tullut?