Kenenkä työmiehen suuhun höyryn ja sähkön aikakaudella ei tule vesi, kun kuulee tällaisista pakollisista "paastopäivistä" tuolla "pimeällä" keski-ajalla! Sellaiset esivallan määräämät rajotukset palkoissa ja ruuissa kuuluvatkin sitte niihin tosi-asioihin, joista Janssen ja hänen kaltaisensa tekevät johtopäätöksiään siitä, kuinka onnellisia ja hyvinvoivia olivat työläiset ennen kapitalistista aikaa.
Mutta nämä määräykset ovat kerrassaan musertavia vapaamieliselle tarulle siitä, kuinka uudenajan sivistys tuottaa vain siunauksia köyhälistölle. Mutta ne eivät suinkaan osota, että sen ajan palkkatyömiehet olisivat olleet erityisesti tyytyväisiä. Jos tahtoo ymmärtää jonkin luokan asemaa, ei ole tarpeeksi tarkastella sitä itseään sellaisenaan, vaan täytyy verrata sitä toisten luokkien asemaan, ajan yleisiin tarpeisiin. Nykyään kiinnitetään yleensä vähemmän huomiota vaatteiden komeuteen, erittäinkin miehiin nähden, ja samoin syödään yleensä Vähemmän. Meistä näyttää sellainen päivällinen ja illallinen, jommoisesta yllä mainituissa säädöksissä puhutaan, mitä runsaimmalta. Mutta jos vertaa sitä niihin suunnattomiin määriin, joita siihen aikaan oli tapana syödä, huomaa sen kylläkin niukaksi.[13]
Mutta sellainen vertaava silmäyskään ei yksinään riitä. Yhteiskunnan luonnetta ei määrää niin paljon sen tila jonain määrättynä hetkenä kuin sen kehityksen suunta. Kurjuus itsessään ei tee niin suuressa määrin tyytymättömäksi kuin kurjuus, johon poljetaan tai johon on pakko jäädä, samalla kun näkee toisten nousevan hyvinvointiin. Ja mitä pikemmin kehitys tapahtuu, sitä selvemmin ilmenevät sen kehityssuunnat, sitä voimakkaammin nousevat vastaan ne harrastukset, joita se polkee, sitä kiivaammiksi tulevat yhteiskunnalliset taistelut. Ennen Ranskan vallankumousta oli kurjuus Saksassa suurempi kuin Ranskassa, ja sittenkin alkoi mullistus viimeksi mainitussa maassa, sillä taloudellinen kehitys kulki siellä nopeammin. Sitten vuoden 1870 on Saksa se Europan valtio, missä taloudellinen kehitys käy nopeimmin askelin eteenpäin. Siellä, eikä suinkaan Englannissa, on sosialidemokratisen liikkeen pääpaikka. Yhteiskunnalliset vastakohdat ovat kyllä paljon suuremmat Englannissa kuin Saksassa, mutta jonkun vuosikymmenen on niiden lisääntyminen ollut suhteellisesti hidasta. Se maa, missä taloudellinen kehitys nykyään kulkee yleensä nopeimmin, on Yhdysvallat. Ei ole mahdotonta, että yhden tai parin vuosikymmenen kuluttua sosialistisen liikkeen pääpaikka onkin siellä, vaikkapa työmiesten asema Amerikassa yleensä onkin parempi kuin muualla.
Kehityksestä saamme tavallisesti kuulla hyvin vähän sivistyshistorioitsijoiltamme. Vapaamieliset heidän joukossaan näyttävät työmiehille, kuinka suuri syy heillä onkaan olla onnellisia, kun he nyt, kiitos koneiden, voivat hankkia itselleen sellaisia ylellisyyksiä kuin sukkia ja nenäliinoja, jollaisia ei ennen edes mahtavin itsevaltias saanut. Vanhoilliset taasen esittävät meille muutamia ruokalistoja, palkkataksoja ja vaatetussääntöjä 1400- tai 1500-luvulta ja sanovat: noin onnellisia olivat talonpojat ja työmiehet vanhana hyvänä aikana, kun ammattikunnat kukoistivat ja kirkko hallitsi yhteiskuntaelämää.
Kokonaan toisen kuvan saisimme, jos molemmat tahtoisivat näyttää meille, mihin suuntaan kehitys nyt kulkee ja mihinkä se 400 vuotta sitten kulki. Silloin olisi heidän pakko sanoa, että yhtä hyvin silloin kuin nytkin riistäjäluokat kokivat painaa työtätekevää luokkaa yhä syvemmälle kurjuuteen. Totta kyllä saattoivat silloin niinkuin nytkin jotkut parempiosaiset ryhmät työtätekevää luokkaa joksikin aikaa sekä estää tilansa huononemasta että myöskin monesti taistelemalla saada aikaan parannuksia elin- ja työehdoissaan. Mutta joskin heidän elantotapansa parani, ei tämä tapahtunut läheskään siihen määrään kuin nylkevien luokkien: pappien, korkeampien aatelismiesten, kauppiaitten ja mestarien. Työmiesten osa heidän työnsä tuotteista ja sivistyksen tuloksista tuli yhä pienemmäksi.
Kaikista paisteista ja samettijakuista huolimatta emme tapaa heidän oloissaan tuota "kukoistavaa hyvinvointia" ja "tyytyväisyyttä", jota Janssen meille kuvailee, vaan suorastaan vastakohdan.
IV. Sälliyhdistykset.
Ei mitään suurempien joukkojen taistelua, ei siis myöskään luokkataistelua, voi käydä ilman järjestöä. Myöskin sällit tulivat pakotetuiksi luomaan itselleen sellaisen.
He tarvitsivat niitä sitä kipeämmin, kuta verisempiä ne taistelut olivat, joita heillä oli käytävänä. Ja ankaria taistelut kyllä olivat. Vieläpä v. 1385 leikattiin Danzigissa korvat pois lakon tehneeltä sälliltä. Sellaista ei Janssen kerro meille, sehän olisikin sopinut huonosti hänen kuvaukseensa. Ja se tapahtui kuitenkin aikana, jolloin kaikki ammattikunnat olivat hyviä katolilaisia ja jolloin niissä vallitsi "kristillisen veljesrakkauden" henki!
Alussa olivat sällien yhdistykset ainoastaan satunnaisia tarpeita varten syntyneitä ja hetkellisiä. Ensimäinen, minkä tunnemme Saksassa, syntyi v. 1329 Breslaussa, missä vaskenvalajasällit yhtyivät keskeyttääkseen kaiken työnteon vuoden ajaksi.