Sellainen veljeskunta oli siis pääasiallisesti pakollinen sairaus- ja hautausrahasto.
Veljeskunnat olivat ammattikuntien ja kaupunkien esivallan silmätikkuina. Niitä ei voinut kieltääkään, niillä kun oli kirkollinen luonne. Ne tulivat myöskin yhä tarpeellisemmiksi, kuta enemmän sällien luku eneni ja heidän sairaus- ja hautausvakuutuksensa kasvoi merkityksessä. Tämä vakuutus, jos se olisi ollut ammattikuntien huolena, olisi tullut näille raskaaksi taakaksi. Taisteluja veljeskuntia vastaan käytiin sentähden tavallisesti siinä muodossa, että koetettiin pysyttää ne yksinomaan avunantorahastoina ja saada ne ammattikuntien ja vallanpitäjien silmälläpidon alaisiksi.
Veljeskuntien rinnalla kehittyivät kapakkaseurat. Jokaisella, ammattikunnalla oli oma kapakkansa. "Näistä juomaseuroista", kirjottaa Stahl, "lähtivät taistelut ammattikuntien ja patrisien välillä. Ne olivat kansanvaltaisen hengen liesinä". Alkuaan joivat sällit yhdessä mestarien kanssa. Mutta mitä enempi vastakohdat kummallekin puolelle kärjistyivät ja yleensä mestarien pöyhkeys sällejä kohtaan kasvoi, sitä enemmän nämäkin alkoivat eristyä, puoleksi vapaaehtoisesti, puoleksi pakosta, ja muodostivat omia juomaseurojaan. Samaa osaa, kuin ammattiseurat olivat kaupungeissa näytelleet taistelussa patriseja vastaan, alkoivat sällien seurat nyt näytellä taistelussa ammattikuntia vastaan. Ei silloin ihme, että keskiajan loppupuolella syttyi hyvinkin katkeria riitoja näiden seurojen tähden. Kaupunkien viranomaiset kokivat saada ne kokonaan maailmasta pois. Muutamin paikoin, missä vielä oli jäljellä vastakkaisuutta kaupunginneuvoston ja ammattikuntien välillä, kiellettiin myöskin käsityöläismestarien seurat. Toisinaan koski se ainoastaan niitä käsityöläisiä, jotka eivät olleet perustaneet mitään ammatillista järjestöä. Mutta sälliseurat olivat 1300- ja 1400-luvulla kaikkialla rangaistuksen uhalla kielletyt, ja kieltoja uudistettiin herkeämättä.
Tästä sotaretkestä sälliseuroja vastaan esitämme tässä muutamia esimerkkejä. Muutamin paikoin kiellettiin kokoontumasta muuten, paitsi kirkollisia tarkotuksia vasten ja toisissa kiellettiin kokoontuminen kokonaan. Tämän liikkeen huippukohtana on vuonna 1465 annettu Strassburgin sälliasetus, joka saatiin aikaan useampien kaupunkien sopimuksen kautta ja jonka tarkotuksena oli tehdä kerrassaan loppu levottomuuksista. Se oli 400 vuotta sitten "sosialisti-lakina", ja sen päämääräykset ansaitsevat hyvinkin tästä ottaa puheeksi.
"Ensiksi", niin siinä sanotaan, "eivät käsityöläismestarit eivätkä sällit saa koskaan enään yhtyä tai ruveta liittoon, tehdä mitään sopimuksia, eivät noudattaa keskenään mitään käskyjä eikä kieltoja ilman sen kaupungin mestarien ja neuvoston lupaa ja suostumusta, missä he asuvat.
"Sitten kaikki palveluksessa olevat rengit, palvelkoot joko ritareita, renkejä tai porvareita, sekä kaikki käsityöläissällit, jotka tekevät työtä kaupungissa, luvatkoot ja vannokoot tottelevansa kaupungin pormestareja ja neuvostoa, alistuvansa heidän tuomionsa alaiseksi eikä hakevansa oikeuttansa muualta.
"Älkööt vast'edes käsityöläiset kieltäkö mestaria pitämästä työssään sällejä tai juoko häviöön ketään sälliä".
Tämä viimeksi mainittu kohta merkitsisi nykyisessä kielessä sitä, että kielletään julistamasta ketään lakkotilaan ja merkitsemästä ketään lakkopetturiksi. Sama pykälä määrää vielä, että sälli ratkaiskoon riitansa mestarinsa tai muiden sällien kanssa kaupungin mestarikunnan edessä ja mukautukoon sen tuomioon. Jokainen mestari, joka ottaa uuden sällin työhönsä, ilmottakoon kahdeksan päivän kuluessa tästä ammattikunnan esimiehelle, niin että sälli voi vannoa tämän edessä valansa, jossa lupaa aina suostua mestarioikeuden tuomioon. Se mestari, joka jättää tämän tekemättä, saa sakkoa jokaiselta määräajan ylikuluneelta päivältä 5 shillingiä. Sehän on oikein kaunis alku sällien poliisimaiseen silmälläpitoon.
Seuraava pykälä määrää, etteivät käsityöläissällit saa pitää veistä mukanaan muulloin kuin matkalla.
"Ja sitä sälliä, joka vastustaa näitä mainittuja asetuksia, kohtia ja määräyksiä eikä tahdo elää niiden mukaan, häntä älköön kukaan piiriin kuuluva mestari ottako sällikseen tai pitäkö luonaan; se mestari, joka tätä vastaan rikkoo, vetäköön sakkoa neljä guldenia".