Mikään liittoutuneista kaupungeista ei saa muuttaa näitä määräyksiä muiden suostumatta.
Ei kukaan renki saa yöllä kaupungissamme kuljeskella salateitä. Pääsiäisestä Mikonpäivään eivät he saa olla kadulla klo 10, muuna vuoden aikana klo 9 jälkeen, paitsi isäntäväkensä tai mestarinsa asialla. Se, joka rikkoo tätä vastaan, saa sakkoa 30 shillingiä tai istua neljä viikkoa "tornissa" vedellä ja leivällä. He eivät myöskään saa näiden määräaikojen jälkeen yhtä suurien sakkojen uhalla kokoontua ravintoloihin eikä puutarhoihin. Isännät eivät saa sakon uhalla ottaa vastaan sällejä tämän ajan jälkeen. Tämä määräys ei koske kuitenkaan herrojen, ritarien renkejä, kauppiaita tai pyhiinvaeltajia, jotka ovat rehellisiä ja kunnollisia ihmisiä.
Lisäksi määrätään nimenomaan, ettei "käsityöläissälleillä eikä muilla palkollisilla saa olla yhteistä tupaa tai edeltäkäsin vuokrattua taloa tai puutarhaa tai seuraa, mihin he voivat kokoontua. Käsityöläissällien hautajaisia älköön pidettäkö arkipäivinä, vaan juhlapäivinä. Ei myöskään rankaisematta saa useampi kuin kolme käsityöläissälliä pitää samallaisia hattuja, takkeja, sukkia tai muita tuntomerkkejä".
Seurat ja kaikki muut sälliyhdistykset olivat siis ehdottomasti kiellettyjä. Mutta jo kahdeksan vuotta myöhemmin, v. 1473 on nämä viimeksimainitut kolme ankaraa määräystä poistettu, vaikka säädökset muuten ovatkin pysyneet samallaisina. Ja nuo toisetkin näyttäytyivät tehottomiksi.
Ja niin kävi kaikkialla. Kaikkialla huomattiin kiellot tehottomiksi. Kaikkialla tapaamme sällit kulkemassa eteenpäin. Toinen raja-aita, joita heidän tielleen pystytettiin, sortui toisensa jälkeen. He saavuttavat yhdistyksilleen tunnustuksen, näihin liittyminen tulee pakolliseksi, niistä tulee erityinen mahti. Vuosisadan lopulla pääsivät sällit kylläkin kunnioitettavampaan asemaan, ja heidän järjestönsä tuottivat melkoisia tuloksia.
Saadaan kuitenkin kokonaan toinen käsitys ammattiyhdistyksien luonteesta keski-ajan lopulla, kun tutkimme kuinka nämä voitot saavutettiin, sen sijaan että katselisimme sitä sellaisenaan, määrättynä tilana, joka olisi kehittynyt keski-ajan "hengestä" ja olisi sille ominaista koko aikakauden! Mutta siten tekevät useimmat sivistyshistorioitsijat. Mikä ajanjakson lopulla ilmenee pitkien ja katkerien taistelujen tuloksena, sitä he kuvaavat tilana, joka muka on kestänyt koko tämän aikakauden.
Se, että kaikki kokeet nujertaa sällien järjestöjä onnistuivat huonosti, riippui ennen kaikkea niiden välttämättömyydestä, niiden lisääntyvästä merkityksestä kaupunkien tuotantotavalle. Käsityöteollisuus oli useimmissa kaupungeissa tullut pääelinkeinoksi, ja kaupungin koko hyvinvointi riippui silloin yhä enempi käsityön palkkatyömiehistä. Jos nämä lakkauttivat työnsä tai menivät matkaansa, kärsi kaupunki siitä suuresti. Lisäksi tuli se, että ulkonaiset olosuhteet suuressa määrässä helpottivat sällien yhteenliittymistä. Kaupungit olivat vielä pieniä. Bücher laskee v. 1440 Frankfurtin väkiluvun 8,000:ksi ja Nürnbergin v. 1449 taasen 20,000:ksi hengeksi. Sällejä ei ollut enempää kuin tuskin kymmenen prosenttia väestöstä. Oli luonnollista, että kaupungin samaan ammattiin kuuluvat sällit tunsivat melkein kaikki personallisesti toisensa. Sällien keskinäistä tuttavuutta helpotti sekin, että ne, jotka harjottivat samaa ammattia, asettuivat tavallisesti asumaan saman kadun varrelle, joka usein sai nimensä ammatin mukaan ja onpa sen toisinaan säilyttänyt aina meidän päiviimme asti. Ei 1400- ja 1500-luvuilla myöskään vielä ollut käytännössä tuo varsin viehättävä tapa, että nimittäin vankilan tavoin suletaan työmiehet ulkomaailman yhteydestä ristikoilla varustettujen tai läpinäkymättömien akkunien avulla. Työtä tehtiin mielellään, kun vaan sää sen salli kadulla talon edessä tai ainakin pidettiin työpajan akkunat ja ovet auki. Ei tarvittu mitään kirjapainoa eikä kansankokouksia päästäkseen yksimielisyyteen toimenpiteistä, joihin oli ryhdyttävä. Ja voi sitä, joka ei tahtonut olla solidarinen toisten kanssa! Hänellä ei juuri ollut odotettavissa mitään iloja elämältä. Yksityinen työmies oli aivan riippuvainen ammattiveljistään ei ainoastaan työssä, vaan myöskin toverillisiin suhteisiin nähden.
Sällien matkustukset tekivät heidät helposti liikkuviksi verrattuina kiinteästi asuviin mestareihin ja vaikuttivat, että niin vahvasti keskenään solidariset sällikunnat eri kaupungeissa tulivat sydämelliseen yhteyteen toistensa kanssa. Siihen aikaan ei tullut mitään lakkopettureja ulkoapäin! Schmoller valittaa, että se seikka, että sälliyhdistysten jäsenten enemmistö ei ollut paikalla asuvaa, vaikutti haitallisesti heidän yhdistyksiensä siveelliseen (!) käytökseen. Se lisäsi heidän kevytmielisyyttään, edesvastuuttomuuttaan, röyhkeyttään ja voimaansa mestareita vastaan. Nämä näet olivat kiinnitetyt määrättyyn paikkaan ja voivat vain vaivoin ja vitkaisesti päästä mielipiteiden vaihtoon muiden kaupunkien mestarien kanssa, kun taasen sälleillä oli tietoja kaikkialta, he eivät tunteneet itseänsä kansalaisiksi siinä kaupungissa, jossa työskentelivät. Riitojen sattuessa matkasivat he torvien ja rumpujen kaikuessa joukottain tiehensä, laiskottelivat naapurikaupungissa ja vaativat aina, että heidän juominkinsa piti siellä säännöllisesti maksettaman, jos tahdottiin rakentaa rauhaa heidän kanssaan. Paremman yhteenliittymisensä ja paljon voimakkaamman järjestöhenkensä avulla he estivät saamasta ulkopuolelta työvoimaa ja pääsivät sillä tavoin usein voittajiksi.
Tähän vaikutti vielä sekin, että heillä harvoin oli vaimoa ja lapsia huolehdittavina. Naineet sällit olivat poikkeuksia, eipä heitä ollut laisinkaan muutamissa ammateissa. Sällithän kuuluivat mestarien "perheeseen", ja tämä luuli voivansa pitää heidät paremmin "isällisessä" kurissa ja seuroista erillään ja voivansa paremmin heitä nylkeä, pysyttäessään heidät kotona talossaan ja kieltäen hänet naimisiin menemästä. Naineella sällillä oli myöskin liiaksi voimakas pyrkimys päästä itsenäiseksi, ellei laillisella tavalla ammattikuntamestariksi niin sitten laittomasti "nurkkamestariksi" johonkin esikaupunkiin tai kylään.
Mutta juuri naimattomuus antoi sälleille verrattoman vastustusvoiman. Se, etteivät he olleet naineita, lienee edistänyt paljon enemmän kuin matkustus niiden ominaisuuksien ja etuisuuksien esiintymistä, joita Schmoller luettelee vastamainitussa kuvauksessaan, heidän huolettomuuttaan, heidän niskotteluhaluaan, heidän itsetuntoaan.