900-luvulla ruvettiin Harz-vuoristossa harjottamaan hopean kaivamista. Ensimäisen sadan vuoden kuluessa oli saalis tavattoman runsas, mutta emmepä sitten tuskin kuulekaan näistä kaivoksista mitään ennenkuin v. 1205, jolloin niissä taas ruvettiin työskentelemään, kaivosten oltua pitemmän aikaa varsin käyttämättöminä.
Saksin hopeakaivokset 1100-luvulla alkoivat toimintansa ja 1200-luvulla Böhmin kaivokset. Vuonna 1295 Böhmin hallitsija Wenzel II vakuutti vuorijärjestyksessään, että kaikki kulta- ja hopeakaivokset hänen maansa ulkopuolella ovat tyhjentyneet, vain Böhmin olisi tulvillaan kultaa ja hopeaa. Työ Goslarin kaivoksissa lakkautettiin 1300-luvulla ja pantiin taas käyntiin 1419. Meissenerin kaivokset olivat alinomaa työnalla. Mutta niiden tuotto vaihteli tavattomasti.
Marienbergin kaivokset antoivat 1520-luvun alussa vain muutamia satoja florinia, vuonna 1540 oli saalis päälle 270,384 florinia ja sitten laski se taasen niin, että se v. 1552 oli 22,749 florinia.
Schneebergissä toimivien kaivoksien antama puhdas tulo vuosina 1511-25 vaihteli 250 ja 59,340 Saksan markan välillä selvää hopeaa. Olipa eräissä kaivoksissa vuosia, jolloin monet kaivokset eivät antaneet tuskin mitään, vieläpä tuottivat tappiotakin.
Suurkapitalisti, joka saattoi kestää tällaista, ansaitsi kyllä keskimäärin sievoisia voittoja. Mutta pienen pääoman omistaja saattoi helposti köyhtyä keppikerjäläiseksi. Jos taasen hänen kaivoksensa tuottivat voittoa, oli kyllä olemassa keinoja katkeroittaa hänen onneaan käyttämällä sitä vaikutusvaltaa, joka suurilla rahamiehillä oli ruhtinoihin ja heidän virkamiehiinsä.
Agricola kertoo meille, että monet pitivät vuoriviljelyksen harjottamista epäsiveellisenä niiden menettelytapojen perustuksella, jotka siinä esiintyvät ja joita hän kuvailee seuraavasti: "Jos on toiveita saada metallia jostakin paikasta, niin tulee joko ruhtinas tai esivalta ja työntää kaivoksen haltijat heidän omalta omaisuudeltaan; tai tulee sitten joku ovela itsekäs naapuri ja nostaa oikeusjutun kaivoksen haltijoita vastaan saadakseen edes osan kaivoksesta. Sattuupa niinkin, että vuorityönvalvoja asettaa liikanaisia rasituksia kaivoksen haltijain kannettavaksi, niin että he joutuvat osuuksiltaan ja hän itse anastaa kaivoksen haltuunsa. Taikka myöskin kehuu kaivoksen tarkastaja väärin ja valheellisesti suonta, niin että hän voipi myydä osansa kaksi kertaa kalliimmasta kuin mitä sen arvo on, taikka myöskin moittii jotakin suonta saadakseen ostaa sen halvasta hinnasta".
Ei ihme näin ollen, että vuoriviljelys oli melkein yhtä huonossa maineessa kuin nykyään pörssit — mutta myöskin yhtä houkuttelevaa rahamiehille. Samoin kuin pörssit nyt, oli se aikanansa keino, jonka avulla pakkoluovutettiin suurkapitalistien hyväksi pikku omistajilta, jotka tahtoivat äkkiä rikastua. Suurkapitalisteja vastaan ei tietysti uskallettu käyttää sellaisia toimenpiteitä kuin äsken mainitut, ei esim. tuota kuuluisata Augsburgissa sijaitsevaa Fuggerien liikettä vastaan, joka oli ottanut vuokralle Schwazin kultakaivokset Tyrolissa ja kiskoi yksinänsä niistä vuosittain voittoa 200,000 florinia.
"Sillä, joka tahtoo vuoriviljelystä harjottaa", sanoo Mathesius, "täytyy olla rahoja taikka toimeliaat kädet".
Toisin sanoen, ainoastaan suurkapitalistit ja köyhälistö voivat vielä menestyä vuoriviljelyksessä.
III. Vuorityöntekijät.