Me saanemme siis väittää, että aviottomuus luostareissa ei ollut minkään käsittämättömän mielijohteen tai minkään itsekidutusta tarkottavan mielettömyyden tuote, vaan oli sillä juurensa niissä aineellisissa olosuhteissa, joiden vallitessa luostarit syntyivät.
Katsaus Amerikan kommunistisiin siirtoloihin näyttää meille vielä toisenkin seikan: kommunismi synnyttää erinomaisen ahkeruuden, erinomaisen työinnon. Ei mikään ole naurettavampaa kuin pelko, ettei kommunistisessa yhteiskunnassa muka tehtäisi työtä. Sen on kokemus jo kauan sitten näyttänyt turhaksi.
"Olen usein kysynyt", kertoo Nordhoff käynnistään Pohjois-Amerikan kommunistisissa siirtoloissa, "mitä te teette laiskureillanne? Mutta kommunistisessa seurakunnassa ei ole yhtään joutilasta. Minä senvuoksi otaksun, ett'eivät ihmiset ole luonnostaan laiskoja. Vieläpä n.k. talvi-shakersit, epävakaiset olennot, jotka silloin kun kylmempi vuodenaika lähestyy, turvautuvat shakerseihin ja muihin lahkoihin sanoen mielellään tahtovansa päästä seurakunnan jäseniksi, ja jotka tulevat talven saapuessa, niinkuin eräs shakersilaisvanhin sanoi minulle, 'tyhjin vatsoin ja tyhjin repuin ja menevät matkaansa molemmat hyvin täytettyinä, niin pian kuin ruusut alkavat kukkia' — vieläpä nämäkin rappiolle joutuneet yksilöt tottuvat säännöllisyyteen ja järjestykseen ja tekevät ilman vastaväitteitä työnsä, kunnes lämmin kevätaurinko taasen houkuttelee heidät vapauteen".
Me voimme siis kyllä otaksua, että sillä ruumiillisen työn vaatimuksella, jonka luostarien perustajat asettivat, oli tosi tarkotus, ja ett'ei myöskään kertomuksia munkkien ahkeruudesta ole yksinomaan pidettävä kehumisina, joskin tiedämme, että kirkollisen kaunopuheisuuden rinnalla kaikkina aikoina kaikki muu kaunopuheisuus, vieläpä asianajajienkin, on joutunut varjoon, silloin kun on tarvinnut liioitella ja panna omiansa.[17]
Vielä huomaamme yhden seikan Pohjois-Amerikan alkuperäisistä kommunistisista siirtoloista: huomaamme, mikä suuri taloudellinen etevämmyys tällä yhteiskunta-muodolla on verrattuna pikkutalollisten ja pikkuporvarien yhteiskuntamuotoon, joiden seasta se on kohonnut. Veisi liian pitkälle, jos tässä rupeisimme esittämään tämän ilmiön syitä. Kylläksi on, että asia on tosi, jota todistaa paraiten näiden seurakuntien varallisuuden nopea lisääntyminen.[18]
Tämä taloudellinen etevämmyys esiintyi vieläkin valtavampana kukistuvassa Rooman valtakunnassa, jossa ei ollut mitään kukostavaa talonpoikaissäätyä eikä kukoistavaa pikkuporvaristoa, kuten oli yhdysvalloissa 19:nnen vuosisadan alkupuoliskolla. Niiden sijalle oli tullut surkea pienvuokralaitos, kolonilaitos. Tähän verraten osottautuivat luostarien tuotantokunnat taloudellisesti sangen eteviksi. Ei sovi silloin ihmetellä sitä, että luostarilaitos nopeasti levisi kristittyyn maailmaan ja että siitä tuli roomalaisen teknikan ja yleensä roomalaisen sivistyksen tähteiden kannattaja.
Yhtä vähän voi herättää kummastustamme se, että kansainvaelluksen jälkeen germanilaiset ruhtinaat ja hoviherrat huomasivat luostarit erittäin sopiviksi tekemään heidän seuduillaan korkeamman tuotantotavan tutuksi. He suosivat luostarien perustamista vieläpä panivat ne itse alulle, melkein samalla tavalla kuin 18:nnella vuosisadalla europalaiset hallitsijat tukivat kapitalistista teollisuutta. Kun Alppien eteläpuolella luostarien päätehtävänä oli olla turvapaikkoina köyhälistöläisille ja vääryyttä kärsineille talonpojille, oli niiden päätoimena Alppien pohjoispuolella edistää maanviljelystä, teollisuutta ja liikennettä.
Juuri luostaritalouden taloudellinen etevyys verrattuna muihin ajan talousmuotoihin, vaikutti sen, että jokainen luostari, joka yleensä pysyi pystyssä näinä levottomina aikoina, kohosi rikkauteen ja valtaan vaikk'ei mikään rikas suojelija alkuaan olisikaan vaikuttanut tähän suuntaan. Mutta valta ja rikkaus merkitsee samalla toisten työn käyttämisoikeutta. Munkit ja nunnat herkesivät nyt tekemästä työtä, he saattoivat ruveta elämään toisten työstä, ja he käyttivät luonnollisesti tätä mahdollisuutta. Tuotantoyhteisöistä muuttuivat luostarit riistäjäyhteisöiksi.
Tällainen on se kohtalo, joka aina lopuksi kohtaa jokaista onnistunutta yritystä, jonka avulla pieni ryhmä koettaa panna toimeen kommunismia yhteiskunnassa, jossa muuten yksityisomaisuus ja sorto vallitsevat. Tämä koskee kommunismia tuotannonvälikappaleisiin nähden yhtä hyvin kuin kommunismia nautinnonvälikappaleisiin nähden tai sitten sellaista kommunismia, jossa molemmat lajit ovat yhdistyneet. Tuotantoyhdistyksien historiasta saamme lukuisia esimerkkejä edelliseen tapaukseen, Pohjois-Amerikan kommunistisista siirtoloista jälkimäisiin. Molemmat pitävät säännöllisesti parempana, kun alkavat kukoistaa ja laajentaa tuotantoaan, hankkia palkkatyömiehiä, sen sijaan että otettaisi uusia yhtäoikeutettuja jäseniä, joiden kanssa vanhempien olisi pakko jakaa voitto.
Käsityöstä vapautumisen ei välttämättömästi tarvitse olla samaa kuin kaiken työn jättäminen. Se tekee mahdolliseksi henkisen työn, ja tässäkin suhteessa on luostareilla ollut suuri merkitys.