Syvästi tuntien aikansa epäkohdat ja erittäinkin inhoten tuota hirvittävää riistämisjärjestelmää ja sitä turmelusta, joka vallitsi kirkossa, etsi hän pelastusta tästä tilasta ja luuli löytäneensä sellaisen siinä, että tehtäisi kommunismi yleiseksi, — luonnollisesti siinä muodossa, joka vastaisi puheena olevaa aikaa, luostarikommunismin muodossa. Hän näki vallankumouksen ja uuden yhteiskunnan syntyvän: tuhatvuotisen valtakunnan, josta Apokalypsi, Ilmestyskirja, puhuu.
Joakim jakaa historian kolmeen aikakauteen: "Ensin oli aika, jolloin ihmiset ovat palvelleet lihaa. Se alkaa Aatamista ja päättyy Kristukseen. Sitten tuli aika, jolloin he ovat palvelleet sekä lihaa että henkeä. Sitä kestää vieläkin. Mutta toinen ajanjakso tulee, jolloin eletään vain henkeä varten. Se sai alkunsa pyhän Benediktuksen päivinä." Tämä kolmas yhteiskuntatila on status monachorum, munkkilaisuuden aika. Luostarilaitos on käsittävä koko ihmiskunnan. "On välttämätöntä, että rupeamme todella elämään apostolien esimerkin mukaisesti, siinä suhteessa että ei pyritä maallisten tavarain omistamiseen, vaan pikemmin niistä luovutaan" j.n.e. Tämä yhteiskuntatila tulisi täydellisesti käytäntöön 22:nnessa miespolvessa pyhästä Benediktuksesta lukien, s.o. läheisimmässä tulevaisuudessa. Roomalainen kirkko sortuu kovien rangaistustuomioiden kautta, ja sen tähteistä syntyy uusi yhteiskunta, "vanhurskaitten veljeskunta", joka hylkää yksityisen omaisuuden. Siten alkaa täydellisen vapauden ja täydellisen tiedon aikakausi.
Joakimin opeilla oli suuri vaikutus. Erittäinkin fransiskanimunkkikunnan ankarampi suunta, fratisellit, piti itseään "vanhurskaitten veljeskuntana", jolla oli tehtävänä yhteiskunnan nuorentaminen. Heidän kauttaan levisi tämä oppi laajalti. Se vaikutti italialaiseen rahaseppään, Dolcinoon, eikä ollut tuntematon myöskään itse Münzerille.
Nämä Joakimin ennustukset kiinnittivät mieliä ei ainoastaan Italiassa, vaan vieläpä Saksassakin, ja ne vastasivat rahvaan kipeitä tarpeita siinä määrin, että kun tosiasiat osottivat ennustukset valeiksi, kansa mieluummin antoi niille toisen merkityksen, kuin kadotti uskonsa niihin. Joakim oli ennustanut, että yhteiskunnallinen mullistus tapahtuisi muka noin v. 1260. Juuri siihen aikaan raivosi kiivas riita paavin ja keisari Fredrik II:sen välillä. Joakimin kannattajat odottivat nyt varmoina, että keisarin onnistuisi voittaa paavi ja että hän sitte hänet kukistettuaan perustaisi uuden valtakunnan. Mutta kävikin kokonaan toisin.
Prutz kirjottaa: "Fredrikin kuolema, v. 1250, on ristiriidassa Joakim Fiorelaisen ennustuksien kanssa, sillä hänen mukaansa ei keisari menisi maailmasta suorittamatta loppuun työtään. Sentähden syntyi ensin näissä piireissä usko, ettei Fredrik II voisikaan olla kuollut, vaan piti itseään ainoastaan kätkössä palatakseen kerran takaisin ryhtyäkseen uudelleen keskeneräiseen työhönsä… Siten syntyi tuo omituinen kuvittelujen piiri, missä saksalainen keisaritaru liikkuu, jonka vasta myöhempien aikojen väärinkäsitys on tahtonut sovittaa keisari Fredrik I:seen Barbarossaan ja hänen odotettuun paluuseensa, jonka tarkotuksena oli valtakunnan kunnian uudistaminen."
Tällä "valtakunnan kunnialla" tarkotti kansa, kuten nähdään, kommunistista vallankumousta.
II LUKU.
Kerettiläiskommunismi. Sen yleinen luonne.
I. Paavinvalta kerettiläiskommunismin hyökkäysten keskipisteenä,
Fransiskaniveljeskunnan esimerkki näyttää meille, kuinka vähällä monet luostarikommunismin muodot olivat asettua vihamieliseen suhteeseen paaviuteen nähden. Itse asiassa merkitsee 11:nneltä vuosisadalta alkaen moni munkkilaitoksen piirissä tapahtunut parannuskoe ja uusien veljeskuntien perustaminen moitetta paavinvallalle, ja tämä moite pukeutui usein varsin tehokkaaseen asuun.