Oli melkein välttämätöntä, että ne, jotka harrastivat omaisuudettomien parasta, kääntyivät paavillista kirkkoa vastaan. Sillä tämä oli keskiajalla ensi rivissä varakkaitten luokkien joukossa, sillä oli suurimmat rikkaudet ja se hallitsi koko yhteiskunnallista elämää ei vain henkisesti, vaan myöskin taloudellisesti.
Kenties voisi verrata sen herruutta siihen, joka meidän vuosisadallamme on korkeamman rahamaailman, pörssin, tai jos hetkeksi tahtoo omaksua antisemitien ajatus- ja lausetavan, juutalaisten hallussa. Samoin kuin antisemitit meidän päivinämme väittävät, että yhteiskunta on juutalaisten vallassa, oli se keski-ajalla paavin hallussa. Paavi hallitsi henkistä elämää, melkein samoin kuin pörssi meidän päivinämme hallitsee sanomalehdistöä. Ja niinkuin pörssi määrää ministerien, jopa kuninkaidenkin kohtalon, samoin kuin se on perustanut ja hävittänyt valtakuntia, niin paaviuskin.
Mutta paavin herruus oli yhtä vähän kiistämätön kuin suurten raharuhtinoiden nykyjään. Näillä molemmilla on pikemmin myöskin se yhteistä, että ne tekevät kaikki muut yhteiskuntaluokat vihollisiksensa, ei ainoastaan riistettyjä, vaan myöskin riistäjät, sillä nämä saavat antaa niin suuren osan ryöstämästään kaikkien riistäjien ylimmille ja katsella kateina heidän rikkauksiaan. Ei mikään erehdys saata olla suurempi, kuin se usko, että keskiajan jälkimäisellä puoliskolla toteltiin paavia ilolla ja nöyrästi alistuen. Se oli enimmäkseen sellaista kuuliaisuutta, jolloin toteltiin hampaita purren, ja kaikkialla noustiin vastarintaan, missä vain voitiin. Suurempi osa keskiaikaa on täynnä lakkaamattomia taisteluja paavinvaltaa vastaan, joita panivat toimeen kaikki mahdolliset luokat ja kaikissa maissa. Mutta niin kauan kun ei ollut olemassa perustuksia uudelle yhteiskunta- ja valtiomuodolle, voitiin paaviutta voittaa yhtä vähän kuin me nykyaikana olemme kyenneet voittamaan raharuhtinaita. Ja jokaisella sellaisella taistelulla, vieläpä yleensä jokaisella yhteiskunnallisesti ratkaisevalla tapauksella, jokaisella sodalla, jokaisella rutolla, jokaisella nälänhädällä, jokaisella levottomuudella oli silloin samoin kuin nytkin ainoastaan se seurauksena, että riistäjäluokan riistäjien rikkaus ja valta kasvoi ja varmeni.
Tällainen asiain tila oli erittäin suotuisa kommunistisien aatteiden levenemiselle. Mutta toiselta puolen sitä epäsuotuisampi erikoisen omaisuudettomien luokkataistelun kehittymiselle.
Jatkaaksemme vertailua korkeampaan rahamaailmaan, sopinee sanoa, että keskiajalla olosuhteet olivat samallaisia kuin ne, mitkä Ranskassa vallitsivat "porvarikuninkaan" Ludvig Filipin aikana (1830-48). Rahallisen mahtinsa, kurjien äänioikeusolojen ja työväestön valtiollisen kysymättömyyden avulla hallitsi silloin rahamaailma parlamentin ja kuninkaan kautta melkeinpä itsevaltaisesti Ranskaa. Heitä vastustamaan rupesivat ei ainoastaan talonpojat ja palkkatyöläiset, vaan myöskin pikkuporvarit ja teollisuuden kapitalistit. Taistelu yhteistä vihollista vastaan yhdisti heidät toisiinsa ja hämmensi heidän välisensä luokkavastakkaisuudet melkoisessa määrässä. Seurauksena oli, että köyhälistö vaivoin tuli erikoisesti luokkatietoiseksi, sen suuri enemmistö alistui pikkuporvarien, vieläpä porvaristonkin valtiollisen johdon alle. Toiselta puolen oli taasen porvaristo taipuisa unohtamaan, että sen varallisuuden pohjana oli liittoveljien varattomuus. Surkuteltiin köyhiä ja sorrettuja, ja moni viekasteli vieläpä sosialismillakin. Sen ajan eninten luetut kaunokirjailijat Ranskassa olivat sosialisteja; muistelkaammepa vain Eugene Sue'ta ja George Sandia.
Silloin tuli vuoden 1848 vallankumous. Suurten rahamiesten kuninkuus sortui, heiltä riistettiin heidän valtiolliset etuoikeutensa. Valtiollinen valta siirtyi kansalle, s.o. teollisuutta harjottaville kapitalisteille, pikkuporvareille, talonpojille ja työmiehille. Tuskin oli yhteinen vihollinen kukistettu, kun erikoiset luokkaedut ja luokkavastakohdat esiintyivät enemmän tai vähemmän selvinä, joka tapauksessa tulivat tehoisasti tietoisuuteen. Mutta selvimmäksi ja jyrkimmäksi kehittyi porvariston ja köyhälistön välinen, vastakkaisuus. Vallankumous oli näyttänyt viimeksimainitun voiman ja samalla tehnyt selväksi, ettei sosialismi ole mikään haaveilevien kirjailijoiden unelma, että sillä oli juurensa vallankumouksellisessa luokassa, että se oli lakannut olemasta leikkikaluna ja uhkasi tulla kuolettavaksi aseeksi.
Tästä alkaen ryhtyi porvaristo koko voimallaan vastustamaan ei ainoastaan jokaista työväestön keskuudessa ilmestynyttä itsenäistä liikettä, vaan kaikkea, mikä sen herkässä mielikuvituksessa näytti sosialismilta. Sosialismi saatettiin huonoon huutoon porvariston piirissä. Sieltä lähteneitten sosialistein täytyi joko ainaiseksi luopua sosialismista tai tulla suletuiksi porvarillisesta yhteiskunnasta. Sen jälkeen oli sosialismi Ranskassa valtiollisesti ja kirjallisesti kuollut siksi, kunnes ylöspäin pyrkivä työväenluokka oli tullut kyllin vahvaksi omin voimin pakottaakseen porvarillisen yhteiskunnan kääntämään huomiota siihen ja itseensä.
Samallainen, mutta luonnollisesti paljon kauvemman aikaa kestävä, oli kehitys keskiajalla. Uskonpuhdistus näyttelee vuoden 1848 osaa. Voimme seurata tätä kehitystä Saksassa selvästi 15:nnellä vuosisadalla ja 16:nnen alussa.
Mikään varsinainen luokkatietoisuus ei tietysti voi tulla kysymykseen puhuttaessa työväestön liikkeistä keskiajan lopulla, siinäkään määrin kuin 19:nnen vuosisadan ensimäisellä puoliskolla. Toiselta puolen huomaamme yksinpä ryysyköyhälistönkin keskuudessa pyrkimyksen liittyä yhteen ammattikunnittain ja hankkia itselleen erikoisia etuoikeuksia, toiselta puolen tapaamme työväen luokasta lähteneillä kommunisteilla, erittäinkin kankureilla, kaikkien luokkarajojen unohtamista. He työskentelevät koko ihmiskunnan hyödyksi. Tyytymättömyyden ilmeneminen köyhälistössä, mikäli eivät ole kysymyksessä vain ammatilliset riitaisuudet, sopii vielä täydellisesti yhteen toisten sorrettujen luokkien, niinkuin talonpoikien ja pikkukäsityöläisten, vallankumouksellisiin liikkeisiin. Sitävastoin versoivat keskiajalla kommunistiset taipumukset helpommin kaikissa yhteiskunnan kerroksissa kuin 19:nnen vuosisadan ensimäisellä puoliskolla.
II. Rikkaan ja köyhän vastakkaisuus keskiajalla.