Tiedettä eivät voi muut edistää kuin ylöspyrkivät yhteiskuntaluokat ja yhteiskunnat. Sillä, jolle tulevaisuus todella kuuluu, on harrastusta tutkia todellisuutta ja poistaa kaikki sen suhteen vallitseva epäselvyys.
Kun antikinen yhteiskunta hävisi, kävi sen tieteenkin samalla tavalla. Ihmiset pakenivat yhä enempi todellisuuden maailmasta, jonka surkeus heitä painoi, epätodellisen, haaveellisen, salaperäisen aloille, joita he voivat vapaasti muovailla tarpeittensa mukaan. Missä he epäilivät itseään, siinä yliluonnollisten olentojen voima heitä kyllä auttaisi. Kiliasmi rehotti tässä maaperässä, ihmeusko ja mystiki.
Kun germanit saivat roomalaisen maailmanvallan perinnön, perivät he myöskin kristinuskon opit, jotka olivat kasvaneet tästä ilmapiiristä; mutta he antoivat niille toisen sisällyksen. Nuo reippaat ja elämänhaluiset barbarit eivät voineet ymmärtää tuota synkkää, alakuloista todellisuudesta irtaantumista, tuota tuskallista mietiskelemistä ja oman sisimpänsä tutkimista, joka on huomattavana alkukristillisyyden mystikkojen piirteenä. He eivät kyenneet tieteellisesti voittamaan kristinuskoa; mutta käsittivät sen niin luonnollisen aistillisesti, että mystisismi lakkasi olemasta elävä voima ja hädin tuskin pysyi pystyssä muutamissa luostareissa.
Sitten kehittyivät tavaratuotanto ja tavarakauppa kristityssä germanisessa maailmassa ja mullistivat sen olosuhteet kokonaan. Taasen alkoivat aluksi kaupungeissa, nousevan sivistyksen tyyssijoissa, salaperäiset apokalyptiset opit ja mystilliset aatteet voittaa alaa. Ne vastasivat samojen yhteiskuntakerrosten tarpeita, joita alkukristillinen kommunismi oli tyydyttänyt. Toisen mukana kehittyi toinenkin.
Tulevaisuus ei tähän aikaan ollut suinkaan köyhien ja sorrettujen, vaan rikkaiden ja mahtavien, ruhtinoiden ja kapitalistien. Näillä olikin kaikki syy edistää tiedettä, joka palveli vallassaolevien etuja sitä enempi, mitä selvemmin se selitti todellisuutta. Mutta sielläkin, missä se ei ollut heidän palvelustyttönään, edisti se ruhtinas- ja kapitalistivaltaa.
Mutta sorretuille kansankerroksille näyttäytyi todellisuus lohduttomalta. Ihme ainoastaan saattoi kukistaa "pedon", heidän sortajansa ja riistäjänsä, ja tuoda kärsiville joukoille hyvinvoinnin ja vapauden. Mutta sellaista he pyysivät sydämensä pohjasta, heidän täytyi siihen uskoa, etteivät olisi joutuneet epätoivoon.
Niinpä he alkoivat vihata vastasyntynyttä tiedettä, tätä heidän sortajiensa palvelijaa, melkein yhtä paljon kuin kirkon oppia. He alkoivat kääntyä pois lohduttomasta todellisuudesta ja vajota mietiskellen tutkimaan sisimpäänsä, saadakseen siitä lohdutusta ja luottamusta. He asettivat tiedettä ja tosioloja vastaan sisimmän mielialansa, "Jumalan äänen", "ilmestyksen" tai "sisäisen valon", mikä todellisuudessa oli samaa kuin oman kaipuunsa, omat tarpeensa. Sitä voimakkaammin kaikuivat nämä sisäiset äänet, mitä enempi mietiskelijä itse erkaantui yhteiskunnasta, karkotti kaiken häiritsevän luotaan ja kiihotti mielikuvitustaan hurmauksen eri keinoilla, erittäinkin nälällä ja rukouksilla. Niinpä rupesivat nämä haaveksijat uskomaan ihmeitä, mikä usko vihdoin muuttui heissä niin lujaksi, että he ilmottivat siitä toisillekin, jotka samoista syistä tunsivat samoja tarpeita ja haluja.
Tämän suunnan luoteenomaisia esimerkkiä tapaamme esim. Thomas Münzerin, tuon ruhtinoiden ja suurporvarien uskonpuhdistuksen vastustajan, suuren saksalaisen talonpoikaissodan merkkimiehen, kirjotuksissa.
Selittäessään Danielin kirjan 2:sta lukua kuningas Nebukadnezarin unesta — tuosta jättiläiskuvasta, jolla oli savesta tehdyt jalat ja jonka sitten kivi särki, mikä on vallankumouksellisille selityksille varsin kiitollinen uni — sanoo Münzer kirjanoppineiden väittävän, ettei Jumala enään ilmesty rakkaille ystävilleen näkyväisesti eikä suullisesti, mutta senvuoksi täytyy jokaisen pysyä kiinni kirjotuksissa. He pilkkaavat niiden varotuksia, jotka ovat tekemisissä jumalallisen ilmestyksen kanssa, kuten juutalaiset pilkkasivat Jeremiasta, joka ennusti Babylonian vankeutta. Sellaisia kirjanoppineita olivat myöskin Nebukadnezarin viisaat merkkienselittäjät, jotka eivät osanneet selittää unta. "He olivat jumalattomia teeskentelijöitä ja imartelijoita, jotka puhuivat sitä, mitä herrat halusta tahtoivat kuunnella, samoin kuin meidän päivinämme tekevät kirjanoppineet, jotka mielellään elää letustelevat hoveissa. He olivat tuon väärän uskon sokaisemia, etteivät muka ilman pyhän hengen apua voisi erottaa hyvää pahasta. Mutta sana tulee Jumalasta suoraan sydämeen. Ja se ihminen, joka ei ole tätä havainnut Jumalan elävän todistuksen kautta, ei tiedä sanoa mitään perusteellista Jumalasta, vaikkapa hän olisikin lukea ahminut satatuhatta raamattua."
"Jos nyt ihmisen pitäisi huomata sanaa ja olla herkkätuntoinen, täytyy jumalan ottaa hänestä lihallinen himo, ja kun jumalallinen liikutus tulee sieluun, tulee hänen kuolettaa kaikki lihan himot, että se pääsisi vaikuttamaan. Sillä eläimellinen ihminen ei tajua, mitä jumala sielussa puhuu" (1 Kor. 2)… Jumalan ilmestystäkin varten pitää ihmisen erota kaikesta maallisesta ja vakavasti ikävöidä totuutta, ja täytyy hänen sellaista totuutta harjottaen erottaa pettämättömät näyt vääristä.