Muutamassa toisessa kirjotuksessa hän kuvaa sitä räikeää vastakohtaa, mikä on totisen kristityn, joka epäilyksen, huolien ja vapistuksen alaisena odottaa ilmestyksiä, ja itseensä tyytyväisen kirjanoppineen välillä, joka saarnaa penseyttä ja nauraa sieluntaisteluille. "Voi, minua raukkaa", valittelee edellinen, "mihin on minun ryhtyminen? Jumala koettelee omaatuntoani epäuskolla ja epäilyksellä, ja ulkoapäin uhkaavat minua sairaus, köyhyys, valitus ja kaikellainen hätä pahojen ihmisten puolelta j.n.e.!"
Tässä hädässä kääntyy epäilijä kirjanoppineen puoleen kysymään neuvoa. "Silloin sanoo tämä, joka jo ennakolta tuntuu lopen happamalta, sillä sellaisten yksikin sana maksaa jo monta kirkasta lanttia: 'Niin, hyvä mies, jos et tahdo uskoa, niin mene helvettiin!' — 'Oi, kaikkein oppinein tohtori, minä tahtoisin niin mielelläni uskoa, mutta epäusko painaa mieltäni'. — Silloin oppinut sanoo: 'Niin, hyvä mies, älä huolehdi sellaisista korkeista asioista. Usko vain yksinkertaisesti ja karkota pois ajatukset. Se on pelkkää mielikuvitusta. Mene ystäviesi luo ja ole iloinen, niin unohdat huolesi.' Katso, sellaista lohdutusta eikä mitään muuta on tarjottu kirkoissa. Sellainen lohdutus on häväissyt kaiken kristillisen vakavuuden… Pyhä Pietari sanoo sinulle, kutka ovat syöttöporsaita: niitä ovat kaikki uskottomat, väärät oppineet, olkootpa sitten mitä lahkoa tahansa. He juovat ja mässäävät, heidän koko halunsa on hyvinvoinnissa, ja he näyttävät teräviä hampaitaan kuin koirat, jos vaan sanankin sanoo heitä vastaan."
Münzer halveksii samalla tavalla oppineita ja maallisia iloja.
Uuden tulevan yhteiskunnan kuvittelee Münzer kiliastisella tavalla mitä ylenpalttisemmin varustetuksi maan päällä olevaksi paratiisiksi. "Niin", huudahti hän, "me lihalliset, maalliset ihmiset muutumme jumaliksi, senvuoksi että Kristus tuli ihmiseksi, ja siis hänen kanssaan olemme Jumalan oppilaita ja hänen itsensä opettamina tulemme jumaliksi. Tai pikemmin kokonaan muutumme häneksi, niin että maallinen elämä muuttuu ikäänkuin taivaassa tapahtuvaksi".
Tämä olkoon pienenä näytteenä apokalyptisestä mystikistä. Mutta sen kanssa saattaa varsin hyvin viihtyä mitä karkein realismi. Ellei jumala täyttänyt Münzerin toiveita ilmestyksien suhteen, niin lausui tämä sangen ylenkatseellisesti, varsinkin jos saamme luottaa Melanktoniin, joka kauhistuen asiasta kertoo: "Hän sanoo julkisesti, niin että on kerrassaan kauheata kuullakin sitä, että hän tahtoo antaa palttua Jumalalle, ellei Jumala tahdo puhella hänen kanssaan kuten Abrahamin ja muiden patriarkkain kanssa."
Tämä mystisismi, joka käy käsi kädessä askesin, itsensäkidutuksen, kanssa, on uuden ajan köyhälistölle vieras. Meidän päivinämme näkee jokainen, joka ei ole sokea huomaamaan ajan merkkejä, että tulevaisuus on köyhälistön ja että muut luokat tähän verraten yhä enempi kadottavat yhteiskunnallisen merkityksensä ja samalla myöskin valtiollisen valtansa, älykkyytensä ja siveellisen voimansa. Nykyään juuri todellisuus lupaa köyhälistölle voiton ja lupaa sen sitä varmemmin kuta paremmin todellisuutta tulkitaan ja mitä selvemmin nykyisen yhteiskunnallisen kehityksen tarkotukset astuvat päivän valoon. Tiede, joka on ottanut tehtäväkseen puolueettomasti etsiä totuutta, on nyt yksinään köyhälistön edun mukainen. Ainoastaan köyhälistöllä on harrastusta totuuden tutkimiseen.
Totta kyllä kukoistaa mystisismi, ylimaailmallisten voimien ikävöiminen, taasen meidän päivinämme. Mutta se ei enään ilmene köyhälistössä, ei enään kommunisteissa — heistä on tullut todellisuusfilosofeja, materialisteja, — vaan hallitsevien luokkien piirissä, jotka tuntevat, että heidän hetkensä ovat pian luetut.
Mutta näiltä puuttuu kumminkin uskon tulta, niitä ei pidä pystyssä sellainen innostus, joka keski-ajan kommunistisille mystikoille antoi voimaa kestämään kovimpiakin vainoja, vieläpä astumaan ilolla kuolemaankin. Meidän aikamme porvarillinen mystisismi ja taikausko ei enään kykene luomaan sankareita tai marttyyreitä; puolueeton henki hallitsee sitä yhtä vähän kuin porvariston tiedettäkin. Se lainaa mielellään tältä kaapun voidakseen esiintyä salongeissa ja taipuu yleensä ylhäisien mielen mukaan.
V. Askesi.
Paitsi mystillistä piirrettä, joka erottaa keski-ajan loppupuolen ja uskonpuhdistuksen ajan kommunismin uudenaikaisesta, on vielä mainittava toinenkin ero, sen asketinen luonne.