Keskiajalla, samoin kuin kukistuvan Roomanvallan aikana, ei tuotanto vielä ollut niin kehittynyt, että se olisi kyennyt hankkimaan kaikille hienostuneen elämännautinnon. Sen, joka vaati kaikkien tasa-arvoisuutta, täytyi silloin nähdä paha ei ainoastaan ylellisyydessä, vaan myöskin taiteessa ja tieteessä, jotka itse asiassa useinkin esiintyivät vain ylellisyyden palvelijoina. Mutta kommunistit menivät yleensä vielä pitemmälle. Tavattomaan kurjuuteen nähden näytti heistä useinkin ei ainoastaan vallattomuus ja kevytmielisyys, vaan yleensä kaikellainen ilo, kaikki nautinto, viattominkin, synnilliseltä. Esimerkkejä sellaisesta on meillä jo yllämainituissa kohdissa Münzerin kirjotuksista. Niitä voisi helposti mainita useampiakin. Melankton kääntyykin närkästyneenä häntä vastaan: "Hän opettaa, että jokaisen täytyy kiusata ja kiduttaa ruumistaan paastoomalla ja pitämällä huonoja vaatteita, puhua vähän, olla katkeran näköinen eikä ajella partaansa. Sellaista lapsellista kuria hän kutsuu lihan kuolettamiseksi ja ristiinnaulitsemiseksi, josta evankeliumissa kirjotettu on." Tämä synkkä puritanisuus saattoi kommunistit ristiriitaan ei ainoastaan hallitsevien luokkien, vaan monesti myöskin aikansa työtätekevien luokkien kanssa, jotka vielä olivat täynnä alkuperäistä elämäniloa ja ilomielisyyttä. Talonpoikien ja käsityöläisten seassa vihattiin kommunisteja usein, väittäin heidän olevan tekopyhiä. Vasta myöhemmin alkoi puritaninen henki voittaa alaa talonpoikien ja pikkuporvarien keskuudessa. Se tapahtui silloin kun uskonpuhdistus kehittyessään painoi nämä luokat rajattoman ruhtinasvallan alle, ja ennen kaikkea silloin kun kapitalistinen tuotantotapa teki tuloaan ja teki "säästäväisyyden" pikku riistäjän paraimmaksi hyveeksi, koskapa se tie oli ainoa, joka antoi hänelle toivon voida kohota suurien riistäjien joukkoon.
Mutta sama kapitalistinen tuotantotapa, joka istutti puritanisuuden talonpoikiin ja pikkuporvareihin, karkottaa sen sijaan sen köyhälistöstä. Köyhälistöön kuuluvan on selvästi toivotonta koettaa yksilöllisen ponnistelemisen kautta hankkia itselleen parempaa asemaa. Yksityisen henkilön on mahdotonta saavuttaa valoisampaa tulevaisuutta, onpa mieletöntä uhrata nykyhetkeä tulevaisuuden vuoksi. Carpe diem — pidä vaari ajasta, älä laiminlyö mitään tilaisuutta nautintoon, joka tarjoutuu, se tulee köyhälistöläisen mielilauseeksi. Hänen asemansa tekee hänet huolettomaksi — mikä ei suinkaan ole samaa kuin huolista vapaaksi — ja kevytmieliseksi, molemmat suurimpia kuolemansyntiä, mitä puritaninen poroporvari saattaa ajatellakaan.
Mutta samalla synnyttää kapitalistinen tuotantotapa myöskin toivoisaa mieltä proletarissa, köyhälistöläisessä: joskin köyhälistöön kuuluvan yksilöllinen tulevaisuus on toivoton, niin näyttää se hänelle koko luokan tulevaisuuden sitä valoisampana. Päivä päivältä kasvaa köyhälistöläisessä toiverikas voitonvarmuus. Yhä lähempänä näkee hän sen päivän, jolloin hän tulee kaikkien niiden aarteiden herraksi, jotka hän on tuottanut. Ja minkälaisia ovat nuo aarteet!
Se ei ole niin paljon rikkaiden ylellisyys, joka herättää nykyajan työmiehissä suuttumusta. Heitä suututtaa se tosiasia, että heidän täytyy kärsiä puutetta kaikkien tavaroiden keskellä ja juuri niiden yltäkylläisyyden johdosta. He tietävät, että ne tavattomat tuotantovoimat, joita nyt käytämme, voisivat hyvin hankkia kaikille yltä kyllin, mitä tarvitaan.
Jos siis kapitalistinen tuotantotapa saa aikaan huolettomuutta ja kevytmielisyyttä siinä köyhälistöläisessä, jolla on ainoastaan oma yksilöllinen kohtalonsa silmämääränä, niin synnyttää se korkeampia elämänilon ja ilomielisyyden muotoja niissä, jotka ottavat osaa luokkansa taisteluun ja jotka tuntevat ja ajattelevat luokkansa mukaan ja sen paraan puolesta.
Keski-ajan köyhälistöön kuuluvien täytyi ajatella ja tuntea toisin — mikäli he yleensä johtuivat itsenäisesti ajattelemaan ja tuntemaan. Mutta niin kovin kuin heidän puritanisuudellansa olikin kosketuskohta kristinuskon, ja erittäinkin ensimäisten vuosisatojen kristinuskon asketismiin, niin erosi se kumminkin tästä oleellisissa kohdin.
Ensimäisten kristittyjen itsensäkiduttaminen sai luonteensa pääasiallisesti heidän keskuudessaan olevasta ryysyläisköyhälistöstä. Ne piirteet, jotka siinä ovat enin huomattavia, ovat laiskuus, likaisuus ja tylsämielisyys — se, joka tahtoo saarnata siveyttä, sanokoon niitä vioiksi. Kristillinen askesi ei ollut pohjaltaan mitään muuta kuin keinokas menettelytapajärjestelmä, jonka avulla tahdottiin kehittää näitä ryysyläisköyhälistön ominaisuuksia täydellisyyden huippuun. Tässä on se indialaisen (sekä brahmalaisen että buddhalaisen) askesin kaltaista, joka on kehittynyt samallaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa.
Vuosikausia, jopa vuosikymmeniäkin nuo hurskaat miehet ja naiset elää nutustivat samalla paikalla, liikkumatta, välittämättä mistään ulkonaisesta vaikutuksesta, ei kuumuudesta eikä pakkasesta, ei sateesta eikä kuivuudesta, milloinkaan peseytymättä, leikkaamatta hiuksiaan ja kynsiään, huolimatta syöpäläisistä, jotka elivät heidän ruumiissaan. Monet näistä pyhistä katumuksentekijöistä — pyhiähän he kaikki olivat suuremmassa tai vähemmässä määrässä — olivat vieläpä liian laiskoja syömäänkin ja hurskaiden ihailijoiden täytyi heitä syötellä.
Keskiajan köyhälistö oli jo suureksi osaksi työtätekevää. He eivät eläneet toisten armahtavaisuudesta, s.o. toisten riistämisestä, vaan omalla työllään. Heidän täytyi liikkua ja huolia maailmasta, elleivät tahtoneet nääntyä nälkään. Ei tylsämielisyys eikä laiskuus saanut vallata heitä, jos tahtoivat pysyä hengissä, ja he olivat vielä siksi vähän sorretussa asemassa, olivat vielä liian lähellä hyvinvoipaa talonpoikais- ja käsityöläissäätyä, että olisivat voineet löytää erityistä tyydytystä likaisuudesta. Kaikkein vähimmin tuli tämä kysymykseen niiden suhteen, jotka olivat siksi korkealla kannalla, että kykenivät ottamaan vastaan kommunistisia aatteita. Kaikki kertojat ovat yksimielisiä siitä, että juuri tämän ajan kommunististen lahkojen jäsenet olivat ahkeruutensa, siisteytensä ja kunnollisuutensa puolesta ympäristönsä edellä. Tämän vuoksi heitä paikottain kerettiläisyydestään huolimatta mielelläänkin otettiin työhön.
Huvittavan esimerkin antavat tästä Mährin uudestikastajat. Keisari Maksimilian ehdotti v. 1567 valtiopäivillä, että, niinkuin oli ennenkin menetelty kerettiläisten suhteen, nämä uudestikastajat nyt jonkun määrätyn ajan kuluessa karkotettaisi maasta pois. Mutta silloin tapahtui jotakin aivan odottamatonta. Aatelisto vastusti — saamatta pappien säädyn ja kaupunkien kannatusta — tätä esitystä sillä perustuksella että "uudestikastajat ovat sangen hyödyllisiä alamaisia, joita vielä vähemmän kuin juutalaisia saattoi karkottaa aikaansaamatta maalle suurta aineellista vahinkoa". He olivat todellakin, lisää asiasta kertoessaan Gindely, jolla ei ole minkäänlaista hengenheimolaisuutta heidän kanssaan, erinomaisen ahkeria, säästäväisiä ja kohtuullisia ja muuten taitavimpia työmiehiä koko Mährissä.