Mitään samallaista ei kukaan voine sanoa kristinuskon alkuajan apokalyptisistä haaveilijoista ja askesin harjottajista.
VI. Kansainvälisyys ja vallankumouksellinen henki.
Yhdessä oleellisessa kohdassa ovat ne kolme eri kommunismilajia, joita olemme tässä tarkastaneet, alkukristillinen, keskiajan ja uudenaikainen, kaikki samankaltaisia, ne ovat kansainvälisiä, kun taasen platonilainen on paikallinen, vain yksityistä kaupunkia ja sen ympäristöä tarkottava. Aina kristinuskon alusta alkaen vaikuttaa jokainen kommunisti koko ihmisyyden tai ainakin koko kansainvälisen sivistyspiirinsä hyväksi, missä hän itse elää. Platonilaisen kommunismin paikallinen rajottuvaisuus vastaa talonpoikais- ja käsityötuotannon erikoisuuksia, koska tämä tuotantotapakin on pääasiassa paikallista laatua. Vasta kapitalistit ja köyhälistöläiset voittavat tämän paikallisen rajottuvaisuuden. Kauppias ei elä vain paikallisen ostajapiirinsä nojalla, vaan etupäässä liikkeestä kotiseudun ja vieraiden seutujen kanssa. Kuta vilkkaampi ja helpompi tämä liike, sitä paremmin menestyy hän. Sen vuoksi on kauppias kansainvälisyyden, tai paremmin sanoen paikkainvälisyyden harrastaja. Missä hän voi voittaa, siellä hän on kotonaan.
Muista perusteista johtuu köyhälistön paikkainvälinen mieli. Se ei omista mitään, mikä sen kiinnittäisi paikalleen; sen kotiseutu ei tarjoa sille mitään, mitä hän ei muualtakin löytäisi, riistämistä ja sortoa. Pieninkin toive saada muualla paremman kohtalon riittää saattamaan hänet muuttamaan.
Mutta näissä kummassakin tapauksessa on kysymyksessä aivan erilainen paikkainvälisyys. Kauppiaan koko asema maan ulkopuolisiin markkinoihin riippuu oleellisesti sen kansan voimasta, johonka hän kuuluu. Hän tarvitsee voimakkaan valtion, jolla on vahva sotavoima. Hän onkin senvuoksi aina isänmaallinen, asukoonpa hän sitten kotona tai ulkomailla — jälkimäisessä tapauksessa usein vielä enempi kuin muuten. Aina keskiajasta alkaen huomaammekin kauppiaiden senvuoksi asettuvan hallitsijavallan ja kansalliskiihkon puolelle.
Köyhälistöön kuuluvan taasen täytyy katsella valtiovaltaa kokonaan toisilla silmillä. Tämähän on kaikkien niiden paras suojelija, jotka riistävät ja sortavat häntä. Aina Rooman tasavallan häviöstä 19:nteen vuosisataan saakka ei köyhälistöllä ollut mitään toiveita voida vallata valtiota haltuunsa. Valtio oli köyhälistön suurin vihollinen. Ei ihme, että tämä helposti johtui vetämään johtopäätökset tästä seikasta. Ei ainoastaan välinpitämättömyys, vaan suorastaan vastenmielisyys valtiota, politiikkaan tai maanpuolustukseen osanottoa vastaan on ollut ominaisena piirteenä kaikille kommunistisille lahkoille aina alkukristillisyyden ajoilta asti. Anarkismi on meidän päivinämme vielä tämän virtauksen jälkikaikua. Ainoastaan ajottain voitettiin tämä taipumus, vallankumouksellisina aikoina, kun näytti siltä, että vanha valtiovalta sortuisi, ja että proletariati kykenisi valtaamaan sen. Mutta sitä ratkaisevammin jätettiin kaikki politiikka sitten taasen taantumuksen aikoina. Niin kävi Böhmin veljien Taborin häviön jälkeen, niin oli laita uudestikastajien talonpoikaissodan perästä ja mennonitien Münsterin hävittämisen jälkeen, kuten edempänä tulemme näkemään.
Mutta aina ja kaikissa olosuhteissa kommunistit ovat alkukristillisyyden ajoilta asti terottaneet kansainvälisen tai paikkainvälisen yhteenkuuluvaisuuden velvollisuuksia.
Kauppias esiintyy ulkomailla kilpailijana kotimaisten vastustajana. Hän ei luota heidän hyväntahtoisuuteensa, vaan voimaansa tai valtionsa voimaan, joka häntä suojelee.
Köyhälistöön kuuluvalla on taasen ulkona taisteltava samallaista nylkemistä ja sortoa vastaan kuin kotimaassakin. Eikä hän siinä voi luottaa oman valtionsa apuun, vaan vain sen seudun köyhälistöön, jonne hän on muuttanut, joiden kanssa hän taistelee samallaista taistelua.
Mutta jos köyhälistöläinen esiintyy enempi työvoimansa myyjänä kuin taistelijana, niin voi kyllä sattua että hän vieraissa tovereissaan näkee enempi kilpailijoita kuin taistelutovereita ja silloin katsoo helposti kansainvälisen yhteenkuuluvaisuuden tunne.