II. Valdolaiset.
Syvemmät juuret sai kerettiläisyys Pohjois-Italian ja erittäinkin Etelä-Ranskan kaupungeissa. Jollemme ota huomioon Etelä-Italiaa, se kun keskiajalla itse asiassa oli lähempänä Itämaita kuin Länsi-Europaa ja sen sivistys oli pikemmin bysantilainen ja sarasenilainen kuin kristillisgermaninen, niin alkoivat Pohjois-Italiassa ja Etelä-Ranskassa kauppa ja kaupunkilaisteollisuus länsimaissa ensiksi kukoistaa, syntyi porvaristo, ensimäiset joukkoteollisuuden ja vientiteollisuuden alut näyttäytyivät ja niiden ohessa ensimäiset syyt kapitalistisesti riistetyn köyhälistön muodostumiseen.
Näiden kaupunkien rikkaus kiihotti aikaisin paavien ahneutta. Mutta juuri tämä rikkaus antoi niille myöskin pian kylliksi voimaa pyrkimään itsenäisyyteen, useinpa sen hankkimaankin ja heittämään paavilaisuuden ikeen hartioiltaan.
Kuitenkin vaikuttivat Pohjois-Italian kaupungeissa monet seikat siihen suuntaan, että ne asettuivat suosiollisiksi paaviutta kohtaan. Eivät ainoastaan paavit tahtoneet saada Italian kaupunkien rikkauksia omikseen, vaan myöskin näiden kilpailijat Italian nylkemisessä, Saksan keisarit. Kuta vähemmän nämä voivat saada taloudellisesti jälkeenjääneestä Saksasta, sitä enempi koettivat he hyötyä Italian rikkaista kaupungeista. Ja miten voimattomia he lievät Saksassa olleetkin, voivat he, kun oli kysymys ryöstöretkistä Italiaan — näistä "Rooman matkoista", joita saksalainen kansallinen historiankirjotus on kertoellut mitä kauneimmassa ihanteellisessa valossa — aina luottaa saavansa lukuisasti seuralaisia.
Pohjois-Italian kaupungit olivat, heikkoja kun olivat, siis tavallisesti siinä asemassa, että niiden tarvitsi tehdä liitto toisen sortajan kanssa kyetäkseen karkottamaan toisen kimpustaan. Kysymys oli vain siitä, kumpiko oli vaarallisempi, paaviko, jolla oli mitätön asevoima, mutta joka oli lähellä ja jolla aina kaupunkien papistossa oli vahva tuki, vai keisariko, jolla saattoi olla suuri sotavoima, mutta tavallisesti oli kaukana. Aina asianhaarain mukaan ratkaistiin tämä pulma, ja sama kaupunki liittoutui milloin keisariin, milloin paaviin, seuraavana päivänä hyökätäkseen hänen tai hänen ystäviensä kimppuun ja päinvastoin. Mutta joka kaupungissa oli myöskin keisarillinen, 1200-luvulta alkaen n.k. ghibelliläinen, puolue ja paavillinen n.k. guelfiläinen puolue. Luokka- ja puoluevastakkaisuudet Pohjois-Italian kaupungeissa supistuivat näennäisesti kaikki vastakohdaksi keisarillisten ja paavillisten välillä; ja jos toinen luokka tai puolue sai suojaa keisarilta, tai tämä sen voitti, voi olla varma siitä, että sille vihollinen puolue taipui paavilaisuuteen.
Ymmärtää helposti, että paavius tällaisissa oloissa saavutti myötätuntoisuutta Pohjois-Italian kaupungeissa, aika ajoin olikin sellaista olemassa aimo tavalla eikä se koskaan kokonaan kuollut. Lisäksi tuli se seikka, että pyhiinvaellustie Roomaan ja osaksi Jerusalemiinkin kulki Pohjois-Italian kautta, mikä suuresti edisti siellä olevien kaupunkien taloudellista kehitystä. Mutta molemmat riippuivat siitä, että paavilaisuus piti ylivaltansa kristikunnassa.
Mutta toisellakin tavalla kietoontuivat Pohjois-Italian kaupungit harrastamaan sitä, että paavilaisuus yhä edelleen sai nylkeä Europaa. Näissä kaupungeissa kehittyi alku pankki- ja vekseliliikkeeseen. Niiden kauppiaat tulivat paavien ensimäisiksi pankkiireiksi. Heille virtasivat kaikki ne summat, joita paavit kiskoivat, he hoitivat niitä paavin laskuun ja — omaksi edukseen. Heidän käsissään tulivat paavien aarteet koronkiskonta- ja kauppapääomaksi; niitä lainattiin ruhtinaille ja kaupungeille, herroille ja luostareille. Niin tuli paavin riistämisjärjestelmä yhdeksi Pohjois-Italian taloudellisen kukoistuksen perustaksi.
Samoin kuin Roomassa harrastettiin siis Pohjois-Italian kaupungeissakin sitä, että paavin ylivalta kristikunnassa pysyi voimassa. Samoin kuin roomalaiset, kapinoivat Pohjois-Italian kaupungitkin usein paavilaisuutta vastaan, koska he pitivät parempana saada nylkeä sitä, kuin itse olla sen nylettävinä, mutta, samoin kuin roomalaiset, varoivat hekin johtamasta kapinallisia pyrkimyksiään niin pitkälle, että itse paavillinen nylkemiskoneisto olisi saattanut joutua vaaralle alttiiksi. Me tapaammekin Pohjois-Italiassa, samoin kuin Roomassakin aikaisin kerettiläisliikkeitä, mutta ei suinkaan mitään perinpohjaista uskonpuhdistusta. Päästiin kyllä pian hengellisesti riippumattomiksi katolisen kirkon opeista, kauan ennen saksalaista uskonpuhdistusta, mutta taloudellisia edellytyksiä puuttui irrottautumiselle paavinvallasta.
Ensimäistä vakavampaa kapinaa ei ainoastaan yksityisiä sortotoimenpiteitä, vaan koko paavin ylivaltaa vastaan emme siis tapaa Pohjois-Italiassa, vaan Etelä-Ranskassa, joka taloudesti oli yhtä korkealle kehittynyt, mutta jolla ei ollut mitään etuja paaviuden mahti-asemasta.
"Tuossa kauniissa maassa Alppien ja Pyrenneitten välillä", kirjottaa Schlosser tunnetussa maailmanhistoriassaan, "oli säilynyt monia jätteitä roomalaisesta ja varsinkin kreikkalaisesta sivistyksestä, joka aina Marseillen perustamisesta asti oli kukoistanut siellä läpi koko Vanhan-ajan. Siellä kehittyivät ensiksi keski-ajalla tieteet, kauniit ja hyödylliset taiteet samoin kuin porvarillisen elämän laitokset ominaisella tavallaan. Siellä tuli roomalainen, latinalainen ja espanjalainen runous arabialaisen pariin, josta syntyi omituinen sekotus. Tunnettua on, että n.s. iloinen taide ja naisten tuomioistuimet rakkauden, laulun, jalomielisyyden ja kohteliaisuuden asioissa olivat oikeastaan tuosta maasta kotoisin. Runous oli, samoin kuin Kreikassa Homeron aikana, juhlien ja pitojen kanssa erottamattomassa yhteydessä. Urhouden ja rakkauden laulajia syntyi siellä, ja he etsivät aiheensa sieltä; Dante ja Petrarca joivat näistä lähteistä, ennenkuin he kohosivat kansansa keskitason yläpuolelle. Tieteistä kukoisti Etelä-Ranskassa, ja, jos ei ota lukuun Salernoa, vain siellä, varsinkin lääketiede. Sitä paitsi olivat juutalaiset perustaneet sinne useita oppineita laitoksia… Etelä-Ranskan kaupungit olivat jo aikaisin, iloinneet vapaudesta ja itsenäisyydestä, jommoista ei vielä tunnettu muissa Europan maissa. Vieläpä Toulousessa, mahtavan kreivin asuinpaikassa, johtivat hallintoa itsenäinen maistraatti ja vapaa porvarivaliokunta, ja Moissakissa ruhtinaan täytyi juhlallisesti valallaan vahvistaa kaupungin oikeudet, ennenkuin hän saattoi ajatellakaan uskollisuudenlupauksen ottamista. Näin ollen ei voi ihmetellä, että Etelä-Ranskassa ensin pääsi valtaan yleinen vastenmielisyys kristinuskon huonontumisen johdosta, että siellä jumalanpalveluksen uudistus, samoin kuin evankeliumin kääntäminen maan kielelle tulivat välttämättömän tarpeelliseksi sekä että tästä syttyi kirkon kanssa hirvittävä sota, joka vihdoin ei ainoastaan hävittänyt vapautta näistä seuduista, muuttanut Europan kukoistavinta maata erämaaksi pitkiksi ajoiksi ja levittänyt Ranskan kuninkaiden valtaa aina Välimereen asti, vaan sai vielä aikaan inkvisitsionin käytäntöön ottamisen länsimaissa".