Pari pakeni Lombardiaan, missä Dolcino Segarellin kuoltua tuli liikkeen johtajaksi. Mutta vaino kävi pian niin ankaraksi, etteivät he voineet jäädä Italiaan. Ahdistettuna kaupungista kaupunkiin, hän vihdoin sai joksikin aikaa turvapaikan Dalmatiassa. Täältä hän lähetti useita kirjeitä Italiassa oleville uskonveljilleen, jotka niitä levittivät lentokirjasina.
Paitsi Segarellin opetuksia vaikuttivat Dolcinoon erikoisesti myöskin apotti Joakim Fiorelaisen opit, joista jo ennen olemme puhuneet. Mutta kun tämä kolmesta yhteiskuntatilastansa asetti yleisen munkkiuden tilan korkeimmaksi, meni Dolcino askeleen kauemmaksi. Hänen aikanaan oli jo kerjäläismunkkikunnista kylliksi kokemusta osottamaan, ettei tämä ollut oikea keino omaisuuden yhteyden toteuttamiseksi. Fransiskaneihin ja dominikaneihin oli jo tarttunut kirkon yleinen turmelus. Jos siis tätä tahtoi puhdistaa, niin täytyi poistaa koko munkkilaitos ja palata yleisesti ensimäisten apostolisien seurakuntien järjestykseen.
Mutta kuinka tämä tapahtuisi? Eihän siihen kommunistien omat voimat voineet riittää. Samoinkuin Joakimin oppilaat, toivoi Dolcinokin alussa jonkin kuninkaallissyntyisen Messiaksen ilmestymistä. Hän pani toivonsa Aragonian Fredrikiin ja ennusti, että tämä vielä valtaisi paavinistuimen, tappaisi paavin ja hänen kardinalinsa, pappinsa, munkkinsa ja nunnansa. Ainoastaan niitä säästettäisi, jotka liittyisivät apostolisten veljien seurakuntaan ja vain he pääsisivät tulevien ihanuuksien osallisuuteen.
Dolcino vetosi ennustuksissaan Vanhan Testamentin profeettoihin ja Apokalypsiin, mutta hän ei ollut suinkaan mikään järjetön hurmahenki, vaan teki tarkkoja havainnolta siitä, mitä näki ympärillään. Aragonia, joka oli Etelä-Ranskan rajalla, oli samoista syistä tullut paavinvallalle vihamieliseksi, rupesi julkisesti albigenssisodissa kerettiläisten puolelle ja jatkoi sitten taistelua paavia ja sittemmin paavia ja Ranskaa vastaan. Ranskalaiset ajettiin pois Etelä-Italiasta n.k. sisilialaisen iltamessun kautta, ja Sisilia alistui aragonialaisten ruhtinaitten hallittavaksi. Vuonna 1294 astui Fredrik II siellä valtaistuimelle. Mutta samaan aikaan pääsi paaviksi Bonifasius VIII, joka oli ilkeimpiä ja ahnaimpia, mutta myöskin tarmokkaampia paavia mitä milloinkaan on ollut. Näiden molempien kesken syttyi hurja taistelu, joka kesti lähes vuosikymmenen.
Dolcinon toiveet Fredrikin suhteen eivät siis suinkaan olleet haaveilevaa unelmaa. Hänen erehdyksensä oli vain siinä, että uskoi niihin suuriin sanoihin, joita molemminpuolin tässä taistelussa käytettiin, ja piti taistelua hetkellisten etujen puolesta periaatteellisena, taistelua ryöstösaaliin puolesta taisteluna riistämistä vastaan. Sama harhaluulo on ollut vielä Dolcinonkin jälkeen monella, hyvinkin valistuneella ajattelijalla.
Ensimäisessä kirjeessään, joka on vuodelta 1300, ennustaa Dolcino, että Fredrik v. 1303 voittaisi Bonifasiuksen. Tämäpä todella kuolikin sinä vuonna, mutta ei suinkaan Fredrikin toimesta, vaan mielipahasta, kun hänet otettiin vangiksi riitansa johdosta mahtavan roomalaisen aatelisperheen Colonnan ja Ranskan kuninkaan Filip IV:nnen kanssa, joka oli hänen kilpailijansa saaliinhimossa, häijyydessä ja pontevuudessa. Mutta seurauksena ei ollut paavikunnan kukistaminen, vaan se, että valittiin sovinnollinen paavi, joka teki rauhan Filipin kanssa.
Kun odotettu käänne jäi tapahtumatta, tekasi Dolcino joulukuussa 1303 pari uutta kirjettä, joissa hän huomautti, kuinka hänen ennustuksensa mukaan "tuho oli kohdannut päivän kuningasta", Bonifasiusta, ja ennusti, että uutena vuotena uusi paavi ja hänen kardinalinsa sortuisivat Fredrikin toimesta, ja v. 1305 tulisi alemman papiston vuoro. Tämä ennustus kävi toteen vielä vähemmän kuin edellinen. Päinvastoin paavi teki v. 1304, sovittuaan Ranskan kanssa, rauhan myöskin Sisilian kuninkaan kanssa, jolta Dolcino ei siis enää saattanut toivoa mitään.
Pian senjälkeen tapaamme hänet uudelleen Italiassa. Hän oli jättänyt varman piilopaikkansa ja samonnut aseellisen joukon johtajana Piemontiin alkaakseen julkitaistelun kirkkoa, valtiota ja yhteiskuntaa vastaan — ensimäinen koe länsimaissa aseelliseen kommunistiseen kapinaan.
Avun odottaminen Fredrikiltä osottautui turhaksi. Mutta kommunistiset haaveksijat saivat apua talonpojilta, joiden voimalla onkin aivan toinen vallankumouksellinen arvo kuin ruhtinaalla, joka riitelee paavin kanssa. Talonpoikien avun ansio onkin se, että kapina kesti aina vuoteen 1307. Yrityksestä uudistaa yhteiskunta alkukristillisyyden hengessä sukeusi talonpoikaissota.
IV. Talonpoikaissotien taloudelliset juuret.