Emme tiedä, oliko Dolcinolla ja hänen puoluelaisillaan aluksi aikomusta turvautua talonpoikiin vai pakottivatko olosuhteet ilman määrättyä tarkotusta heidät siten tekemään, niin pian kun he kerran olivat päättäneet luopua munkkimaisesta oppinsa levittämisestä ja ryhtyä aseelliseen toimintaan. Yksistään kommunistisiin intoilijoihin ei voitu turvautua valtavampaa vallankumousta yritettäessä, ja näiden rinnalla olivat juuri talonpojat väestön tyytymättömin ja kapinallisin osa.
Mutta apostoliset veljet kadottivat kokonaan varman pohjansa, niin pian kun he turvautuivat talonpoikiin. Heidän kohtalonsa on todellakin surullinen. Ajan olosuhteet, tuo kohtalo, johtivat heidät tielle, joka, ollen heille ainoana voitontakeena, kumminkin tuomitsi jo ennakolta hedelmättömiksi kaikki heidän menestyksensä ja teki heidän lopullisen perikatonsa välttämättömäksi.
Tämä saattaa aluksi näyttää salaperäiseltä, mutta muutama sana riittää selittämään asian.
Apostoliset veljet olivat kommunisteja ja tahtoivat vaikuttaa laajemmalta kuin muutamassa seurakunnassa. He uneksivat vallottavansa Rooman ja muodostavansa koko yhteiskunnan omien ihanteittensa mukaan. Talonpojat eivät olleet mitään kommunisteja, eivätkä varsinkaan apostolisten veljien hengenheimolaisia. He harrastivat kyllä niittyjen ja metsien yhteistä omistamista, mutta eivät suinkaan tahtoneet olla kommunisteja nautinnonvälikappaleisiin nähden eivätkä antaa kaikkea, mitä omasivat, yhteiskunnalle. Ja kun kommunistit eivät tahtoneet pysähtyä, ennenkuin olisivat kukistaneet koko yhteiskunnan, olivat talonpojat taasen valmiit rauhaan, kun vain saivat hoviherroilta muutamia pieniäkin myönnytyksiä — jonkun raskaan veron hartioiltaan tai omistusoikeutensa riidanalaiseen maapalstaan tunnustetuksi.
Ja vielä ratkaisevampaa oli se, että talonpoikien katsantokanta oli aina rajotettu mitä ahtaimpien paikallisetujen piiriin. Tämä on ilmennyt kaikissa senaikuisissa talonpoikaiskapinoissa, ellei kommunistien paikkainvälinen yhteys ollut tarpeeksi voimakas, voittaakseen tällaista nurkkapolitikaa, ja on ollut syynä moneen heidän tappioonsa. Kukin seutu teki kapinan ja taasen rauhan, kysymättä lainkaan toisten mieltä, ja luonnollisesti yksinään helposti sortui vastustajainsa keskittyneen voiman alle.
Dolcino näyttäytyi ensin Piemontin alppiseudussa. Sieltä hän tunkeutui tasangolle ja valtasi Gattinaran linnotuksen lähellä Bercelleä. Paitsi hänen omia uskonveljiään sekä seikkailijoita ja entisiä palkkasotureita virtasi varsinkin talonpoikia joukottain hänen joukkoonsa. Pian oli hänellä ympärillään 5,000 sotamiestä, siihen aikaan jo jotenkin mahtava armeija. Ei tullut ainoastaan miehiä, vaan tuli myöskin naisia, ja nämä taistelivat kuin leijonat Margeritan johdon alaisina.
Seudun sortajat unohtivat keskinäiset riitansa. Vercellin ja Novaran piispat sekä seudun kaupungit ja aatelisto varustivat sotajoukon kapinallisia vastaan. Mutta sortajat lyötiin perinpohjin, eivätkä he tunteneet itseänsä täysin turvatuiksi enään tuskin kaupunkien muurienkaan suojassa.
Nyt kasvoi Dolcinon voima vielä enemmän — mutta tämä tarmokas sotapäällikkö ei käytä hetkeä hyväkseen kapinan levittämiseksi, vaan pysähtyy Sesia-laaksoon, jossa kapina on alkanut ja tyytyy ryöstämään ja hävittämään vain muutamia luostareita, herraskartanoita ja pikkukaupunkeja.
Tämä ilmiö ei siihen aikaan ollut mitään tavatonta, se uudistuu kaikissa talonpoikaissodissa. Valsesian talonpojat eivät tahtoneet levittää kapinaa ja olisivat luultavasti suostuneet rauhaan muutamilla pienillä myönnytyksillä. Se lienee tapahtunutkin, sortajat olivat perinpohjin säikähdyksissään, mikä selviää siitä, että he kokivat houkutella Dolcinoa rauhaan lupaamalla yleisen anteeksi-annon ja hänelle itselleen Vercellin kondottierin viran (palkkajoukkojen päällikön toimen), jonka tarjouksen Dolcino kuitenkin ylenkatsoen hylkäsi.
Talonpojat lienevät sen jälkeen saaneet ne myönnytykset, joita he kapinallaan olivat pyrkineet saavuttamaan. Se ei ole todistettua, mutta siten olisi selitettävissä, miksi Dolcino jäi toimettomaksi ja talonpojat alkoivat luopua hänestä, samalla kun viholliset kokosivat joukkojaan.