Heidät tuomittiin kerettiläisten tavalliseen rangaistuksen, roviolla poltettaviksi. Dolcino kärsi kuolemanrangastuksensa 2 p:nä kesäkuuta 1307 Vercellissä. Margerita oli tuomittu katselemaan tuomion toimeenpanemista. Myöskin tänä kauheana hetkenä pysyi tuo urhea nainen lujana. Vielä kerran kehotettiin molempia, mutta yhtä turhaan kuin ennenkin, peruuttamaan harha-oppinsa, jonka jälkeen pyövelit, lisätäkseen onnettoman miehen sieluntuskia, tarttuivat kiinni Margeritaan, kiduttivat ja häväisivät häntä kaikilla mahdollisilla keinoilla vastapäätä Dolcinon roihuavaa roviota.
Margerita poltettiin kohta senjälkeen Biellassa. Niin innokas kuin alempi kansa olikin patarenien veriseen kukistamiseen, herätti kuitenkin tämän sen rohkean ja omaa parastaan katsomattoman esitaistelijain kauhea mestaaminen vakavaa paheksumista. Syntyi meteli, joka vasta asevoimin saatiin asetetuksi, ja muuan aatelisnuorukainen, joka uskalsi pilkata tuota onnetonta ja lyödä häntä vasten kasvoja matkalla roviolle, pääsi hädin tuskin pakoon vihamielisen joukon käsistä.
Niin loppui ensimäinen kommunistinen kapina keskiajan yhteiskunnassa. Se olikin jo ennakolta tuomittu perikatoon, sillä yhteiskunnallisen kehityksen virta kulki silloin aivan toiseen suuntaan. Mutta se kukistui kunnialla. Niin paljon kuin voittajat — joiden tiedonannot ovat ainoat, jotka meillä on jälellä tästä liikkeestä — ovatkin koettaneet väärennyksillä ja valeilla polkea voitettuja lokaan, on heille ollut mahdotonta täydellisesti hävittää heidän uhrautuvaisen sankariutensa muistoa. Se välkkyy sameimmastakin esityksestä ja pakotti liikkeen myöhempiä tutkijoita antamaan tunnustuksensa, vieläpä ihailunsakin, vaikka heidän, kuten esim. Kronen, täytyi valittaen panna merkille, että "mahdotonta on päästä siitä, että kommunismi, vieläpä naisyhteyskin ovat sisältyneet Dolcinon suunnituksiin".
Kansanlauluissa ja legendoissa eli vielä kauan sekä Piemontin laaksoissa että muualla Italiassa muisto tästä patarenien ja talonpoikien kapinasta kirkon ja aateliston sortoa vastaan. Vielä vuonna 1372 paavi Gregorius XI julkaisi bullan sitä kunnioitusta vastaan, jota Sisiliassa osotettiin dolcinolaisten ja fratisellien tuhalle ja luille, ikäänkuin ne olisivat olleet pyhimysten jäännöksiä. Ja itse lahkokaan ei hävinnyt täydellisesti. Etelä-Ranskassa säilyivät sen kannattajat niin lukuisina, että Latourin kirkolliskokous v. 1368 antoi nimenomaisen käskyn, että kaikkialla, missä heitä tavattaisi, tuli heidät ottaa kiinni ja jättää piispojen tutkittaviksi ja tuomittaviksi.
Mutta mitään merkitystä ei lahko sen jälkeen saavuttanut. Italiassa olivat ne ajat jo ohi, jolloinka kerettiläisliike saattoi siellä menestyä. 1300-luvusta alkaen olivat hallitsevien luokkien ja paavin harrastukset niin samallaisia, ja vallitsevien luokkien valtiovalta, ollen taipuisa kehittymään uusi-aikaiseksi poliisivaltioksi, oli jo niin varttunut, että saatiin helposti tukahutetuksi kommunistiset ja kerettiläiset liikkeet alimmissa, heikoimmissa kansankerroksissa. Ja Italian ulkopuolella apostoliset veljet sulautuivat vähitellen toisiin samankaltaisiin heitä lähellä oleviin lahkoihin, erittäinkin valdolaisiin ja beghardeihin.
IV LUKU.
Beghardit.
I. Beghardien alkuperä.
Se Alppien pohjoispuolella oleva maa, missä keski-ajalla tavaratuotanto ja tavarakauppa ensiksi kehittyivät ja siis yhteiskunnalliset kysymykset ensiksi esiintyivät, oli Alankomaat tai lähemmin sanoen Flanderi ja Brabant. Täällä joukko kauppateitä sattui yhteen. Ranskalaiset ja varsinkin italialaiset tulivat etelästä käsin, osaksi Rhein-virtaa pitkin, myöhemmin suureksi osaksi meritse, tuoden mukanaan itämaitten tavaroita sekä omia tuotteitaan; pian seurasivat heitä myöskin espanjalaiset ja portukalilaiset. Lännestä tulivat englantilaiset, pohjoisesta mahtavat saksalaiset hansakauppiaat, jotka välittivät Pohjois-Europan kauppa idän ja lännen välillä Lontoosta aina Novgorodiin asti ja tekivät Flanderin satamat, varsinkin Brüggen, kauppansa pääpaikoiksi. Kaupan rinnalla kukoisti teollisuus. Alankomaiset kankaat ja merenrantaiset lakeudet olivat sopivia lammashoidon ja samalla villateollisuuden kehittymiselle. Kauppaliikkeen vilkastuminen kiihotti laajentamaan tuotantoa yli oman paikkakunnan tarpeen. Kaupan kautta saatiin myöskin mainiota raaka-ainetta, englantilaista villaa, parasta mitä silloin tunnettiin. Kaikki nämä seikat vaikuttivat, kuten jo aikaisemmin olemme huomauttaneet, sen, että jo aikaisin Flanderista alettiin viedä kankaita muualle. Mutta se merkitsi sitä, että siellä kankurit jo aikaisin joutuivat riippuvaisuuteen kapitalismista, että heidän teollisuutensa tuli kapitalistiseksi.
Ei siis ole mikään sattumus, että tapaamme jo varhain Alankomaissa huomattavan kommunistisen lahkon, n.k. beghardit.