Kerettiläisliike ei rajottunut hallitsevien luokkien piiriin. Taistelu paavinvaltaa vastaan saattoi ajan kaikki yhteiskunnalliset vastakohdat näkyviin. Yhteistä vihollista, ranskalaista paavia, vastaan käydyn kansallisen taistelun kestäessä ajoivat eri luokat kukin omia etujaan, joiden ennemmin tai myöhemmin täytyi joutua keskenään ristiriitaan. Katoliset kirjailijat viittaavat mielellään siihen ilmiöön, että kaikissa uskonpuhdistusliikkeissä on näyttäytynyt sellaista sisäistä hajaantumista, ilmennyt katkeria taisteluita; he pitävät tätä todistuksena siitä, että koko uskonpuhdistus on perkeleen työtä. Emmekä mekään usko, että Pyhä Henki on erityisesti tähän vaikuttanut.
Tällaisissa olosuhteissa menestyi beghardilaisuus tai, kuten englantilaiset tavallisesti sanovat, lollhardilaisuus. Olemme nähneet, että alankomaalaisen villateollisuuden kukoistus herätti Europan useimpien maiden kaupungeissa pyrkimyksen tämän teollisuudenhaaran kehittämiseen ja sai aikaan sen, että vlamilaisia kankureja tuotettiin mitä kaukaisimpiin seutuihin.
Lähinnä oli, että vlamilaista teollisuutta koetettiin saada kotoiseksi Alankomaiden naapurimaassa Englannissa, josta juuri Alankomaat saivat hienoja villoja teollisuudelleen.
1300-luvulla kutsuttiin flanderilaisia kutojia tähän maahan. Monet seurasivatkin näitä kehotuksia.
Näiden kutojien joukossa oli luultavasti myöskin beghardeja, koskapa säännöllisesti juuri köyhimmät muuttivat, ja kerettiläisyys oli juuri näiden keskuudessa voimakkaimmin esiintynyt.
Suurilla lupauksilla saivat Englannin kuninkaiden lähetit Flanderissa houkuteltua köyhät veranvalmistajat lähtemään kurjuudestaan muka Englannin onnellisiin oloihin.[24] Mutta niin ollen ei saa ihmetellä, että nämä köyhälistöläiset, jotka odotuksissaan luonnollisesti tavattomasti pettyivät, pysyivät sitä uskollisempina beghardilaisille aatteilleen. Ehkäpä juuri he panivat alulle Englannissa kommunistisen herätystyön; joka tapauksessa olivat he sen vankkana tukena. Norfolk, villateollisuuden keskus, tuli lollhardilaisuuden keskukseksi. Tämä kreivikunta lienee, kuten Thorold Rogers, jonka perinpohjaiset tutkimukset ovat luoneet niin paljon valoa Englannin työtätekevien luokkien historiaan, sanoo, yksin antanut useampia lollhardimarttyyrejä kuin koko muu Englanti.
Norfolkista lähtivät lollhardilaisagitatorit, "köyhät veljet", "köyhät papit", maan kaikkiin osiin ja saarnasivat kaikkialla alkukristillisen vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden evankeliumia. Heidän kiihotustyötään auttoi suuresti se, että oli niin helppoa matkustaa silloisessa Englannissa. Vielä oli vierasvaraisuuden hyve yleinen, varsinkin lukuisissa luostareissa; matkamies saattoi olla varma siitä, että hän kaikkialla saisi suojaa ja ravintoa. Turvallisuus teillä oli suuri. Vasta uskonpuhdistuksen ja taloudellisten muutoksien perästä — sellaisten kuin luostarien lakkautus, talonpoikien häätäminen tiloiltaan, irtolaisköyhälistön syntyminen, joka lisäsi tavattomasti kulkurien ja maantieryövärien lukua — tuli matkustaminen Englannissa vaivalloiseksi, kalliiksi ja vaaralliseksi ja pysyi sellaisena 18:nnelle vuosisadalle saakka.
Lollhardien mielilauseena saattaa tavallansa pitää seuraavia kansanlaulun säkeitä:
Kun Adam kynti, Eeva kehräs'
Ei aatelista ollut tietoa.
Heidän etevin edustajansa oli John Ball, joka luultavasti oli ankaramman suunnan fransiskanimunkki, minkä suunnan jo ennen olemme huomanneet olleen beghardeja lähellä. Yleensä näyttävät nämä fransiskanit muodostaneen tärkeän aineksen lollhardilaisliikkeessä. Walsingham, muuan St. Albansin munkki, joka eli 14:nnellä vuosisadalla ja on kuvannut tuota aikaa, on hyvin katkerana noita kerjäläismunkkeja kohtaan, jotka yht'aikaan kiihottivat kansaa ja imartelivat hallitsevia luokkia, nylkeäkseen kumpaakin.