Mutta talonpoikien ohella olivat Lontoossa ja Norwichissa myöskin kaupunkien alemmat luokat nousseet kapinaan. Nämä olivat turvattomampia kuin talonpojat ja voittajien kosto suuntautuikin etupäässä heitä kohtaan. Kun kuulemme, että kapinan loputtua sen johtajat joutuivat pelottavien verituomioiden uhreiksi ja että heistä 1,500 surmattiin, muitten muassa myöskin Jack Straw ja John Ball, niin saanemme otaksua, että tämä koski talonpoikia vähemmässä määrin kuin heidän kaupunkilaisia liittolaisiaan. Parlamentin asiakirjoissa löydämme vielä 289 kuolemaan tuomitun kapinanjohtajan nimet. Niistä oli 151 Lontoosta ja ainoastaan 138, ei siis puoletkaan, muista kaupungeista ja maaseudulta.
Mutta kapinan onneton loppu ei ehkäissyt talonpoikaisluokan vapautumista kuin hetkeksi. Sitä vastoin oli se melkein kuolemanisku lollhardilaisliikkeelle, vieläpä koko paavikunnan vastustukselle.
Kuninkaasta ja aatelistosta olikin kieltämättä liiaksi vaarallista niin kapinallinen väestö selkäpuolellaan ruveta vallankumoukselliseen liikkeeseen, sanoutua irti uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta paavia kohtaan ja ottaa takavarikkoon kirkon omaisuus. Saatiinkin sitä helpommin sovinto aikaan paavikunnan kanssa, kun tämä juuri tähän aikaan lakkasi olemasta Ranskan politikan yksinomaisena aseena. Kirkossa oli v. 1378 alkanut suuri hajaannus, josta pian tulemme lähemmin puhumaan. Maailma oli saanut kaksi paavia, ranskalaisen Avignoniin ja ranskalaisvihollisen, roomalaisen, jota Saksa ja Englanti tukivat.
Jos uskonpuhdistus todellakin olisi ollut sen siveellisen mielipahan seurauksena, jonka paavikunnan rappeutuminen sai aikaan, kuten protestantismin ideologiset historiankirjottajat luulevat voivansa meille uskotella, niin olisi Wiclifin liikkeen pitänyt saada enempi vauhtia tämän suuren hajaannuksen aikana, sillä silloin paavikunta oli siveellisessä suhteessa syvimmälle vaipunut. Mutta historian kulun määräävät luokkaedut ja luokkienväliset taistelut, ja vuodesta 1381 alkaen Englannin hallitsevien luokkien edut olivat Wiclifin pyrkimyksille vastakkaiset.
Totta kyllä, ei hänellä eikä hänen suosijoillaan ollut vähintäkään yhteyttä talonpoikaiskapinan kanssa; päinvastoin oli, kuten olemme nähneet, hänen suojelijansa Lancasterin herttua, kapinallisten keskuudessa eninten vihattu mies. Mutta siitä huolimatta näyttäytyi hänen oppinsa olevan vallankumouksellisempi kuin mitä sopi Englannin vallitsevien luokkien etuihin. Jo v. 1382 muuan Lontoossa pidetty kirkolliskokous kirosi 24 hänen lausettaan kerettiläisinä, ja parlamentti käski samana vuonna erityisellä lailla maallisia oikeusistuimia tukemaan hengellisiä. Ei auttanut sekään, että Wiclif v. 1382 julkaisi kirjotuksen "De blasphemia" (herjaamisesta), missä hän lausui paheksumisensa talonpoikaiskapinan johdosta. Yksinpä hänen entinen suosijansa, Lancasterin herttua, hylkäsi hänet. Wiclif erotettiin Oxfordin yliopistosta ja kaikki korkeammat arvot riistettiin häneltä. Hänen täytyi vetäytyä kirkkoherranpaikkaansa Lutterworthiin, missä hän jo v. 1384 kuoli.
Pahemmin kävi lollhardien. Talonpoikaiskapinasta asti, johon lollhardilaiset kiihottajat olivat suuressa määrin vaikuttaneet, pidettiin jokaista lollhardia, joka saatiin ilmi, jo edeltäkäsin suurena kavaltajana, jonka oikea paikka oli polttoroviolla. Samallainen vainonaika, joka Saksassa oli Kaarle IV:nnen ajoista alkaen vallinnut, koitti nyt Englannin lollhardeille. Liikettä en voitu kokonaan tukahduttaa, mutta toiselta puolen ei myöskään lollhardien onnistunut milloinkaan saavuttaa sellaista merkitystä, kuin heillä oli ollut vuosina 1360-81. Samoin kuin Saksassakin eivät he Englannissakaan voineet tehdä muuta kuin tavattomassa määrässä joutua aatteensa marttyyreiksi.
Vuoden 1381 kapina vaikutti luonnollisesti myöskin ulkomaihin, ja saattoi kaikkialla vainot beghardeja ja valdolaisia vastaan uudelleen puhkeamaan. Vuosisadan lopulla ei heillä ollut enään ainoatakaan varmaa pakopaikkaa. Silloin koitti äkisti, suurimman hädän vallitessa, vainotuille ja sorretuille riemunaika, joka ihanasti todisti heille, kuinka "Herra on heikoissa väkevä". Hussilaissotien puhjetessa alkoi Böhmissä kommunistisille pyrinnöille sankari-aika, tuon Ranskan suuren vallankumouksen aikakauden vertainen, joka alkoi vuonna 1793.
VI LUKU.
Taborilaiset.
I. Suuri kirkollinen hajaannus.