Vuorikaivosten ansio on, että Böhmissä kauppa ja teollisuus, taiteet ja tieteet kukoistivat. Prag tuli "kultaiseksi Pragiksi", joka oli täynnä loistavia rakennuksia, ja siellä syntyi Saksan valtakunta-alueen ensimäinen yliopistokin. Mutta ei kirkkokaan jäänyt osattomaksi. Sillä on aina ollut hyvä vatsa ja hieno nenä. Se tietää, mistä jotain voi saada, ja tietää myöskin, miten se on saatava. Luostarit ja kirkot tulivat Böhmissä erinomaisen rikkaiksi, varsinkin "pappikeisari" Kaarle IV:nnen aikana.
Pragin arkkipiispoilla "oli 17 suurta aluetta Böhmissä ja sen lisäksi useita sen ulkopuolella. Arkkipiispan hovikunta kilpaili usein loistossa keisarin hovin kanssa, ja kokonainen vasallijoukko oli aina valmiina hänen palvelukseensa". Yksistään St. Veitlin tuomiokapituli käsitti 300 hengellistä ja omisti enemmän kuin sata kylää. Eneas Sylvius, joka sittemmin tuli paaviksi Pius II:nnen nimellä, kirjottaa kirjassaan "Böhmin historia": "Minä luulen, ettei missään muussa Europan maassa ole niin monta, niin suuremmoista ja rikkaasti koristettua jumalanhuonetta kuin Böhmissä. Kirkot kohottivat huippujaan taivasta kohden, korkeat alttarit olivat täynnä kultaa ja hopeaa, pappien puvut koristettiin helmillä, koko koristelu oli runsasta, astiat mitä kallisarvoisimpia… Eikä ainoastaan kaupungeissa, vaan myöskin pikkukylissä voi ihailla samallaista loistoa."
Mutta mitä rikkaammaksi Böhmin kirkko tuli, sitä enemmän sitä paavi nylki.
Tavaratuotannon ja tavarakaupan kehittyessä täytyi niiden tavallisten seurausten tulla luonnollisesti myöskin Böhmissä esiin. Paavillisen kirkon ja väestön suuren joukon kesken vallitsevan vastakkaisuuden ohella esiintyi vastakkaisuuksia kauppiaiden ja kuluttajien, mestarien ja sällien, pääomanomistajien ja kotiteollisuuden harjottajien, maanomistajien ja heidän alustalaistensa välillä. Sen seikan kanssa ei ole ristiriidassa se tosiasia, että Böhmissäkin on havaittavissa ajan yleistä pyrkimystä, joka johti talonpoikien vapauttamiseen maaorjuudesta ja sen vaihtamiseen pelkäksi verovelvollisuudeksi, ilmiö, jonka syitä ja luonnetta jo usein ennen olemme selittäneet. 14:nnen ja 15:nnen vuosisadan vaihteessa oli maaorjuus Böhmissä tosiasiassa lakannut. Mutta aateliston puolelta koetettiin täällä kuten Englannissakin saattaa alustalaiset vanhaan riippuvaisuuteen ja elinorjuuteen. Ja heidän tätä tarkottavat pyrkimyksensä tulivat mahtavaksi yhteiskunnallisen tyytymättömyyden lähteeksi.
Jyrkimmin esiintyi tyytymättömyys alemmassa aatelistossa, jonka asema ei varsinaisesti ollut sen parempi kuin varakkaimpien talonpoikienkaan. Heillä ei ollut mitään keinoja sanottavasti lisätä tulojansa, ei sellaista voimaa kuin suurporvareilla, puristaakseen talonpojiltaan sanottavampaa. Mutta tavarakaupan ja tavaratuotannon kehittyessä kadottivat he pian entisen talonpoikaismaisen vaatimattomuutensa, ja rikkaat kauppiaat ja korkeampi aatelisto opettivat kyllä heille pian kokonaan toisia vaatimuksia "säätynsä mukaan" elämiseen. Tämä luokka hävisi pian 14:nnen vuosisadan loppupuolella. Kuninkaan valta oli jo kyllin suuri estääkseen ryöväriritaristoa syntymästä, vaikkei puuttunutkaan sangen pitkälle tähän suuntaan meneviä yrityksiä. Böhmin kuuluminen Saksan valtakuntaan teki mahdottomaksi kannattavan kansallisen sodan. Böhmin alemman aateliston ainoaksi keinoksi tulojensa enentämisessä tuli palkkasotureiksi rupeaminen.
Myöskin Böhmin talonpojat, kuten siihen aikaan useimpien muidenkin maiden, menivät myöskin joukottain palkkasoturipalvelukseen.
Böhmin hopeakaivokset eivät vain edistäneet tavaratuotannon ja tavarakaupan ja kaikkien niistä johtuvien yhteiskunnallisten vastakohtien ilmenemistä, vaan vuoriviljelyksellä oli lisäksi seurauksena se, että nämä vastakohdat kävivät tavallista jyrkemmiksi. Se sai nimittäin aikaan hintojen mullistuksen.
Tavaran hinta on se määrä jaloa metallia — kultaa tai hopeaa — johon sen voi vaihtaa. Muuten samallaisissa olosuhteissa on tämä määrä sitä suurempi, mitä pienempi metallin arvo on, s.o. mitä vähemmän työtä tarvitaan sen saamiseen. Böhmin rikkaitten hopeakaivosten täytyi siis tässä maassa saada aikaan kaikkien tavarahintojen kohoaminen, samoin kuin oli laita koko Europassa 1500-luvun keskivaiheilla, kun Amerikan kulta- ja hopea-aarteet joutuivat maailmanmarkkinoille.
Eri yhteiskuntaluokkiin koski tämä hintojen mullistus aivan eri tavalla, toisia vahingoitti, toisia hyödytti, toisiin se vain hiukan koski, toisten asemaa järkytti perin pohjin. Mutta selvää on, että kaikkialla, missä oli maksettava palkka rahassa, täytyy hintojen kohoamisen jyrkentää näiden luokkien välistä vastakkaisuutta. Enimmin kärsivät tästä luonnollisesti ne luokat, joilla oli rahatulot ja jotka eivät voineet lisätä tulojaan siinä määrin kuin rahanarvo aleni: alempi aatelisto maalla, palkkatyöväestön alemmat kerrokset kaupungeissa.
Mutta kaikkien näiden yhteiskunnallisten vastakohtien yläpuolella oli vielä suuri vastakohtaisuus, nimittäin kansallinen. Ja samoin kuin Englannissakin suli se yhdeksi kirkollisen kanssa.