Austraalia on hyvin linturikas ja näitä löytääkin kauneimmilla höyhenillä; papukaijoja on pieniä ja suuria, viheriäisiä, sinisiä ja punaisia ynnä monen muun laisia. Valkoiset, kirjavat ja mustat kakadu't ovat hyvin yleisiä ja tekevät suurta vahinkoa vehnäpelloilla, että maamiehen leikkuu-aikana täytyy panna vartiat lintulaumoja säikyttämään. Näitä paitsi on variksia, korppikotkia ja monenlaatuisia kotkia; omituisimpia eläimiä on Austraalian kamelikurki Emu eli Emiu, jonka höyhenet ovat pitkien ja paksujen karvojen kaltaisia.
Myöskin on täällä muutamia laululintuja, joista erittäin mainittakoon harakkain sukuun kuuluva Makpai. Sen laulu on kuitenki yksitoikkoinen, suruluonteinen ja ei likimainkaan kestä verrata meidän maan laululintuihin. Olen ollut Darling-joen varsilla ja niillä tienoin, missä tämä lintulaji asuskelee, vaan en kuitenkaan siellä kuullut paljon linnunlaulua tahi nähnyt näitä laulajoita suuressa määrässä. Päinvastoin Austraaliassa paljon kaivataan laululintuja, jonka vuoksi uskon, että se, joka asiasta on toisin väittänyt, on erehtynyt.
Gummipuut, jotka toisinaan kasvavat hyvinkin korkeiksi ja paksuiksi, täyttävät enimmiten Austraalian metsät. Näitä paitsi on vielä kauniita havu- ja lehti-puita.
Ihmisen ravinnoksi kelpaavia hedelmiä ja kasvia on sisimäisessä Austraaliassa vähän tahi ei ollenkaan; vaan siellä kuitenki sangen hyvästi menestyvät kaikki etelä- ja lämpimäin-maiden kasvit, jos niitä viljellään. Tarvitseisi vaan ihmisen ahkeruutta muuttamaan nämä autiot aromaat kasvaviksi pelloiksi ja puutarhoiksi ynnä saamaan elatusta miljonille ihmisille. Tehdyt pumpuli-istutukset menestyvät hyvin; kun Cactus-kasvia hoitaa, tulee se pienen huoneen korkuiseksi ja Adelaide'n, Melbourne'n ja Sydney'n kasvitarhoissa loistavat ruohokasvit ja puut semmoisella kauneudella, jota ainoastaan kuumassa ilmavyöhykkeessä voi nähdä. Sydney'n kasvitarha, jota usein kävin katsomassa, on jo asemansakin puolesta ihanin. Tämä on rakennettu merenlahden ympäröimälle kukkulalle ja täällä saapi bambu-ruokoin ja palmupuiden siimeksessä istua kuuman ilma-alan loistoisain kukkasten ja yrttien keskellä. Edessään näkee kaikenlaisia ja kaikkein kansain laivoja pienestä höyrypaatista, joka vie matkustajiansa yhdestä kaupungin-osasta toiseen, aina komeihin sotalaivoihin ja kalliilla tavaralla lastattuihin kauppalaivoihin saakka tulevan ja menevän ja paitsi tätä taulua näkee viehättävästi vaihtelehtavan aaltoavat vehnäpellot ja viheriät viinamäet takana näkyväin korkeiden, sinisten jättiläisvuorten kanssa. Toisella puolella näkyy iso, raivoava valtameri, jonka vaahtopäät laineet vyöryvät siksi, kun voimattomina murtuvat vanhoihin, arvoisiin kallioseiniin. Tällä kauniilla paikalla kokoutuu sivistynyt maailma, täällä tapaa herrasmies työntekiän, valko-ihoinen musta-ihoisen ja kukin virkistää itseään päivän kuorman ja helteen perästä raittiilla meri-ilmalla ja tropiiki-maailman balsami-lemulla. Isolla, sitä varten määrätyllä kentällä, kellahtelee terveitä ja iloisia lapsia ympäri täysikasvaneiden katsannon alla; vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, valko- ja väri-ihoiset, kaikki iloitsevat elämästänsä. Silloin unohtuvat silmänräpäydeksi kaikki surut ja ikävät muistot, silloin saapi esima'un paratiisin iloista.
Austraalian alku-asukkaat elävät suvuttain ja harvoin enemmän kuin kymmenen henkeä yhdessä. He ovat enimmiten laiskoina, vetelehtävät paikasta toiseen ja kerjäävät. Elämän-vaatimuksensa ovat pienet; sisämaissa ollessa käyttävät he joko vähän tahi ei ollenkaan vaatteita, vaan silloin heidän pitää olla puettuina vaatteisin, kun lähenevät eurooppalaisia uudisasutuksia. Senvuoksi saavatkin vuosittain kuningatar Viktorian syntymäpäivänä villapeitteitä ja vaatteita lahjaksi.
He syövät käärmeitä, matoja, yrttiä ja juuria; kuitenkaan eivät he hyleksi leipää, lihaa eivätkä teevettäkään, ja oleksivat sentähden mielellään lammasmoisioin ja karjataloin läheisyydessä. Siellä ovat he suureksi hyödyksi. Heitä käytetään villikarjan pyytämiseen, eksyneiden lampaiden etsimiseen kuin myös liehtareiksi tuntemattomissa erämaissa. Samoin kuin kaikilla villikansoilla, ei näidenkään vaimoilla ole mikään kadehdittava osa. Heidän ei ainoastaan täydy toimittaa kaikki työt, vaan myös vaeltaessa kantaa suurin osa aseista, pikku lapset ja koiran-penikat selässä riippuvassa pussissa. Mies harvoin kantaa muuta kuin keihäänsä, nuijansa ja sotakirveensä, jotka aseet hän tarvitsee kenguru- ja opossum-eläimiä pyytäessään. Luonteeltaan ovat he enimmiten säveitä ja rauhaisia, vaan ärsytettyä tulevat hyvinki vaarallisiksi. Rikotun lupauksen he usein kostavat vielä vuosienkin kuluttua ja minulle itselleni antoi vanha alku-asukas sen neuvon, etten konsaan pitäisi antaa mustan miehen käydä tahi ratsastaa takanani, vaan aina pitää häntä edessäni; "sillä", sanoi hän, "jos musta mies näkee valko-ihoisen edessänsä, niin tulee Devil-Devil (paha henki) mustan miehen päähän ja silloin tappaa hän valkean miehen."
Austraalian alku-asukkaiden uskonnonkäsitys on hyvin himmeä ja taika-uskoinen. Kristinoppi on tähän saakka tehnyt melkein näkymättömiä hedelmiä heidän seassaan, johon sekin suurena syynä lienee, että on vaikea totuttaa heitä järjestykselliseen elämäntapaan. Sairasten ja viheliäiden lasten kanssa he menettelevät raa'asti, siten että rutistavat ne kuoliaaksi, jota vastoin he kunnioittavat iäkkäitä. Kuolemantapauksissa he hirveästi ulvoavat, ripustaen tulirovion yli ruumiin, josta kokoovat rasvaa ja hierovat sillä itseään.
Samassa määrässä, kuin sivistys tunkeutuu Austraalian alku-asukasten sekaan ja niiden aloille, kuolevat he valkoihmisten tuomain tautien kautta tahi vetäytyvät yhä enemmän maan sisälle. Pidetään varmana, ettei se aika, jolloin papuas-suku tykkänään on hävinnyt maan piiriltä, ole peräti kaukana.
Onnellinen se, joka kotimaallaan saapi elatuksensa, joka levossa ja rauhassa siellä taitaa nauttia jokapäiväistä leipäänsä. Hän menettelisi peräti tyhmästi, jos hän syyttä pakotta hylkäisi sen ja onnen kaupalla kaikenmoisten vastuksien alla tahtoisi hankkia itselleen uuden. Eivät kaikki kuitenkaan ole niin onnellisia, että voisivat, hankkia toimeentulonsa kotimaallaan ja viisaudessaan on Luoja niin määrännyt, että kaukaisemmatkin ihmisköyhät maat tulisivat asutuiksi ja viljellyiksi.
Tällä lopetan kertomukseni vaiheistani Austraaliassa. Sikäli kuin kokemuksesta tätä maata tunnen, tahdon vaan lisätä tämän maan, vaikka siitä on paljon kirjoitettu, kuitenkin vielä olevan sangen tuntemattoman; se tarjoaa rikkainta ja viehättävintä vaihtelevaisuutta niin hyvin luonnontutkialle kuin yleiseen tiedemiehelle samoin kuin tavalliselle matkustajalle, joka vaan huvikseen kiertelee ympäri maata.