He sousivat suoraan sille kohdalle rantaa, jossa näkivät parkaasin olevan, pitäen pyssyin hanat virillä; sillä oli sangen mahdollista, että se suuri villilauma heidän maallenoustessaan koettaisi hyökätä kimppuunsa ja tätä vaaraa tahtoivat he estää. Metsä oli kuitenkin autio ja hiljainen ja joskin villiä oli lähiseuduilla, lykkäsivät he ehkä hyökkäyksensä siihen hetkeen, jolloin valko-ihoiset tunkiivat pensaisin tahi aavistivat vähintä vaaraa. Hanso ei siis sallinut viedä parkaasia järvelle, ettei villit saisi sitä haltuunsa, ennenkuin läheisyydessä oleva metsä oli tarkoin haettu. Vaan kaikesta näyttiihe, etteivät villit tahtoneet estää heitä maalle nousemasta ja olivat kaiketi tyytyneet viemään piiloon saaliinsa, josta ei mitään voitu keksiä.
Raivoon tulivat miehet nähdessään molempain keihäillä tapettuin merimiesten ruumiit, jotka he kohta tunsivat.
"Jim raiska!" huudahti Bill; "sinä olit rehellinen mies ja kuitenkin sait noin hirmuisen kuoleman. Sinun suhteesi on vahinko — kirvesmies on saanut palkkansa viekkaudestansa ja ulkokultaisuudestansa. Eteenpäin kumppalit! Oikein kynsiäni kutkuttaa päästä yhteen niiden mustain petoin kanssa."
"Entä ruumiit?" kysyi Hanso; "mitä niille teemme?"
"Wietäköön ne venheellä laivaan", sanoi Jean, "että ne asianomaisella juhlallisuudella saavat kunniallisen merimiehen haudan. Tänne rannalle emme voi niitä jättää."
"Kirvesmieskö myös?" kysyi Bill.
"Ei suinkaan muutoin", vastasi ranskalainen totisesti.
"Hän tosin oli huono toveri, minä en ollut konsaan hänen ystävänsä; — vaan nyt hän on kuollut ja niitä ei saa vihata Bill."
Toiset merimiehet nyökäyttivät päätään suostumukseksi ja molemmat merimiehet Shootingstar-laivasta, joiden piti viedä venheen takaisin, nostivat ruumiit siihen. Sitten tarttuivat kaikki, pitäen kuitenkin kivärit käsissään, parkaasiin, työntäen sen vesille ja Hanso määräsi taaskin ulompana heittämään ankkurin pohjaan. Nyt ei tarvittu peljätä villien sitä tahtovan saada halttuunsa; ainakaan eivät he siinä onnistuisi kuunarin kanuunien edessä ja kaikessa tapauksessa oli hyvä pitää se läheisyydessä.
Pieni venhe otti siis parkaasin perästään köyteen ja sousi sen hitaasti rannasta; partiokunta oli niin kauan rannalla, kunnes näki sen olevan kylliksi kaukana. Sitte vasta tunkiivat he, Hanso, Jean ja Bill etupäässä, pensaisin, päästäkseen takana olevalle, ja kuunarista keksitylle maalle ja siellä saadakseen ylimalkaisen silmäyksen mille taholle oli käännyttävä.