"Tuolla kallioiden alla, lähellä vesikuoppaa."
"Sitte hän saapi siellä ollakin; me emme saa kuolleiden tähden panna terveiden ihmisten elämää alttiiksi. Jack’in kannamme ja tavaran-hoitaja saapi myös rehellisen hautauksen, jos vaan sen voimme hänelle hankkia. Bill, johtakaa te väkeä ja lähtekää vaan liikkeelle. Jack-raiska tarvitsee hyvän hoidon."
"Vaan nyt ei enää", sanoi Black katsoen haavoitettua. "Hän taistelee kuoleman kanssa."
Hänellä oli oikeus, haavoitetun elämän lanka oli kohta katkennut. Näytti kuin olisi hän tahtonut nousta ylös ja Hanso juoksikin jo ottamaan häntä vastaan; vaan hän vaipui taas takaisin, veti itsensä pitkäkseen ja oli kuollut.
Muiden haavoja pakotti ja ne voivat kuumuudessa pahentua; oli siis sitä parempi, mitä pikemmin pääsivät laivalle. Jean, Francois, Bill ja Bob tarttuivat tovereihin ja kantoivat heidät rinnettä alas ja kun pari kuunarin miehistäkin auttoi, pääsivät he pian ainakin sille paikalle, jossa tavaran-hoitaja oli. Myös tämänkin ottivat he myötä ja joskin ruumiiden kuljettaminen jyrkkiä kallioita ylös oli hankalata, onnistui se kuitenkin.
Siellä makasivat kuolleet villit; näky oli surettava. Eräs rippui puoliruumiistaan viertämällä. Heidän seassaan oli myöskin tuskin yhdeksän vuotias poika, johon luoti oli sattunut. Valko-ihoiset luulivat tehneensä vallan oikein ja kuitenkin olivat mustat omassa isänmaassaan ainoastaan puollustaneet sitä, joka itsensä ja perheensä toimeentulolle oli tarpeellista — vettä.
Vaan merimiehillä ei ollut aikaa pysähtyä ruumisten luo, ja kun tulivat katteinia nostamaan, vaati se kaikki heidän voimansa. Black otti huostaansa kuolleen kirjan ja taskukellon, joka oli erään mustan lähellä, jättääksensä ne katteinin perheelle. Myöskin hänen kirjelaukkunsa löysivät he vähän matkaa siitä. Eräs villi oli tosin ottanut sen halttuunsa, vaan heittänyt sen tarpeettomana kappaleena pois.
Puolentoista tunnin kuluttua pääsivät he rannalle ja venhettä odottaessaan koettelivat he sammuttaa janoansa mehevillä hedelmillä, joita suuri joukko vielä oli metsässä.
Puolen tuntia sen jälkeen tuli venhe; kaksi kertaa täytyi kulkea edestakaisin viemässä lukuisammaksi tullutta väestöä parkaasiin ynnä ruumiita ja noutaa sitte jälkeen jääneet. Villit eivät enää hätyyttäneet, sillä luultavasti olivat nämä kahakassa kärsineet suurempaa vahinkoa kuin nyt taisi luullakaan ja katselivat kaiketi ilolla väkinäisten vierasten poislähtöä.
Vene otti sitte parkaasin köyteen ja sousi kuunaria kohden, joka myötätuulessa tuli vastaan.